torstai 11. syyskuuta 2014

Sumussa - a brief encounter


On hiukan samanlainen olo, kuin mökillä eräänä heinäkuun sateisena dagen efterinä. Sinä, jona tropit olivat kohdillaan, mutta maailma kummastutti, ja vanhoissa naistenlehdissä oli ihania uutuuksia.




 

Johan oli äsken kävely. Minä lenkkikamoissa, tukka ponnarilla ja huikean söpösti kiiltäväkasvoisena. Ha. Kädessä kassi, että voisin käydä lenkin lopuksi kaupassa. Päiväunetkin oli jo pitänyt nukkua, kun jokin unetti. Kerrassaan kummallinen olo. Saattoipa olla muillakin.

Ihmettelen jo alkumatkasta, miksi vastaantulevat miehet hymyilevät mulle. Kotona ei ole kuin terveellistä syötävää, joten olen lähtenyt lenkille ilman välipalaa, vailla mahdollisuutta suupielestä roikkuvaan hilloon tms. No, katsokoot. Tyynyn kuva varmaan poskessa.

Oulunkylässä ohitan pitkätukkaisen nuoren miehen, joka kantaa kuutta olutta hedelmäpussissa. Mies laulaa. Mennessäni ohi laulu loppuu. Kuluu hetki, ja tyyppi juoksee mut kiinni. Aloittaa kysymällä, miten päivä on mennyt, ja mihin on matka. Kehuskelee hyvällä kunnollaan ja taannoisella 500 kilometrin pyöräretkellään. On 25-vuotias, siis mies parhaassa iässä, ja omasta mielestään aika hyväkuntoinenkin. Mitä nyt kännissä tällä hetkellä, mutta siitä hän ei puhu. Joka toinen sana alkaa v:llä. Tyyppi tulee tosi liki, ja mun pitää vaihtaa puolta, etten kävelisi pyörätiellä. Koska mies sanoo olevansa matkalla kaverille, ajattelen, että ok, harmiton, jutellaan nyt vain niitä näitä kaupalle saakka. Mutta matkaa onkin vielä kilometri. Siinä ajassahan ehtii aiheissa pyöräretkestä, hyvästä kunnosta, musiikkiharrastuksesta ja aktiivisesta kokemusten etsimisestä raha ei tee onnelliseksi -jaarittelun kautta aina parisuhteen onnettomaan etsintään saakka. Kerron miehelle olevani häntä kymmenen vuotta vanhempi. Seuraavaksi hän haluaa arvata mun iän. Jee jee. Justhanmäsanoin... Arvaa 28. Kiva mulle, mutta poikasen matikkapäästä tuo ei kehuttavia kerro. Kaupan pihalla tulee kaksi kysymystä: Olenko menossa yksin kotiin (miehestä ja lapsista on jo kysytty) ja saako mua halata. Voi jee. Luonnollisestikin "olen menossa heti suoraan kaupasta naapurin Jaanalle", ja onnistun jotenkin välttämään kömpelöt halausyritykset, siis litistymisen seinän ja kaverin väliin. Tyyppi jää kaupan ovelle toistelemaan toivettaan puhelinnumerosta. "Kun oot noin kaunis ja ihana nainen." Naurattaa, vaikka vähän kauhistuttaakin, ne kaikki tuijottavat ihmiset kaupan edessä. Ja minä, ihana nainen, edelleen jumppatrikoissa ja t-paidassa, naama kiiltävänä, ja nyt jo varmaan aamulla vedetyt meikitkin silmien alla.

Totta kai A-kaupan poikakin on ihan kummallinen. Pyydän saada jättää ostokset hetkeksi kassalle, kun kädet ovat täynnä. Kun pääsen pitkän kassajonon jälkeen maksamaan, poika henkäisee: "Ai sinä, hei." Neljä erillistä hymyä ja silmiin katsomista myöhemmin pakenen kaupasta. 

Astuessani ulos huomaan, että on alkanut nousta sumu. Ei kovin tiheä, mutta sen verran, että yksi vastaantulija kävelee risteyksensä ohi ja nauraa itselleen. Toinen taas ihan muuten vain hymyilee mulle leveästi. Päätän ensi töikseni kotona kurkata peiliin. Kaiken varalta.

Ihan vähäsen tulee matkalla ikävä nuorta saattajaani. Tajuan nimittäin ostaneeni hämmennyksissäni vaikka mitä. Yli kymmenen kiloa kannettavaa. Verensokeri on alhaalla ja kotiin kilometri. Hihityttää jo itseäkin, kun ei millään meinaa jaksaa. Eteisessä peilistä näkyy oma, tänään nyt vain jostain näkymättömästä syystä erityisen hymyilyttävä naama. Parasta syödä pulla. Kun kerran tuli semmoinenkin sumussa ostettua.


6 kommenttia:

  1. Tästäpä tuli hyvä mieli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, niin mullekin. :) Tuollaiset yllättävyydet piristävät kyllä mieltä. Naurattavat.

      Poista
  2. Ihanaa! Tän lukeminen piristi... ja mä en kuule yhtään ihmettele että miehet haluaa halata sua, hehkee oot vaiks mitä! Pusuja Kokkolasta :)

    VastaaPoista

Kiva saada postia. :)