sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Yhtä juhlaa koko lauantai






Mikä hieno päivä eilen olikaan! Ensin Bloggers' Inspiration Day ravintola Maxinessa, sen jälkeen lähes parikymmentä blogiladya meillä kylässä, ja kaiken päälle vielä illalla Indiedays Blog Awards ravintola Tigerissa. Kaksi etkoilijaa jopa voitti gaalassa palkinnon. Onnea Frida ja Giselda!

































Mun lempiviinitaloni on ollut jo vuosikymmenen ajan Codorníu. Siksi suosikkinaiseni viinin saralla on 1600-luvulla elänyt viinitilan perijätär Anna de Codorníu, talon ensimmäinen naisjohtaja. Ilokseni hänen nimeään kantavat cavat olivat esillä niin päivätilaisuudessa kuin etkoillammekin, joille saimme Viinimaalta kolmea viiniä maisteluun.









Ja kyllähän niitä viinejä sitten maisteltiinkin, vaikka meinasi lopulta tulla kiiru iltajuhlaan lähtiessä. Alla eräs arvio. En kerro, mikä viini on mikä. :)






Arvovaltainen raati käytti maisteltujen viinien yhteydessä yllä olevien lisäksi muun muassa seuraavia adjektiiveja: rapsakka, tyylikäs, suloinen, kirpeä, greippimäinen, ruusuinen, hajuvesimäinen, mausteinen, sitruksinen, karpaloinen, marsipaaninen, tavallinen, pehmeä. Myös substantiivi tähdenlento mainittiin. Vallan asiantuntevaa, sanoisin. ;)






 Jutta Muotopuoli-blogista toi tuliaisiksi coolin julisteensa. Kiitos!






Valmistauduimme iltaan meikkaamalla, kampaamalla, syömällä, nauttimalla viiniä ja juttelemalla naapureita ilahduttavalla volyymilla. Kaikki olivat niin nätteinä. Minä varsinkin mustine silmineni.  :D









Viinimaan tarjoamat maisteluviinit olivat 



Viinit maistuivat, mutta jostain kumman syystä kaapista löytyi aamulla vielä pullo kutakin. Sen siitä saa, kun aloittaa ihan muilla kuohuvilla odotellessa porukkaa paikalle, ja yhtäkkiä onkin jo kiire juhliin. Vaikka viinit olivat ihania, päivästä jo hieman uupuneiden suosikki saattoi kyllä olla myös niin ikään Viinimaalta saatu laatikollinen S.Pellegrino-kivennäisvettä. Aamulla jäljelle jääneet, jääkylmät vesipullot maistuivat myös niin sanotusti yllättävän hyvin. ;)

Kunpa olisimme ehtineet olla meillä pitempään. Olisi ollut kiva ehtiä jutella kunnolla ja pitkään kaikkien vieraiden kanssa. Osa heistä oli minulle ihan uusia tuttavuuksia. No, jatketaan juttua blogeissa, eikös.


Katsokaa, miten kauniita kuvia Frida otti meiltä. Se nainen jos kuka osaa katsoa linssin läpi.















Olihan juhlat! Kiitos ihanalle etkoseuralle, Viinimaalle ja Indiedaysille. Niin, ja kaikille muillekin päivän aikana tapaamilleni bloggareille. Olipa kiva jutella!


Kiitos vielä erityisesti Lydelle, Sallylle ja Sannalle. Autoitte tosi paljon etkoilla.


Yhteistyössä: Viinimaa


Laittakaahan kommentteja niin kuin ennenkin, mutta jätetään alkoholi aiheista pois, että voin hyvin mielin julkaista kirjoittamanne. :)

EDIT. Meinasi unohtua, että suurimman osan noista tunnelmakuvista meillä kotona otti Lyde, enkä minä! Kiitos ja kunnia hänelle.


36 kommenttia:

  1. Mahtavia kuvia ja hienojen blogien kirjoittajia saman katon alla.
    Mukavaa marraskuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naiset ottivat kyllä tosi hienoja kuvia. Mun olivat tosiaan vain nuo päivätilaisuuden kuvat. Ihanaa marraskuuta Outi! Nyt saa jo alkaa odotella sitä j:llä alkavaa juttua! :)

      Poista
  2. Kaunis kiitos Silja etkoista ja hienosta tunnelmasta <3 Tämän päivän tuntoja voisi kuvata sanoilla "kolkutteleva" ja hieman "hervoton", mutta sehän kertoo onnistuneesta reissusta ! Ja ehdottomasti jatketaan juttua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva, kun tulit! <3 Hihi, meidän huushollissa oli eilen kollektiivinen kooma, kun molemmat nukkuivat vuorotellen päikkäreitä, ja oikein ihmetteli itseään, kun välillä sai ihan pikkuisen siivottua lauantain jälkiä. ;) Mutta kyllä se arki sujuu niin paljon ihanammin, kun välillä juhlii. Jatkamisiin! :)

      Poista
  3. Ihana päivä!! Ihanat etkot!! Ihana sinä!! Ihana koti!!! Kiitos todella paljon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana S! Kiitos! Olipa onni, että olit mukana. <3

      Poista
  4. Voi, nyt kyllä kevyesti harmittaa, että en tullut. Ihanaa, että teillä on ollut ihanaa. Ja uusi sohvakin siellä, eihän siinä kärsi enää öitään viettää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjan kivaa oli, mutta niin on ensi kerrallakin, kun taas tuut mukaan. :) Ja joo, niin, uusi sohva! En oo ollenkaan esitellyt sitä! Kyllä sillä on jo nukuttu, joten toimii. :)

      Poista
  5. Kiitos, kiitos, kiitos... mukavista etkoista, ihanasta seurasta... ihan kaikesta. KIVAA OLI!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle, ihana! Niin oli, hurjan lystiä. Ensi kerralla taas! Missähän on etkot? :D

      Poista
  6. Oli ihana nähdä taas! <3 Teillä onkin ollut mielettömät juhlat illalla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin oli, Irina. <3 Juhlat olivat kyllä niin mielettömät, että piti oikein puhallella eilen. ;D Tuu säkin ensi kerralla mukaan.

      Poista
  7. Oli niin kiva päivä, ihanaa kun sain olla sun avec <3
    Hauskaa kun laitoit noita minun ottamia ja Fridan kuvia peräjälkeen tähän :-D Noh, se on semmoista kun ihan vieraan kameran kanssa alkaa touhuamaan, tulee mitä tulee (vähän samaa se on välillä omallakin kameralla tosin) :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun olit mun avec. <3 Äh, mitä mitä, hienoja kuvia molempien ottamat! Mähän toiveikkaana menin melkein unohtamaan, että ne sun nappaamat ei olleetkaan mun omia... ;D

      Poista
  8. Onpa teillä ollut huikeet etkot siellä, oi jospa oisin saanut olla muu-kaa-naa :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, olisitpa Hanna ollut mukana! Mutta tuleehan noita kertoja. <3

      Poista
  9. Ihana sinä ja kiitos tuhannesti, että saatiin tulla teille etkoilemaan! Seura, juoma ja tunnelma oli mitä parasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, kun tulitte mukaan! The more the merrier. <3 Missähän ensi kerralla etkoillaan? ;)

      Poista
  10. Kiitos ihan mielettömästä illasta! Etkot olivat illan parasta antia ehdottomasti. Ja teidän koti <3 Nähdään taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, kun tulit mukaan, Vilja. <3 Kyllä se juu vaan niin on, että tuo etkopälätys on aina sitä illan parasta antia. Ensi kertaan, kaunokainen! :)

      Poista
  11. Vaikutti ihanalta tuo iltanne, etkot ovat parhaita! :)

    VastaaPoista
  12. Ihanat naiset sulla koossa teidän kauniissa kodissa! ❤️

    VastaaPoista
  13. Teillä näyttää olleen lystiä :) Noi etkot olis kiinnostanut mua kovasti ja rehellisesti sanottuna olisin ollut niiden tarpeessa. Toivottavasti ens kerralla ajankohta sopii paremmin omaan almanakkaan. Ellei sitä ennen ole tiedossa jotain kivaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riemua riitti, Joanna. Toivottavasti juhlat osuu ensi kerran sun vapaalle viikolle. Ja sit kans tuut! ;)

      Poista
  14. Kiitos mahtavista etkoista! Oli niin mukavaa, kuin myös juhlissa ja jatkoilla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun tulit Essi! <3 Ja kiitos kauniista kultamaljakosta. :) Olipa kyllä hauskaa, jatkoja myöten. Miten sitä jaksoikin niin myöhään, huh. ;)

      Poista
  15. Kiitos ihanista etkoista emännälle ! <3 <3 <3 Mikä mieletön naisjoukko meitä olikaan koossa ja kotinne hurmasi ihan täysin. Mikä hauska ilta meillä olikaan, näillä energioilla jaksaa vaikka mitä. Nähdään taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olepa hyvä. Ihanaa, kun tulit Giselda. Useammin kuin kerran on tämän harrastuksen parissa jäänyt suu auki sen edessä, miten huippuja nämä bloginaiset ovat! Ja voi että, kenenkään kyllästymättä voi jutella tunteja blogi- ja sisustusasioista. Tai sitten ihan muista jutuista. Sitä yhteistä tuntuu riittävän. :)

      Poista
  16. Kiitos aivan ihanista etkoista!!! Päivän ehdottomasti paras juttu. En voi olla kuin kiitollinen tästä poppoosta, ihania naisia ja aina niin mukavaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, Laura ihana. <3 Oli kyllä ihan parasta. Olisipa tuo kohokohta vain voinut olla ajallisesti pitempi. Mun naapurit eivät ehkä ihan jaa tätä mielipidettä, mut ei kysytä niiltä. ;)

      Just niin, nämä naiset ovat yhtä sydäntä ja timanttia.

      Poista
  17. Kivoja kuvia ja upea koti sulla!!! Muutama tuttuki siellä kuvissa livahti :) Kivaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi. :) Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  18. Kiitos vielä kerran mitä mahtavemmista etkoista!! <3 Oli tosi kiva kokoontua porukalla, hauskaa oli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä Heli. Oli tosi kiva, kun tulit mukaan. :) Koko viikon on pyörinyt mielessä se, miten hauskaa meillä olikaan.

      Poista

Kiva saada postia. :)