keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Lempivalaisimeni






Siellä se ojentelee jäseniään, meidän kotimme tärkein valaisin. Sain Call It Home -blogin Katilta kivan pyynnön osallistua Taloon.com -nettikaupan Sisustusniksit -valaisinhaasteeseen. Kauaa ei tarvinnut miettiä, mikä meidän huushollin tärkein tähti valaistushommissa on. Flos 265 muutti uuteen kotiimme toukokuussa, ja jo kesän valolla se lunasti paikkansa. Koska loftimme katossa on spottikiskot, joiden tuikut valaisevat oikeastaan vain nimeksi, kohdevalaisimia sai hankkia oikein luvalla tähän kotiin. Ehdokkaita suosikkivalaisimeksi siis olisi ollut useampiakin, sillä ostin tietysti muuttorytäkässä kaikki lempparini. Kun kerrankin sai. Flos pesee kuitenkin kilpakumppaninsa käytännöllisyydellään. Ja toki se kerää pisteet siroudellaan ja kauneudellaankin.









Flos on sijoitettu niin, että se yltää huiman säteensä ansiosta luku- ja työkaveriksi niin sohvalle kuin ruokapöydällekin. Täydellistä. Ilman sitä emme olisi tulleet toimeen edes kesällä, saati sitten syksyn pimeinä iltoina. 

Sitten on se tuijotusefekti. Tärkeä ominaisuus sekin. Välillä jään vain katselemaan ja ihailemaan pitkäsäären mustaa eleganssia. Se hallitsee suvereenisti olohuonetta omista korkeuksistaan. Turha on kenenkään alkaa sille. Kaunis ja käytännöllinen - mitä muuta sitä voi vaatia? Suhteemme ei ole vielä hurjan pitkä, mutta povaan meille suuren määrän yhteisiä, hyviä vuosia. Tämä on rakkautta. Jälkipolville voimme miehen kanssa kertoa, että Flos on ensimmäinen yhteiseen kotiimme hankittu valaisin.









Olen saanut ihastuneita kommentteja uudessa kodissamme eniten ikkunoista. Toista sijaa pitää valaisinkaunottaremme. Mikä on lempivalaisimesi ja miksi se on sinulle tärkeä? Kerrothan ainakin sinä ihan blogissa asti, Ilona?

Mitä meiltä vielä puuttuu, on tunnelmavalaistus tulevan makuuhuoneen seinän ylälasien reunatasanteelle. Olipa hienosti selitetty. No, näette sitten. Ajattelin sinne lämpimänsävyistä led-nauhaa. Vaikka tällaista kuin tämä Highline strip pro.



Kuva: Taloon.com



Tämä postaus osallistuu Sisustusniksit -valaisinhaasteeseen, ja sitä voi tuota pikaa äänestää täällä.

 

lauantai 5. joulukuuta 2015

Uutta eteisessä ja ikkunassa








Hämärä päivä vaihtui pimeäksi illaksi. Ehtoon ratoksi kone tökkii. Ihmettelee varmaan, miten kiusaan sitä tänään näin paljon, kun sen ei ole viikkoon tarvinnut kestää hipelöintiäni. Tuli kuitenkin luvattua nämä iltakuvatkin, joten täältä pesee. 

Eteisessä on uusi hylly. Vihdoinkin on paikka sekä pipoille ja hanskoille että avaimille sun muille ovesta astuessa käsistä laskettaville jutuille. Keskihyllyillä on tilaa luvussa oleville lehdille ja kirjoille, ja näköjään esimerkiksi viikolla kaupasta kannetulle lahjapaperille. Ylhäällä taas on toivomani kauniiden esineiden vitriini. Koko komeuden alla on viinilaatikko keräyspaperille. Kyllä nyt kelpaa.
 
Alakuvissa keimailee yksi olohuoneen ikkunoista talvikoruissaan. Ostin Tokyon myyjäisistä siimaan solmittuja metallikolmioita, mutta vaihdoin kotona siiman kullanväriseen metallilankaan. Lisäksi ikkuna sai kuusen lailla oman pallonauhansa. Messingin kimallusta ei voi estää.









Koti on kaaoksessa, sillä tavarat ovat parin viikon ajan jääneet niille sijoilleen, joille ne on ohi mennessään heittänyt. Onneksi sentään pesukoneet pyörivät. Meillä on ehkä vielä toivoa. 

Just. Poltin kieleni riisipuuroa maistellessani. Mutta ai vitsi, oli se sen arvoista. Jatkamme herkuttelua ja yritämme parantua huomiseksi. Edessä on automatkaa kerrakseen sukusynttäreiden merkeissä. Tuttujen blogien lukeminen taitaa olla niitä lääkkeistä parhaita. Rauhallista iltaa!



Päivänvalolla
























Pyh, aivan yliarvostettua tuo lisävalon ottaminen avuksi kuviin. Jos jaksaisi, kaivaisi kaapista, mutta. Väsyttää. Meillä on lähinnä nukuttu tämä ja viime viikko. Olemme olleet vuorotellen kipeänä, ja suosikkiharrastus tuntuukin olleen sohvalle nukahtaminen. Olen katsellut sohvannurkassa nököttäen joulun suosikkielokuvani Love Actually ja Holiday, ja kuunnellut viimeisen soundtrackilta pääsävelmää ehkä hieman liikaa. Töiden jälkeen olen jaksanut juuri ja juuri korjata kokeet ja mennä nukkuman. Reipasta.

Tokyon joulumyyjäisistä kävin sentään hakemassa pari lahjaa. Itselle tietysti. Esimerkiksi nuo viimeisen kuvan pienet messinkilautaset. Proloque Shopista löysin kullanväriset metallilankavalot ja HM Homesta kulta-harmaita joulupalloja. Huonekuuseen askartelin virkeänä hetkenä pallonauhan messinginsävyisestä rautalangasta ja pakettitarroista. Toinen nauha syntyi raidallisista paperipilleistä, jotka leikkasin pätkiksi ja pujotin metallilankaan. Esmeralda's-Essin mulle lahjoittama, kauan etsimäni kultamaljakko viihtyy kuusen vieressä. Harakka harakan tuntee. Kunhan ihan kohta tulee pimeä, sytytän kynttilän enkeli-, eiku lintuhäkkikelloon, joka ei kilise, mutta pyörii kyllä. Toivottavasti se kuitenkin kiljaisee, jos unohdan kastella Muotoseikan Viljan tuomaa kukkasta.

Hassua, että väsystä huolimatta joulu on tullut meille. Kai se sitten halusi. Tulkaahan hei takaisin illalla. Laitan pari kuvaa ikkunan talvikoruista sekä eteisen uutuudesta. Nyt joulukorttimetsälle käyttämään tämä puolivirkeä hetki.

 

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Ähkystä yksinkertaisuuteen






Riemastuin Rautakeskon, WallVisionin ja Metsä Boardin tarjoamasta mahdollisuudesta saada olohuoneemme seinälle jotakin itse ideoitua. Ilokseni pääsin lokakuisen tapetti-illan seurauksena mukaan #unelmatapetti -designkilpailuun. Mallin suunnittelu ei kuitenkaan, yllätys yllätys, ole mikään pieni juttu, varsinkaan, kun miettii sitä, kuinka kauan tapetin oletetaan omalla seinällä silmää ihastuttavan.

Hankin aina kaiken rullalta ja pakalta, muiden jo suunnittelemana, sillä mun on vaikea sietää silmissäni mitään itse tekemääni. Todellinen DIY-ihme siis. ;) Kuten olen aiemminkin maininnut, en ole oikeastaan koskaan tyytyväinen remonttijälkeeni, ja lahjoitan lähes poikkeuksetta kaikki käsityöni pois. Aina nimittäin jää jotain, minkä olisi voinut tehdä toisin, paremmin, mutta ei enää kyseisessä jutussa voi. Liekö tämä se käsityönopettajan tyttären syndrooma. Mene ja tiedä, mutta huomasin taas kuvioita piirrellessäni, että hienot ideani eivät enää valmiina näyttäneetkään tippaakaan siltä, millaisiksi ne päässäni olin visioinut. Ehkä juuri tästä syystä en ole ammatiltani mikään suunnittelija. Niin no, mitä nyt suunnittelen opetusta päivittäin. Teen kaiken sisustuksessa yrityksen, erehdyksen ja sattuman kautta, en niinkään tiukkojen suunnitelmien. Vaikka olen huono sisustuskompromisseissa, monessa asiassa joudun taipumaan tosiseikkojen edessä.

Yllä ovat ensimmäisen suunnitelmani versiot. Salmiakkikuvio se vain on ja pysyy mun silmissäni kauniin symmetrisenä, mutta en taida kuitenkaan haluta sitä seinilleni aivan noin suurta määrää. Kuvassa ei siis ole koko seinä, vaan kuvio, joka olisi toistunut koko seinän mitalta suunnilleen tässä näkyvään nähden tuplakokoisena. Mallailin tunteja ohjelman avulla kokoja ja muotoja. Muokkasin paperiruuduilla ja -palloilla ketjujen symmetriaa olohuoneen lattialla. Ei, ei vain tullut kauppoja. Sävyäkään en olisi osannut päättää. 

Seuraavaksi lähdin lähestymään salmiakkiteemaa hieman eri suunnasta. Olisin kuitenkin tarvinnut toteutukseen ehdottomasti muitakin kuin mustan, valkean ja harmaan sävyjä, jotka kilpailussa ovat valittavissa. Alla on nyt siis kuva koko seinästä. Puolet ruutua ja raitaa, loput tyhjää. Ei kun eteenpäin, mutta siitäpä juttu alkoi lopulta hahmottua. Liika on liikaa, ja toistuva kuvio varsinkin. 





Kaipuu yksinkertaisuuteen tuli lähes uniin, ja eräänä päivänä tajusinkin tahtovani pelkkiä viivoja. Piirsin suunnitelmani Notebook-ohjelmalla, jota käytän töissä, sillä en ehtinyt kiireisen marraskuun keskellä ottaa haltuun mitään itselle uutta ohjelmaa. 

Tällainen olohuoneemme seinästä tulee. Eripaksuisia ja -pituisia mustia ja valkoisia, suoria viivoja harmaalla pohjalla. On katkoviivaa ja katkeamatonta. Kaikki viivat ovat vinossa ja osa ristikkäin. Kuin huomaamatta se aluksi suunnittelun keskiössä ollut salmiakkikuviokin muodostuu nyt sinne tänne risteämäkohtiin. 






On sellainen olo, että tästä tulee juuri sopiva televisioseinä. Seinälle tulee myös joukko tauluja. Uskon, että mustalla ja messinginsävyllä kehystetyt taulut ja printit tulevat hienosti esille harmaalta pohjalta, ja epäsymmetrinen kuvio rikkoo sopivasti toivottavasti mahdollisimman suorassa olevien kehysten järjestystä. Palailen näissä merkeissä, kun tapetti on seinällä.


Millaisen tapetin sinä suunnittelisit kotiisi?


Yhteistyössä K-rauta, Rautia, WallVision ja Metsä Board

Taitaa se mut tuntea






Huomenta! Sain taannoin Sateenkaaria ja serpentiiniä -blogin Lauralta haasteen, jossa pyydetään selvittämään, kuinka kartalla se samassa taloudessa asuva kaksilahkeinen on minusta. Että tunteeko. Meillä alkaa näin vihkimisen kynnyksellä olla korkea aika selvittää nämä tärkeät asiat.

Parempi valita sopiva tilanne kysymyksille. Miten musta tuntuu, että aamupalan rauhoittama, samalla Hesaria lukeva mies on fiksumpi valinta kuin se perjantainen, hieman hilpeämpi tyyppi, joka tuli työkaverin läksiäisistä. 


Tapahtuipa keittiösaarekkeen ääressä aamupalalla:


T: Ai mitä, blogiin? En ala.

S: Kyllä Jannekin alkoi.

T: Mmm.


1. JOS SILJA KATSOO TELKKARIA, SIELLÄ TODENNÄKÖISESTI PYÖRII..

T: Tota, toi Criminal Minds.

S: Me kyllä yleensä katotaan yhdessä telkkaria.

T: Ai niin, mietin vaan, että jos sä yksin. Tai pitäiskö muuten sanoa Greyn anatomia. Paras olis tietenkin Breaking Bad, jos haluais katu-uskottavan vaihtoehdon. Langalla olis vielä katu-uskottavampi, mutta sitä sä et kato.

S: Tämä selvä.


2. MINKÄ KASTIKKEEN HÄN VALITSEE SALAATTIINSA?

T: Agavesiirapin.

S: Oikein.


3. MIKÄ ON HÄNEN INHOKKIRUOKANSA?

T: Kaikki, missä on paljon sipulia ja jauhelihaa.

S: Taas tiesit. Hienosti.


4. MENETTE ULOS ILLALLISELLE JA DRINKEILLE. SILJA TILAA..

T: Aluksi skumppaa, ruuan kanssa valkoviiniä.

S: Entä ruuaksi?

T: Pastaa tai kanaa.

S: Kanaa?! Millon oon tilannut kanaa?

T: No ehkä ei kanaa. Kasvisruokaa? Vai tilaatkohan sä aina sitäkään? Ei me kyllä hirveesti olla käyty viime aikoina. Pastaa sä kyllä aika usein.

S: Okei. Entäs ne burgerit?

T: Niin joo.


5. MIKÄ ON SILJAN KENGÄNKOKO?

T: Onkohan se kolmekasi. 38-39.

S: Hyvä. 39. 


6. JOS HÄN KERÄILISI JOTAIN, SE LUULTAVASTI OLISI..

T: (Juo ensin kahvia.) Lasia.

S: Oujea, niin se muuten varmaan olisi.


7. MITÄ HÄN VOISI SYÖDÄ PÄIVITTÄIN KYLLÄSTYMÄTTÄ?

T: Kinkkupastaa.

S: Ookei. Kiva. 


8. MINKÄLAISTA MUSIIKKIA SILJA KUUNTELEE?

T: Miten sen ny kauniisti sanois... Erilaista ku minä. Melodista.

S: (Huokaus)


9. MINKÄLAISISTA ELOKUVISTA HÄN PITÄÄ?

T: Tommosista romanttisista, romcomeista.

S: (Mites ne draamat?)


10. MINKÄ VÄRISET SILMÄT HÄNELLÄ ON?

T: Siniset.

S: Hyvä. Onko ne pelkästään siniset?

T: No meinasin sanoa, että sinivihreät.

S: Ne ne on.






11. KUKA ON HÄNEN PARAS YSTÄVÄNSÄ?

T: Paras? Mitä tohon nyt voi sanoo?

S: Hyvä, oikea vastaus.

T: Ei, niitä on niin monta, ettei voi eikä viitsi vastata yhtä.

S:


12. ASIA JOTA USEIN TEET, JOSTA HÄN EI PIDÄ?

T: Niitä on varmaan useampia... Torkutan kelloa.

S: Oliko muita?

T: Mitähän niitä nyt vois sanoo. Leikkautan hiukset liian lyhyiksi.

S: No se on kyllä synti.


13. MISSÄ HÄN ON SYNTYNYT?

T: Raatavaaralla.

S: Rautavaara oikein. 


14. JOS LEIPOISIT HÄNELLE SYNTYMÄPÄIVÄKAKUN, MILLAINEN SE OLISI?

T: Aissaatana. Älä sitä kirjota, tää selkä. Ai jos minä leipoisin? Kyllä se varmaan olis kuitenkin mansikkakakku.

S: Nam. Hyväksyn. Tulisko kermavaahtoo?

T: Mmm. 


15. MINKÄ PARISSA HÄN MIELELLÄÄN VIETTÄÄ USEITA TUNTEJA?

T: Tietokoneen.

S: Ei lisättävää. Köh.


16. MITÄ HÄN OSAA ERITYISEN HYVIN?

T: Erityisen hyvin? On niin monta asiaa. Mitä tohon nyt sanois? (Juo kahvia, miettii.) Aika monta asiaa, mistä valita. Mitähän mä nyt sanoisin. Olla muksujen kanssa. Tähänhän ei pitäny laittaa mitään, mitä joutuu sensuroimaan.

S: Joo ei.


17. MIKÄ ON OUDOINTA RUOKAA MISTÄ HÄN PITÄÄ?

T: No outoo on se, ettet sä pidä sipulista. Mutta mikähän olis oudointa, mistä pidät... 

S: Sä et ainakaan oo niin tarkka ku mä siitä, että aina pitää olla suolaista ja makeaa yhdessä.

T: No ei se nyt niin outoa oo. Emmä keksi, onks sulla nyt mitään outoja mieltymyksiä. Tietysti kaikki, missä on bbq-kastiketta, on mun mielestä outoo. 


18. MITÄ KOLMEA ASIAA HÄN KANTAA AINA MUKANAAN?

T:  Puhelinta...

S: Ei varmaan avainta? ;)

T: Joo, avaimia ei aina. Ai kolme asiaa. Jotain laukkuu. Puhelin, laukku, ehostusvälineitä.

S: Ai ostosvälineitä?

T: Ehostusvälineitä, onk sulla aina?

S: No ei!

T: Ostoskassi on. Sanotaan se.


19. MIKÄ SAA HÄNET ÄRSYYNTYMÄÄN?

T: Jos asiat ei etene.

S: Niin ku mitkä?

T:  No mikä tahansa, jos se ei etene sun mieles mukaan.

S: Saattaa olla totta...


20. ENTÄS PIRISTYMÄÄN?

T: Se ku taputtaa takapuolelle. (Virnistää.)

S: Onko muuta?

T: No kyllähän sua monet asiat piristää. Mitä tässä nyt voi sanoo?

S: Mites kukkaset?

T: Ai niin joo! Sehän sua muuten ärsyttää, jos mennään kukkakaupan tai -tiskin ohi liian nopeesti!



Kiitos, reipas. Kertaakaan ei edes kysynyt, milloin tää tentti loppuu. Ehkä se oli se turvana ollut Hesari, joka auttoi. Taitaa se mut aika hyvin tuntea.


Johanna, sut on haastettu. :)


Pirteää sunnuntaita!


Muistutus: On vielä kaksi päivää aikaa äänestää Mintunmustaa tai muuta suosikkiasi  
Saleduck Interior Blogger Awards -kilpailussa.

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

#unelmatapetti


















Olin lokakuun lopussa mukana Rautakeskon, WallVisionin ja Metsä Boardin järjestämässä bloggaajien #unelmatapetti -illassa. Saimme tutustua ruotsalaisen Eco Wallpaperin uuteen mallistoon, josta nämä pressikuvat ovat. Suht häikäiseviä tapetteja, eikö? Maailman suurimman tapetinpohjapaperin valmistajan, Metsä Boardin, edustaja tarjosi kunnon tietopaketin Suomen metsistä ja niiden vastuullisesta käytöstä. Opin muun muassa, että jokaista metsistämme kaadettua puuta kohti istutetaan neljä uutta tainta. Sisustustrendeistä meille kertoi Rautakeskon sisustusasiantuntija.








Kuvat: Eco Wallpaper



Aikamoista unelmaa illasta seurasikin, sillä pääsin suunnittelemaan oman tapettimallini, joka päätyy seinällemme lähiaikoina ja osallistuu tammi-helmikuussa #unelmatapetti -designkilpailuun. Jee! Olipa aika jännää tuo suunnittelu. Rankkaa luomisen tuskaa on luvassa postauksen verran vielä tällä viikolla. ;)

Oletteko kuulleet ensi maanantaina 30.11. alkavasta #unelmatapetti -kisasta Instagramissa? Nyt etsitään kauneinta tapettia. Ota kuva vastaan tulevasta, mielestäsi ihanasta tapetista ja lataa se Insta-tilillesi varustettuna tägillä #unelmatapetti. Näin olet mukana kilpailussa, jossa arvotaan joka viikko 200 eurolla Eco-tapetteja. Lisäksi kuvasi näkyy kilpailun verkkosivulla. Kampanjan päätteeksi ensi vuoden toukokuussa arvotaan kaikkien kilpailuun osallistuneiden kesken 400 eurolla tapetteja. Kilpailukuvia voi ladata Instagramiin jo nyt. Ei kun katselemaan seiniä sillä silmällä.



Yhteistyössä K-rauta, Rautia, WallVision ja Metsä Board

tiistai 24. marraskuuta 2015

Männäviikkojen grande finale





Poppitytöllä oli heinäkuussa hurjan jännittävä AC/DC-ilta Hämeenlinnassa.



Ai että on kiva olo. Enkä nyt puhu edelleen suht ärsyttävänä jylläävästä flunssasta, vaan siitä, että olen saanut kahden viikon aikana tyhjennettyä varsin kiitettävästi kuvakirjastoani viimeisen puolen vuoden ajalta. Suuri määrä turhaa on mennyt roskakoriin, ja vaikka mitä on ilmestynyt tänne todisteena siitä, että paljon sattuu, tapahtuu ja kansioihin unohtuu. 

Haastan kaikki tätä kevyttä oloa kaipaavat mukaan Männäviikoille. Julkaise mieltä vaivaavat postauksesi luonnoksista. Näytä kivat kesäkuvasi, jotka ovat kiireiden vuoksi jääneet lataamatta blogiin. Vielä on mahdollisuus, sillä tässä haasteessa saa mennä ajassa puoli vuotta taaksepäin ja laittaa tulemaan kaiken, minkä kahden viikon aikana ehtii. Eikä nyt ole niin tarkkaa sen ajan kanssa. En tule puraisemaan, vaikka postailet kerran viikossa kuukauden ajan tai valitset jonkin muun itsellesi sopivan aikavälin. Kunhan saat haluamasi jutut sen yhden tai ne seitsemäntoista blogiin ja olon kevyemmäksi. Ehkäpä pursuilevat kuvakansiotkin siinä sivussa hieman tyhjenevät. Riemastuin, kun kerrankin tuli raivoisalla innolla raakattua roskiin tuhatpäin bloggaajan helmasyntejä, siis niitä kymmeniä kuvia samasta kohteesta. Ota haaste vastaan, jos siltä tuntuu, ja ilmoittele ihmeessä kommenttilaatikossa, että olet postannut. Tulemme sankoin joukoin ja kehujen kanssa lukemaan juttusi. Tästä siivousurakasta ansaitsee kunnon annoksen glooriaa.

Viimeinen männäviikkoiluni on aikamoinen sillisalaatti, sillä oma aikarajani tuli vastaan. Taisipa itse asetettu deadline sairastamisen vuoksi venyäkin viikolla, mutta menköön. En osaa päättää, mistä vielä kertoisin ja mitä jättäisin pois. Koska kuitenkin julistan haasteen nyt osaltani hoidetuksi, tässäpä juhlallisesti pikkuisen sitä sun tätä.


Körttiläismuseon punaiset portaat Etelä-Pohjanmaalla aiheuttivat riemua. 
Niin tekivät myös museon alakerrassa elokuussa vietetyt, ei läheskään yhtä körttiläiset häät.







 Saimme suuren vuoren ihania kihlalahjoja, vaikkemme edes järjestäneet juhlia.




 Heinäkuinen, hulvaton viikonloppu Tyynelässä Lauran, Niinan, Suvin ja Jonnan 
sekä miestemme kanssa olisi todellakin ansainnut aikanaan oman postauksensa.










Mökkeily saaristossa täytti kameran muistikorttia kiitettävästi. 
Hyvä, että muutama kuva viimein päätyy tännekin.












Kallioon louhittu Hotelli Mesikämmen hurmasi tunnelmallaan ja historiallaan. Ja huoneen parvekkeella.






Kamerakin taisi hikoilla loppukesän helteillä, kun tein 
Coffee Table Diaryn innostamana ensimmäistä kertaa kesärullia






Kaupan päälle saatte nähdä vielä nämä Krista Luoman vajaa kuukausi sitten ottamat jengikuvat 
Bloggers' Inspiration Day:sta. Kiitos seurasta, te kaikki hurmaavat, hullunhauskat naiset! 






 Siinä mun menneet. Missäs sun? :)