sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Koskas me huonoa






Keväisin kaveriporukkamme herää huomaamaan, että taas jäivät synkkää aikaa piristävät talvibrunssit pitämättä. Onneksi asian voi luonnollisesti korjata kevätbrunsseilla. Tuli vappupiknikillä mieleen, että olen unohtanut esitellä erään herkkusunnuntain kuvat. Tässä siis. Nämä naiset käyvät ahkerasti Työväenopiston kokkikursseilla, ja me muut saamme nauttia heidän taidoistaan. Ai että ne osaavatkin. Tosin meidän piireissähän tuppaa aina tulemaan priimaa, kuten suureen ääneen muistamme joka kerta yhdessä syödessämme todeta. Ihan hyvä asenne, sanoisin. ;)




















Aamu alkoi tänään hieman itkuisena. Eivät mitään lemppareita nämä äitienpäivät nykyään. Onneksi Miia oli tulossa puolilta päivin kotia katsomaan, joten suurempi niiskutus jäi. Lopulta vieras oli ainoa, joka testasi tätä Etiketti-lehdessä ollutta brunssipizzaa kaikkine kananmunineen ja jogurtteineen (ilmakuivattu kinkku vaihdettuna parsaan). Mulla oli jo ihan virallinen lounasnälkä, joten tuli peruspizzaa. Vuohenjuusto-mansikka-rucola, tulevaa kesää ja Skifferin liuskoja ennakoiden. :)








Vitsi nuo Stockmannilla nyt kai kausimakuna myynnissä olevat suklaapäällysteiset macaronit ovat mahtavia. Ihan vinkiksi vain, ei yleensä kovin suurelta suklaan ystävältä. Oikeasti, nam. 

Sinne se taisi päivä hujahtaa. Puoliunessa "kevyen" lounaan jälkeen. Breaking Badia kykenimme sentään katsomaan puolitoista jaksoa. Jos tässä iltakävelyllä kävisi. Hakemassa hyvät yöunet ja virtaa tulevaan viikkoon. Ehkä vielä yksi macaron. Matkaevääksi.



12 kommenttia:

  1. <3

    Täällä itku tuli jo viime viikolla ja kovaa tulikin! Hieman apea fiilis tääälläkin ;(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥ S! Nämä ensimmäiset äitienpäivät, synttärit ja kuolinpäivät ovat varmasti vaikeimpia, mutta tuskin me näistä itkuistamme koskaan kokonaan päästään. Hyvä, kun muistetaan heidät. Ihania olivat. ♥

      Poista
  2. Törkee nälkä tuli näitä herkkuja katellessa. Varsinkin kun kaapin kätköt on tällä hetkellä sangen ankeat. Syytän sua lasten pääsiäismunasaaliiseen lankeamisesta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Joanna! :D
      Soriii. No, hankit sit huomenna uusia kadonneiden tilalle. Onneksi sentään oli, mitä ryöstää. ;)

      Poista
  3. Olipa kiva tavata Indiedays gaalassa, olit Johannan kanssa. <3 Oi mitä herkkuja voihan macaron, arvaas vaan mitä tekee mieli. Aurinkoisia kevätpäiviä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva oli Tiia törmätä! :)
      Hups, ei tästä pitänyt tulla mikään kiusantekopostaus. En täyden vatsani kanssa osannut ajatella, että himothan siinä herää, kun herkkuja katselee. ;) Ihanaa kevättä!

      Poista
  4. Voi namskis, mikä herkkupostaus! <3 Täällä nuollaan kuolaa suupielestä, kiitosta vaan! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, mun salainen agendanihan on lihottaa kaikki lukijat ja blogikaverit, koska itsekn lihon syödessäni näitä brunsseja. Että jääkaapille siitä vain, tsup tsup. ;D

      Poista
  5. Ihanat ystävät ♥

    Musta suurin rakkauden osoitus on laittaa läheisille ruokaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥ Just näin. Ystävät on ♥. Varsinkin kun kokkaavat. ;)

      Poista

Kiva saada postia. :)