maanantai 2. helmikuuta 2015

Kohti uutta kotia






Hyvää helmikuuta! Kuten lienee jutuistani käynyt selväksi, etsimme poikaystävän kanssa yhteistä asuntoa. Nykyinen pikku kotini on viime viikot ollut tavaran karsimisen ja miehen tänne muuttamisen vuoksi järkyttävässä horror-tilassa, ja hetken tuntui, ettei tänne mahdu millään kahta. Onneksi siivosin lopulta eilen turhat tavarat piiloon odottamaan kirpputoriaikaa. Sieltä roinan alta se oma, tärkeä paikka taas löytyi. Tänään oli pakko töiden jälkeen kuvata kotia pitkästä aikaa. Vähäisen valon uhallakin, ja ihan makkarinurkkausta myöten. Ulkona satoi räntää ja iltapäivä tummeni koko ajan, mutta tämä tyttö se vain tähtäili onnellisena joka suuntaan. Oli ihan rakastunut olo.  

Kyllähän me näissä 42 neliössä hetkisen asumme, mutta olisi toki kiva pian löytää hieman enemmän tilaa kahdelle. Mulle, kotikriteereiltäni suht tarkalle ja omapäiselle, on ollut yllätys, miten erilaisia asuntoja olen halunnut katsomaan. Kai sitä ihminen muuttuu. Tai sitten vain haluaa varmistaa makunsa. Mutta huh, onneksi toisella ei ole näin tunteikas suhtautuminen ajatukseen kodista.












Voi mua homezillaa. Koska tunnen itseni, en lähde katsomaan asuntoa, ellei mulla ole varma tunne siitä, että se on oikeasti potentiaalinen koti meille. Tuttua on,  että ihastun paikkaan asuntoilmoituksen kuvien perusteella jo etukäteen niin silmittömästi, että annan sen puutteet näytössä anteeksi tuosta noin vain. Petyn kamalasti, jos asunto myydään saman tien, tai jos mies löytää siitä jonkin ratkaisevan vian tai puutteen. Alan olla jo näin suhteellisen aikaisessa vaiheessa siinä pisteessä, etten kestä enää jokaviikkoista pettymystä. Vitsailinkin eilen pahimpana drama queen -hetkenäni, että mun puolestani armas, harkitsevainen mieheni, joka haluaisi ensin hetkisen vain rauhassa katsella ja arvioida markkinoita, saa nyt kaikessa rauhassa kierrellä näyttöjä itsekseen. Ilmoittakoon, kun on valmis tositoimiin, ja saan oikeasti innostua. Ei siihen taatusti turhan kauaa mene näissä nykyisissä neliöissä törmäillessämme. :)












Olemme katselleet asuntoja monenmoisista kerrostalokodeista aina vanhoihin rivitaloihin ja jopa rintamamiestaloihin. Aluekin on ollut minulle yllättävän laaja - koko Helsinki. Jotenkin kai huumaannuimme mahdollisuudesta saada jotain uniikkia, enemmän tilaa ja omaa pihaa, ja unohdimme hetkeksi alkuperäisen aluetoiveemme. Minä nyt ainakin omani. Toki tämä silmät auki liikkuminen on lopulta vienyt taas takaisin asuntoajatusten lähtöpisteeseen: mahdollisimman vanhaan kerrostalokotiin kantakaupungissa tai mahdollisimman lähellä sitä. Kolmioon, että olisi mahdollisuus harrastushuoneeseen. No, edelleen asunnossa saisi olla jokin juju, joka erottaisi sen uudistuotannosta, joka ei inspiroi minua yhtään. Tai no okei, loft-tyyliset uudiskohteet kyllä ovat hyvinkin houkuttelevia, mutta ne jätimme tällä kertaa laskuista jo alkumetreillä hinta- ja sijaintisyistä. 

Saa nähdä, mihin me höperöt päädymme, mutta jotenkin nyt tuntuu taas enemmän kuin pitkään aikaan suurilta, vanhoilta ikkunoilta ja korkeilta huoneilta. 








Asiasta klemmariin, onpas Ikeaan tullut taas vaihteeksi mun silmää miellyttävä pöytä. Niitähän ei usein näykään. ;) Hmm. Vaikka mitään suurta ei kirjahyllyn lisäksi olekaan suunnitelmissa muuton yhteydessä hankkia, tarvitsisikohan sinne uuteen kotiin kuitenkin työpöydän?



Kuva: Ikea


Hyvää mieltä viikkoonne!



20 kommenttia:

  1. Onnea asuntojahtiin. Me aloitettiin yhteisasuminen mieheni kanssa 24m2 asunnossa, siihen syntyi vielä vauvakin. Kyllä tuntui 71 neliötä isolta sen jälkeen ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outi! :) No huh tuota teidän alkutilannetta! Oottepa olleet sitkeitä. Eihän meillä sitten oo hätäpäivää tässä asunnossa. Hihi, antaa tulla perheenlisäyksetkin, ja vielä mahdutaan. ;)

      Poista
    2. Pakko oli sitten päästä isompaan asuntoon kun vauva syntyi, ei nimittäin mini vessaan mahtunut edes vauvan amme :D
      Juu, tuohan on ihan luxus-kämppä mikä teillä on :D

      Poista
    3. Yritän olla onnellinen tästä meidän nykyisestä luksuksesta. ;) Kiva, että vauvanne pääsi pian kylpemään ihan oikeaan kylppäriin. On tila vain niin <3.

      Poista
  2. Tsemppiä asuntoesittelyihin!! Jotenkin kuulostaa niin tutulta tuo pieni tuskastuminen... ;) Mut hei, hiljaa hyvää tulee. Meillähän asuntoja kierrellessä vierähti n. vuosi, se aika tulikin sit asuttua siinä 27 neliön yksiössä, jossa sinäkin mahduit hienosti majoittumaan! ;) Oi niitä aikoja. Silloin oltiin vähän nuorempia kuin nyt... Heh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiinaseni. :) En taitaisi itse kestää tätä jännitystä ja vuoristorataa vuotta, mutta voihan tässä vielä hetki vierähtää. Huoh. Tässäkin asiassa sitä kai ikäännytään. Ei se teidän koti tuntunut silloin nuorena 27 neliön yksiöltä. :D

      Poista
  3. Oi mä sitten rakastan tuota kämppää, kyllä saa rima ollakin korkealla, että löytää yhtään tuon veroista. Ja kannatan sitä harrastushuonetta = mun vierailuhuone :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana, kiitos! :) Joo, kyllä me sulle oma huone aina pidetään. ;)

      Poista
  4. Jännät ajat edessä! Ja tiedän hyvin tuon tunteen siitä, että kun kuvien perusteella jokin miellyyttää, ei enää mitään muuta vaihtoehtoa näekään - saatika sitten niitä virheitä. Kriittisyys kummasti katoaa, kun ajattelee asuntoasioissa vain tunteella. Onneksi (ja välillä myös harmiksi) on se toinen osapuoli, eli mies, takomassa järjkeä päähän. :D

    Ja tosi hieno pöytä! Itsekin olen pöytiä tutkaillut sillä silmällä, mutta täytyy odottaa vielä pari vuotta, että lapset on isompia eikä tarvitse pelätä pöydän pinnan puolesta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Luojan kiitos joku yrittää pitää mut maan pinnalla. Kiva kuulla Maru, että siihen kompromissiin järjen ja tunteen välillä on kuitenkin mahdollisuus päästä. ;)

      Hih, mä oon onnistunut hoitamaan näin isommallakin iällä noita pöydän pintoja remonttiin. Tai ainakin tuo nykyinen saippuakäsitelty oli yhdellä ruokailukerralla valmis vuosipuhdistukseen. Että taidan tästä lähtien hankkia itselleni vain lakattua puuta.

      Poista
  5. Onnea etsintään! Voin niin samaistua tuohon homezillailuun. Mutta huomaan myös nykyään että olen avoimenpi useille vaihtoehdoille, vanhat rakennukset kiinnostaa paljon enemmän vaikka kaikki ei olisikaan vimpan päälle - itsehän voi laittaa kaiken niin! :-)
    Me aloitettiin miehen kanssa n. 30 neliön asunnossa. Sopu sijaa antaa. Tällä hetkellä meillä on reilu 50 neliötä. Pohja on hyvä, joten tilat riittää mainiosti :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura. :) En siis onneksi ole ainoa, jolla lähtee näissä hommissa välillä tunnemopo käsistä.

      Mä oon kans ehdottomasti sitä mieltä, että vanhassa on niin paljon enemmän fiilistä kuin uudessa tusinatuotannossa, että saa olla muutama paikka rempallaankin ostohetkellä. Saapahan silloin itse päättää, miten kaiken laittaa. Rakenteellisten ongelmien kanssa mulla kyllä menis sormi suuhun, mutta pintaremppaa nyt tekee itsekin.

      Ja noista neliöistä: Ei todellakaan se määrä, vaan laatu. :)

      Poista
  6. Kauniita kotikuvia! <3 :) Toivottavasti lykästää asunnon kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina! :) Pidän täällä varpaitakin ristissä!

      Poista
  7. Voi jee :) Muistan noi fiilikset asunnonetsimisajalta.. Innostuin ihan kauheesti (kaikista) ja sit ku paikalle mentiin ni lässähti koko homma ku näin miehen naamasta, että ei... ei oo hyvä, koska se ja se ja toi ja tää. :D Mutta kyllä se sieltä sit löytyi :) Tsemppistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, voi sitä pettymyksen määrää välillä! Mutta uskon, että kyllä tää tästä. Vuoden päästä viimeistään asutaan jossain muualla. Kiitos tsempistä, Heidi! :)

      Poista
  8. Nykyinen kotinne on niin ihastuttava, etten yhtään ihmettele uuden löytämisen vaikeutta. Ja ehkä pientä luopumisen tuskaa, kun sen aika on. Mutta kyllä se oikea järjellä ja tunteella valittu koti sieltä vielä löytyy. Tsemppiä etsintöihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sini. <3 Kodista luopuminen on kyllä varmasti yksi iso, haikea asia tässä jutussa. Tällä hetkellä on kuitenkin semmoinen mieli, että kyllä se uusi, nykykäyttöön mieluisampi koti sieltä löytyy.

      Poista
  9. No sepä se. Mun kaveri asui juurikin helsingin keskustassa vanhassa kerrostalossa.. ja sieltä kun lähtivät omaa kotia hankkimaan ja vaihtoehtoja punnitsemaan, päätyivät Vantaan Päiväkumpuun jättimäiseen omakotitaloon. Ajatuksella "rahalle enemmän vastinetta". Mutta sepä se onkin.. mitä se vastine sitten kenellekin on. Jollekin se on se tila, jollekin sijainti ja fiilis.

    En ole (sattuneesta syystä) nyt seuraillut asuntomarkkinoita muutamaan kuukauteen..enkä muutenkaan Helsingin puolella. Miten tuollaisia kerrostalokolmioita siellä on tarjolla tällä hetkellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi noita muuttuvia fiiliksiä. Onneksi mä nyt sain palattua suunnilleen alkupisteeseen siellä sun täällä haahuilleiden ajatusteni kanssa. ;)

      Kerrostalokolmioita on tarjolla suht vähän, ellei uudistuotantoa lasketa mukaan. Sitähän sitten kyllä on vaikka millä mitalla.

      Poista

Kiva saada postia. :)