Mun ikkunalaudalla jököttää uhmakas, 30 sentin korkuinen lehtipino. Kanta-asiakasjulkaisut edelleen muoveissaan varmaan elokuun numeroista saakka. Opettajat todellakin avaamatta. Ikean kuvasto juuri ja juuri isolla vaivalla kahlattu. Meni kaksi viikkoa päästä se kannesta kanteen. Sisustuslehdetkin pyhässä rauhassa lukijalta. Ja menin Asuntomessuilla tilaamaan pari uutta lehteä! Onneksi maltilliset pikkupätkät, mutta silti. Au! Ahdistaa! En mä hei enää kerkee lukea noita! Romaanitkin odottavat, ja vaikka innostaisi kuinka, neito vain bloggaa.
No joo, oikeasti kyllä roikun aivan yhtä paljon netissä lukemassa muiden blogeja. Ei malta olla kurkkaamatta ainakin niiden suosikkien kirjoituksia, jotka linkittävät postauksensa Facebookiin. Pinterest on uusi innostus. Voi mikä loputon kauniiden kuvien taivas siellä aukesi. En ikinä uskonut, että voisin muuttua tietokoneen käytössä pikkupojaksi, jota ei meinaa saada netistä tai pelikonsolista irti edes silloin, kun nukkumaanmenoaika on jo mennyt. Toisia rajoittaa muu elämä a.k.a. perhe, mutta kun ei ole lasta eikä lammasta, ja ihmissuhdekin on deittailuasteella, voi aikansa käyttää vaikka näin. Näköjään.
Oikeasti, mulle on nykyään tosi vaikeaa sulkea tietokone ja tehdä muuta, jos olen itsekseni. Koneella hommailee niin monia asioita, ja vieläpä samaan aikaan. Etsii reseptejä, käsittelee kuvia, bloggaa, lukee blogeja, lehtiä ja Facebookia, ja lähettelee viestejä kavereiden kanssa (onneksi tämä tyttö ei sentään chattaa). Jos ei pidä itselleen jöötä, istuu menottomina iltoina läppäri sylissä helposti kuusi tuntia. Kuusi! Kun ei kukaan ole käskemässä pois. Tai no, kyllä tuo toinen yrittää, mutta eihän puhelimitse esitetty käsky "ihan aina" tehoa... ;) Jos aamuteeveen kuuntelua ei lasketa, en ole katsonut televisiota kuin tunnin viikossa sen jälkeen, kun aloin kirjoittaa blogia huhti-toukokuun vaihteessa (tosin tästä tuskin kannattaa valittaa).
Puolustuksen puheenvuoro: Mulla ei ole tarvetta koneen käyttöön kodin ja työpaikan ulkopuolella, joten ilmeisesti en ole vielä aivan mennyttä naista. En käy puhelimella netissä, ellen tylsistyneenä odottele jossain pidempää aikaa tai tarvitse äkkiä bussiaikataulua tai karttaa. Seurassa en kaipaa nettiin, ja matkoilla haen verkosta ainoastaan turisti-infoa. Niin no, tietysti nykyään linkitän ajastetut postaukset pikapikaa Faceen siinä sivussa. Mutta muuten.
Voisiko siis olla, ettei ongelma ehkä olekaan puhdas addiktio, vaan niin monen kiinnostavan ajanviejän siirtyminen nettiin? Luulisin. Mutta silti. Muutakin tahtoisin ehtiä. Joten: Tarvitaan ajankäyttösuunnitelma.
Haluaisin lukea romaaneja, laittaa enemmän ruokaa kotona, selättää tuon lehtipinon, tehdä enemmän ja nopeammalla toteutustahdilla sisustussiirtoja kotona, lenkkeillä, katsoa leffankin silloin tällöin. Öö. Eli nytkö sitten kahdesti viikossa kaksi tuntia telkkaa tai digiboksia? No, ainakin kolmesti viikossa tunnin lenkki. Kerran tunti siivousta. Kahdesti kaksi tuntia lehtiä (eikä uusia hankita). Saman verran romaanin lukemista, tai enemmän, jos kirjaa ei voikaan laskea käsistään. Ja hih, vaikka väkipakkosisustamista pari tuntia joka viikko! :D Tuskin tulee ongelmaa tuon viimeisen kanssa.
Tärkeintä on tietysti nyt kylmästi rajoittaa koneen käyttöä, että ehtii nuo toiset jutut. Vaikka netissä monta hyödyllistäkin asiaa on, tuota tuntimäärää on karsittava, että muu elämä mahtuu sekaan. Jos nyt aluksi niin, että ainakin kaksi tuntia illasta täytyy keskittyä johonkin muuhun kuin koneella koodailuun. Kuulostaako tarpeeksi pehmeältä muutokselta näin syvällä syövereissä olevalle? ;)
Että nyt sitten lenkille tunniksi, ja sen jälkeen loppuilta leffan tai kirjan parissa. Päätän ulkona, kumman valitsen. (Onneksi jätin tarkistettavat saksan kokeet töihin.) Koneen saan avata puoleksi tunniksi jossain vaiheessa.
Loppuun vielä aasinsiltamaisesti aihetta sivuava, sokeripöllyinen sitaatti kuudesluokkalaiselta bussimatkalla takaisin koululle Fazerin tehdasvierailun jälkeen:
"Aikuiset ei syö karkkia niin paljo ku lapset. Ne niin ku osaa pitää huolta itsestään."
Yeah, right.
