Näytetään tekstit, joissa on tunniste saatua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste saatua. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Kuvasuttua ja tökkinettiä



 





Terveiset kuvasotkusta! Eilen se sitten iski oikein huolella meillekin. Blogger-suttu. On jopa alkuperäisessä koossaan omaan silmään tarkat kuvat, mutta siirsipä ne png:nä tai jpeg:inä, käyttipä ne alkuperäisessä koossaan ennen haluttuun kokoon muuttamista tai mitä näitä kikkoja nyt onkaan, tarkkaa tulosta ei saa siirtymään blogin puolelle. Olisi ollut kirjoitettuna sovittu yhteistyöpostaus, mutta kuvat ovat sen näköisiä, etten haluaisi niitä julkaista. Ei kellään olisi uutta, tuoretta vinkkiä, jolla Bloggeria voisi silitellä myötäkarvaan? Tiedän jo sen siirry Wordpressiin -neuvon, ja alan pian olla suht valmis sitä noudattamaankin. :D















Näissä kuvissa on suurin osa Tampereen-tuliaisistani viime viikonlopulta. Ensiksikin Retromodernin Suvin meille blogimuijille kokoaman yhteistyökumppaneiden goodie bagin herkullinen sisältö. Muutaman yllätyskassin saaneena voin sanoa, että nyt kyllä tuli semmoinen voittajakassi, ettei meinaa käsittää. Tykkään kaikesta. Minä, nirsoista nirsoin! Noukin jämäkkä kangaskassi on käynyt jo muutaman maitokauppareissun. Blossan vuosikertaglögi on niin hurmaavassa pullossa, että kerkesin päivää ennen lahjakassin saamista ostaa pullollisen itse. Mia Höytö Cosmetics -silmänympärysvoiteen pakkaus on miellyttänyt tänä vuonna kosmetiikkasilmääni eniten. Ja tuo söpö Heijastinkaupan mustavalkoinen Tatti. Juuri kun pääsin valittamasta, etten löydä heijastimiani mistään.

Kuvissa komeilee myös löytö omalta Mansen Blogikirppiksen myyntipöydältäni, eli messinginsävyinen lampunkanta valkealla johdolla. Oli se jonkin aikaa myynnissä, mutta sitten huomasin Omanan osastolla hienoja lamppuja, ja vielä pisteeksi virkkeen loppuun neonkeltaiset kengännauhat naapurin myyntipöydässä. Niinpä mulla on nyt tuollainen ihan uusi, hauska valaisin. Tadaa!






Otan siis ilolla vastaan Blogger-vinkkejä. Ja tietty joku ihana voisi myös tulla ja korjata meidän talon nettiyhteyden, joka katkesi sopivasti eilen illalla juuri, kun olin painamassa enteriä tämän postauksen kohdalla. Hih, eihän tässä vielä oikeastaan ongelmaa ennen sitä ollutkaan. :D No jaa, mitäs yhteydellä, kun kuvistakaan ei tule kunnollisia. Bloggailun sijaan oon valmistanut kukkoa viinissä, käynyt itserakkausmessuilla vai mitkä ne nyt oli, sushilla ja lenkillä. Ja onneksi ihana ystäväinen muistutti tänään reissullamme mahdollisuudesta lainata puhelimen nettiyhteyttä tietokoneelle. Ensi viikolla toivon mukaan kunnossa ovat taas sekä netti että kuvat. Rauhallista sunnuntai-iltaa! Nyt kynttilät palamaan.