perjantai 18. huhtikuuta 2014

Arjen kuvahaaste 1/5






Sain arjen kuvahaasteen Lauralta sopivasti, kun mukaan reissuun lähti vain puhelin. Mutta räpsytkin ovat valokuvia, joten haaste vain reippaasti vastaan ja menoksi. Kävin tänään lenkillä naapurintytön kanssa. Asumme molemmat Helsingissä, mutta mikä jottei näin Pohjanmaallakin sovi nähdä, kun kotikodeilla on välimatkaa vajaa kilometri. Lenkin jälkeen piipahdin kaverin vanhempien pihassa haltioitumassa kevään heräämisestä.




Loma alkoi pitkillä yöunilla ja jatkui siivoamalla keittiön kaappeja ja laatikoita. Lenkki, sauna ja iltapalapizzan taiteilu plus syöminen päälle, ja alan olla taas valmis unille. Huomenna on leipomispäivä, ja mukaan menoon saadaan veli perheineen. Vähän on kuulunut houkuttelua myös katsastamaan kotikotikaupungin iltaelämää, mutta antaas kattoa. Mietin asiaa huomenna. Kun haaste on otettu vastaan, voi haastaa Hannan ja sulkea sitten luvalla silmät.


Jos kuitenkin muistuttaisi vielä blogin synttäriarvonnasta. :)


4 kommenttia:

  1. Oooo miten kaunista kesää sieltä puskee esille.
    Meidän piha on, kuin pommitettu. Myyräpirulaiset. Mur!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi niitä myyriä! Ootteko onnistuneet näkemään yhtään kehveleistä?

      Poista
    2. Ei olla. Aina vaan uusia kasoja nousee varhain aamulla. Nyt pistettiin sinne Käpälämäen myyräkarkotetta. Saas nähä kui käyp ;)

      Poista
  2. Mites oon eilen unenpöpperöissäni unohtanut tähän kommentoida (ehkä ihan hyvä niin ;)). Kiitos haasteesta, laitetaas toteutukseen, oman facebookkini puolella tähän viime viikolla jo osallistuinkin!

    VastaaPoista

Kiva saada postia. :)