Tervetulleita taukoja

Ettei vain olisi nukuttanut kahteentoista. Mutta kyllä tuli jokainen tunti tarpeeseen. ♥ Töiden jälkeen kaupungilla aloitettu keskustelu ystävän kanssa venyi puolille öin, ja oli kaiken kukkumisen arvoinen. Välillä on pidettävä tauko.

Aamupuuroa keitellessäni hain kameran ja otin kuvia ensimmäistä kertaa päiviin. Kiire ja siitä seurannut sotku kotona ovat jarrutelleet intoa. Siihen päälle julkisivuremppa ja törkyiset ikkunat, joita ei ennen heinäkuuta vain millään enää kannata pestä. Mitä kaunista tämän sekasorron keskellä muka voi nähdä? Ja sitten kuitenkin. Yhtenä iltana, kun väsy vei voiton koepapereiden tuijottelusta, innostuin hetken puuskassa järkkäämään olohuoneen vitriinikaappien sisällön kesää odottavan vaaleaksi. Tulos on jotenkin tosi anteeksiantava ja mun silmiin lähes aseistariisuvan lempeä. Pitää kai vain oikeasti katsoa, niin näkee, ja antaa kiire anteeksi tiukalle itselleen. Turha liikaa murista siivollekaan. Imurilla ja rätillä se hoituu. Vaikka kiire taas maanantaina jatkuu, juuri nyt on aikaa.

Hyllyt tuntuvat olevan täynnä aarteita vanhempien kodista. Suuren osan toin jo ennen äidin lähtöä, tietämättömänä mistään aivoverenvuotoyllätyksistä. Äiti ojensi mulle onnellisena mummon maljakot ja hopeat sekä omat kihlajais- ja ylioppilaslahjansa. Sanoi, että oli itse katsellut ja säilönyt niitä kaapeissaan jo tarpeeksi kauan. 

Äidin ja tädin hymypatsaat ovat varmaan nykyään mun arvokkaimmat esineeni. Huominen taidetaan tässä taloudessa tehdä töitä. Ei sillä, että äitienpäivää unohtaa voisi, mutta pientä harhautusta yritän mielelle kuitenkin keksiä. 

Ai niin. Just to let you know: Mä ja mun uusi 45-millinen objektiivi ollaan sit niin ku in love. Sen kuviin tuoma unenomainen utuisuus ja tarkoituksellinen epätarkkuus on täydellistä. Oi. Meidän rakkaus on tällä hetkellä pelkkiä pinkkejä onnen sydämiä. Siinäpä ällösiirappia lauantaipäiväänne, kas noin. ;)