keskiviikko 25. marraskuuta 2015

#unelmatapetti


















Olin lokakuun lopussa mukana Rautakeskon, WallVisionin ja Metsä Boardin järjestämässä bloggaajien #unelmatapetti -illassa. Saimme tutustua ruotsalaisen Eco Wallpaperin uuteen mallistoon, josta nämä pressikuvat ovat. Suht häikäiseviä tapetteja, eikö? Maailman suurimman tapetinpohjapaperin valmistajan, Metsä Boardin, edustaja tarjosi kunnon tietopaketin Suomen metsistä ja niiden vastuullisesta käytöstä. Opin muun muassa, että jokaista metsistämme kaadettua puuta kohti istutetaan neljä uutta tainta. Sisustustrendeistä meille kertoi Rautakeskon sisustusasiantuntija.








Kuvat: Eco Wallpaper



Aikamoista unelmaa illasta seurasikin, sillä pääsin suunnittelemaan oman tapettimallini, joka päätyy seinällemme lähiaikoina ja osallistuu tammi-helmikuussa #unelmatapetti -designkilpailuun. Jee! Olipa aika jännää tuo suunnittelu. Rankkaa luomisen tuskaa on luvassa postauksen verran vielä tällä viikolla. ;)

Oletteko kuulleet ensi maanantaina 30.11. alkavasta #unelmatapetti -kisasta Instagramissa? Nyt etsitään kauneinta tapettia. Ota kuva vastaan tulevasta, mielestäsi ihanasta tapetista ja lataa se Insta-tilillesi varustettuna tägillä #unelmatapetti. Näin olet mukana kilpailussa, jossa arvotaan joka viikko 200 eurolla Eco-tapetteja. Lisäksi kuvasi näkyy kilpailun verkkosivulla. Kampanjan päätteeksi ensi vuoden toukokuussa arvotaan kaikkien kilpailuun osallistuneiden kesken 400 eurolla tapetteja. Kilpailukuvia voi ladata Instagramiin jo nyt. Ei kun katselemaan seiniä sillä silmällä.



Yhteistyössä K-rauta, Rautia, WallVision ja Metsä Board

12 kommenttia:

  1. Enpä ollut kuullut, mutta nyt kuulin. Ukkohan hyppis ihan riemusta, jos voittaisin uudet tapetit ;P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, ei kun osallistumaan sitten vaan, Karin! Pitäähän ukkokultaa ilahduttaa. ;D

      Poista
  2. Noi mustavalkoiset olivat kyllä todella kauniita tapetteja :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, yllättäen mäkin iskin juuri niihin silmäni. ;)

      Poista
  3. Nää on kyllä ihania! Harmi ettei näitä ollut tarjolla silloin, kun tämän torpan tapetteja valittin. Olisi muutama näistä passannut meille enemmän kuin hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, ehkä muutaman vuoden päästä ilmaantuu akuutti vaihtotarve... :D

      Poista
  4. En ollut kuullut minäkään. Innolla odotan sun tapettia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, mua hieman hirvittää tapettini kanssa. Katsotaan, miltä se lopulta näyttää seinällä.

      Poista
  5. Oli hyvä ehtoo. Mä en lähtenyt omaa tapettia suunnittelemaan mutta jännityksellä odotan millainen teille tulloo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli. Meidän pöytä taisi olla se äänekkäin. ;)

      Muakin vähän jännittää. Siis sen lisäksi, että hirvittää. Hih.

      Poista
  6. Mustavalkoiset oli kivoja! Mukavaa iltaa ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla tuo mallisto osunut juuri oikeaan, kun mustavalko-fanit näin ilahtuvat. :)

      Poista

Kiva saada postia. :)