ROK ROK

Voisin nykyään rokata aamusta iltaan. Vaikka näissä mummolta perityissä, mustissa silkkikalsareissa. Vitsi, miten mukavat! Kai näillä nyt töihinkin voisi... Okei, myönnän, vedin just kahviöverit. ;)

Ekassa kuvassa se on suhteellisen viattoman oloinen, mutta kyllä se aika pelottavalta näyttää esitellessään ekana aamulla koko siivenleveytensä. Uusi kahvikoneeni ROK.

Oon kuolannut nenä ruudussa tätä englantilaista, ilman sähköä toimivaa espressotaikuriani siitä saakka, kun se markkinoille tuli. Viimeinen tikki enterin painamiselle oli, kun poltin juuri ennen talvilomaa mutteripannuni pohjaan, toisin sanoen keitin kahvia ilman vettä. Siistiä. Ei, vaan tosi pelottavaa se oli, kun pannu hehkui punaisena ja pelotti mennä lähelle sulkemaan liettä. Hui. Tämän kanssa ei sellaista voi tapahtua.

ROK siis toimii vaikka leiriolosuhteissa. Keitetty vesi kaadetaan ylhäältä koneeseen, "siivet" nostetaan ylös ja lasketaan hitaasti alas, jolloin vesi painuu kahvin läpi. Tadaa! Enää en juokaan tripla- vaan tuplaespressoja (onnea, aamujen ensimmäiset oppilaat, saatan hyppiä vähemmän seinille), mutta on tuohon semmoinen jakosuulakekin, että saa kaksi tavallista kerralla. Ja muuten tulee hyvää. Tosin oon tehnyt jo pahaakin. Tällä nimittäin saa tietysti itse säädeltyä vahvuutta muun muassa veden määrällä, paineella ja ihan silläkin, kuinka kuivaksi kahvikakun lopulta puristaa. Crema on jo saatu tässä osoitteessa aikaiseksi ilman sen tavoittelua, joten mulla saattaa vielä olla hieman oppimista. Onneksi maidon määrällä voi säätää lattepirkon maanantaikappalekupillisia hieman pehmeämmiksi. Ai niin, tietysti laitteen mukana tulee myös käsikäyttöinen maidonvaahdotin.

Kuten kuvista näkyy, tuli Pia Wallénin Cross Blanketin kanssa samalla kertaa tilattua sarjan puutarjotinkin. Tykkään. Ehkäpä joskus näkyy kuvissa itse vilttikin. ;)

Rasti seinään, eiku...

Terveisiä hiljaisuudesta. I'm back. Edelleen se sama kattokruunu heijastelee prismojaan seinille, kun luonnonvalo on reissussa. Eiköhän täältä taas välillä jotain kuulukin, kun loma on onnellisesti takana. Työntäyteistä oli, voi elämä sentään, ja vastapainoksi tuli juhlittua hieman liikaa. 

Nyt on suunnitelmissa jotain ihan muuta. Polarin aktiivisuusmittari kertokoon mun suunnan tästä lähtien. Jos siis en ehdi liikunnalta tänne, en kirjoita. Pari kertaa viikossa nyt kuitenkin. Välillä on tuntunut, että tekee niin paljon mieli kirjoittaa ja lueskella muiden tekstejä, että jää tekemättä ne projektit, joita miettien tälle tielle lähti. Aika nurinkurista. Nyt keskityn tekemään, ja näytän sitten tuloksia. Silloin, kun niitä on. Kuulostaa huomattavasti paremmalta kuin valitella täällä sitä, ettei ikinä ehdi eikä saa mitään aikaiseksi. Eikös juu? ;D

Tätä kaikkea ajatellen teippasin rastin lattiaan. Seinällä ei ollut tilaa. Kuvausrekvisiittana äidin posliinipallo sekä Annon tyyny ja matto. Nyt puikot tanassa kohti mummokerhoa.

Hymyilevin halauksin, 

Silja

14. helmikuuta

Mun tärkeille

 ♥

Te ihanat. 

Kaunista päivää. 

Kiitos hurjan tärkeät, kun olette.  

Hullua aina jaksatte.

Nauratte, höpsitte, vakavoidutte.

Olkapäänne lainaan annatte.

Joka kerta kuuntelette.

Mustanakaan aikana unohda ette. 

Ollaanhan aina näin.

Pus

♥

Vallan ratkesi hän runolliseksi, eikä tullut imelyysvaroitustakaan annettua. ;) Mutta kerrankos sitä, elämän parhaan asian vuoksi. Ei voi ihaniaan tarpeeksi kiitellä, varsinkaan viime aikojen tuen jälkeen. Ovat kultaa nuo. Aina paikalla.

Pakattu! Lomapyrähdykseltä on luvassa pikkuisen synttärien juhlintaa sekä aika lailla siivousta ja tosiasioiden kohtaamista. Toivottavasti myös terveellistä ruokaa ja monta liikuntahetkeä. Tavatkaamme tällä samalla höps-kanavalla, kun palaan. 

Kultaiselle talonvahdille iloksi: 

Nauti olostasi, mutta muistahan pitää yrttipuutarha hengissä. ;) Muisk.

Maistraattireissulla

Melkein kuulen hääkellojen soivan. Äh, my bad, sielunkellot ne taitavat edelleen olla. :/ Sitä haettiin maistraatista vain virkatodistusta perunkirjoitukseen ja vakuutusyhtiölle. Ja itkuhan siitä taas tuli, kun paperissa luki lähisukulaisen kohdalla sana kuollut. Tihrua silmästä pyyhkiessäni päätin ilostuttaa mieltä käväisemällä vastikään Fredalle avatussa Papershopissa. Saaliina paperipalloja, -timantteja ja kaunista lahjapaperia. Näytän myöhemmin. Jossain yhteydessä. Pitää yrittää keksiä noille jotain fiksua käyttöä. Ei ole lastenjuhlia just näillä hetkillä suunnitteilla, mutta niin sitä vain kunnon äitiä leikittiin, kun oli just niin sopivan kauniita juttuja, joita oli muualla käydessään kaivannut. Kauppa oli kuin karkki, suosittelen visiittiä Viiskulman lähistöllä liikkuessa. 

Siitä sitten ajattelin kurvata Iso-Robaa pitkin murhetta lieventävän karkkikaupan kautta kotia kohti, mutta matkalla mut pysäytti Smyygi. Urbaanin perinnerakentamisen ja sisustamisen erikoistarvikeliike, kuten he itseään kuvailevat. Karkkikauppa tämäkin. Tuomas Vimma, tai siis herra Miettinen, kertoi tiskin takaa, että olivat muuttaneet ennen joulua Roballe suurempiin liiketiloihin. Kiinnostavaa katseltavaa riitti tapeteista ja laatoista kauniisiin hakaneuloihin, ja mukaan oli pakko ottaa alla olevien kuvien lintusen lisäksi vaaleat, nahkaiset vetimet. Katsotaan ajan kanssa, mitä niillä kiskotaan. Eihän sitä heti voi tietää. ;)

Kotona odotti paketti. Ai, miten jännää, vaikka taisin itse olla tilauksen tehnyt. Ne mut kampanneet tyynyliinat Tanskasta. Tulevaisuuden kuvissa nuo verhonnevat kolmea vanhempaa tyynyä, sillä uusia ei nyt todellakaan kaivattaisi tähän residenssiin. Kröhm.

Sitten vielä tuo uusi kämppikseni. ♥ Ai että meille tulee kivaa yhdessä.

Sirkku

Maintenance - massiivisia kunnossapitotoimia

Ei ole minulla timangia. Mutta on tuo hieno Sanna Nuutisen No diamond -sormus, ollut jo vuosia. Kröhm, yläkuvassa sillä on kyllä pallerokruunu päässään. Koin pikkuruisen reipastumisen hetken viikonloppuna, ja uitin vähäiset hopeakoruni puhdistusaineessa. Kyllä taas kelpaa kimallella, vaikkei kiviä olisikaan. 

Hopea on lempimateriaalini koruissa. Tai tuskin sanoisin valkokullallekaan ei, mutta eipäs ole yksikään rinssi vielä sellaisen kanssa eteen polvistunut. Tai siis, haa, kyllähän mun ammoisten aikojen kihlasormuksessani taisi hippunen valkoistakin olla, kun nyt tarkemmin alkaa miettiä. Kaikkea sitä, olin vallan unohtanut.

Välillä kokeilen mielenkiinnosta muita metallin sävyjä (rihkamakoruissa), mutta hopea on ja pysyy voittajana, ja vuosia vanhat korut rakkaina. Harmittaakin suuresti, jos vaikka korviksista katoaa toinen, kuten kävi ihanille, ajat sitten ystävältä lahjaksi saaduille, kirkkaille lasipallonapeilleni syksyllä. Mistä mä nyt korvaajat löydän? Ensi joulun markkinoita odotellessa...

Tanskalainen Pernille Corydon on ollut parin vuoden ajan "mun" hopeakoruvalmistajani. Näissä kuvissa lentelee Corydonin lintu. Myös renkaissa olevat hopealätkät ovat hänen tekemänsä, mutta olen poistanut korviksista riippumasta toiset, pienemmät kiekot. Tuossa yllä keikistelee kolibrin seurana myös äidin vanha Aarikan pässi.

Se siitä korupesusta. Hyvä, että edes yksi asia on taas hetkeksi hoidettu. Kodinhoitoa parhaimmillaan, selkeästi. ;) Vähän ilmassa tuota saamattomuutta. Neiti Tositehokas täällä, hei.

Jotenkin alkaa jo pyöriä mielessä tuleva talviloma. Enpä muista, olenko ikinä oikeasti kaivannut hiihtolomaa pitkän jouluvapaan jälkeen, mutta tänä vuonna olen ehtinyt miettiä tulevaa viikkoa jo monesti. Keskeneräisiä hommia on äidin kaapeissa reippaasti, ja pitkät unetkin houkuttelevat. Kun vielä yrittää muistaa päivittäisen lenkin, on kasassa aika hyvä hoito. Saa vedettyä juttuja kuten perunkirjoituksen, voi ei yli to do -listalta ja ladattua itseään liikkumalla ja nukkumalla. Tuskin maltan odottaa. Ennen tuota kaikkea kuitenkin työviikko ja yksi työhaastattelu. Plus veljen ja tämän armaan vaimon synttärikujeet. Tietenkin. :)

So what

 

 

Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta. So what. Hiljaisista viikoista huolimatta on ollut ihan... semmoista siedettävää. :) Oman surun lisäksi mielen on hiljentänyt useampi pysäyttävä uutinen. Monia uusia alkuja tullaan näkemään tänä vuonna, tahdottiin tai ei. 

Tästä kaikesta höpsähtäneenä oon viime päivinä kuvaillut aamupirtelöitä hieman överiksi menevällä innolla, käynyt huumaantumassa lankakaupassa, yllättänyt itseni nauramasta paljon, laulanut liikaa oppikirjan possutangoa, leiponut neljällä kädellä porkkanasämpylöitä, pussaillut pikkuisen + tykännyt siitä, etsiskellyt kuumeisesti piilossa ilkkuvia tavaroita, sopinut vappureissun Tanskaan, seissyt puolitoista tuntia kipeässä tungoksessa hyvän bändin vuoksi ja ostanut jatkojohdon vain siksi, että se oli kaunis. Eilinen, ylimääräinen työpäivä sai lämpimän lopun naapurissa illallisella. Nyt harkitsen lenkkiä ja aikaansaavan fiiliksen kehittelyä. Just. 

"No, ainakin laitan aamupirtelöön mangoa", 

totesi oman elämänsä semisti kukkuu rokstar ja suuntasi keittiöön. ;)

 

Misplaced

Joululahjajulisteista toinen melkein jo näytillä. Edistystä! ;) 

Englanninkielinen verbi misplace on hurmaava. Tavarat eivät ole mitenkään peruuttamattomasti kadonneet, kun ovat vain misplaced. Tulleet laitetuiksi hieman väärään paikkaan, josta varmaankin löytyvät hyvin pian. Lohdullista. 

Jotenkin olen onnistunut livauttamaan vikapaikkaan ne pikkuiset nappulat, joilla kiinnitetään nuo mustat taustapahvit Bestån oviin. Näinpä uusi juliste roikkuu hentojen kuvakulmien pitely-yrityksistä huolimatta oven alalaidassa odottamassa, että löydän osaset ja saan painettua pahvin lasiin. Mutta ei siinä vielä kaikki. Lattialla on levällään yhden lipastonlaatikon sisältö. Kun tuota, huomenna on konsertti, ja lippukin on mystisesti misplaced... Oh, dear. :D Onneksi on vielä vuorokausi aikaa etsiä.

Just hyvä ajelehtimisviikonloppu

Sekä lauantai että sunnuntai on tällä suunnalla vietetty ensimmäisen, suunnitellun ohjelmanumeron jälkeen ajelehtien ideasta toiseen. Tämmöisiä, ilman suuria suunnitelmia sinne tänne vieviä päiviä sattuu eteen yleensä kesällä, mutta huikean hyvin ne toimivat näköjään talvipakkasellakin. 

Yllätyslauantain suunnitelma: Mukaan kerrankin vapaalla jalalla oleva ihanainen ja brunssille Köketiin. Toteutus: Syömistä ja eläväistä keskustelua, mutta kuvia ei tietenkään ole ennen Stockan samppanjabaaria. Kuningasidean siivittämänä jatkoimme Ikeaan tutkimaan Bråkig-mallistoa. Laihana saaliina yksi rulla tapettia ja pöytäsuunnitelmamietteet. Kuvassa pukkijalkavaihtoehtoja. Pöytälevy tarvinnee teettää erikseen, kun oli tosi kapoinen. 

Ikea-bussin sijaan astuinkin henkilöautoon ja pääsin iltani iloksi tutustumaan kauniiseen omakotitaloon Espoossa. Sain lapioida luntakin, kivaa! Kuohuviiniä ja hyvää seuraa takkatulen ääressä - paras mahdollinen rentoilulauantain lopetus. Tai no, kurkkasinhan mä vielä ennen kotioven avaamista kuuluisaan yömetroon. Siitäkin tykkäsin.

Sunnuntai-ilo alkoi DocPointissa leffalla Antarctica: A Year on Ice. Hieno, ja jollain tavalla tosi paljon sitä, mitä odotin, vaikka kuitenkin erilainen. Teatterista valuimme ensin tuumauskahville, sitten Verkkokauppaan "ihan vaan pikaisesti" tutkimaan kameroita, Jätkäsaaresta rannan ja Koffin puiston kautta molempien vanhoille kulmille Ullanlinnaan syömään, Kaivopuiston läpi rantaan, Tähtitorninmäelle haahuilemaan ja ihmettelemään Sinistä viivaa, ja lopulta takaisin lähtöpisteeseen. Tuliko rämmittyä hangessa? No tuli, posket punaisiksi asti. Menikö taas koko päivä? No meni. :)

Tämmöisiä viikonloppuja lisää, kiitos. Jäi hymy kasvoille. Ihan eri olo nyt kuin bussissa perjantaina. Siellä näyttötaulukin oli mukana rankan työviikon jälkeensä jättämässä ä-fiiliksessä. ;)