Näytetään tekstit, joissa on tunniste jee. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jee. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. helmikuuta 2016

Kaksosten päivä









Heippa hei, terveisiä pimennosta! Täällä meinattiin jo vaipua synkkyyteen joulu- ja tammikuun aikana. Blogi huusi päivittämättömyyttään ja koti itki huoltajansa perään. Hääkukat kuolivat maljakoihinsa, ja huono omatunto hoitamattomista asioista sekä huushollin repsottavista kulmista meinasi ottaa ylivallan. Vieläkään olo ei ole ihan terävin, mutta alkaa pikku hiljaa jo vaikuttaa lupaavalta. Kaiken sen yökötyksen ja itkun tuhertamisen keskellä kannatti uskoa vakuuttavaa teeskentelevää, kärsivällisesti palvelevaa ja paijaavaa miestä, joka oli ihan varma siitä, että viikon päästä helpottaa, ja edessä on auvoisa ja tuskaton odotuksen aika. Parempi varmaan kuunnella optimistia ja jättää toistaiseksi lukematta niistä kaikista muista mahdollisista elämän hehkeimmän ajan vitsauksista. ;) 

Tähän asti varmasti jo arvasittekin, mikäli ihmettelitte hiljaisuutta. Niin että entäs ne oikeat uutiset? 

Kätilön lausuma täällä on kaksi vauvaa otti hetkessä tähtipaikan kauneimpien kuulemieni lauseiden joukossa. Mieliala kohosi silmänräpäyksessä ja alkoi saman tien vetää fyysistäkin oloa suuntaansa. Jo yksi vauva on suuri onni. Mikä ilo meitä odottaakaan, jos näiden pienten matka maailmaan onnistuu.

Siellä ne nyt oikovat onnellisina pieniä koipiaan, ja ovat pian niin isoja, etteivät enää mahdu ultrassa kaverikuvaan. Tänään saan toivottaa muruille ensimmäistä kertaa iloista kaksosten päivää. 

 



Ai niin, muistanpas edes kerran mainita äänestyksestä sen ollessa käynnissä. Tässä kilpailusivun sanoin:

Unelmatapetti-designkilpailussa Eco, K-rauta, Rautia ja Metsä Board tarjosivat sisustusbloggareille huikean mahdollisuuden suunnitella omat tapettikuosit Eco Black & White-mallistoon. Valmiit kuosiehdotukset painettiin tapeteiksi, joilla bloggarit tapetoivat kotonaan – lopputulos on nähtävissä tällä sivulla. Nyt on sinun vuorosi äänestää suosikkitapettiasi 14.2.2016 mennessä ja siivittää lempibloggarisi voittoon!

torstai 29. lokakuuta 2015

Jännä päivä, tuu jo!


















Miten ihmeessä tässä koneella koodailisikin vaikka kuinka kauan juuri nyt, kun täytyisi kiireen vilkkaa alkaa siivoilla viikonlopun pirskeitä varten? Tosi kumma juttu. ;D Lauantaisen Indiedays-päivän tapahtumien välissä kokoonnumme isolla sisustusbloggaajaporukalla meille nostamaan maljat tulevalle illalle ja tietenkin jännittämään paikalla olevien ehdokkaiden Indiedays Blog Awards -sijoituksia. Tuskin maltan odottaa. 

Tulkaa jo, ihanat naiset. Tai siis tulkaa ihan kohta. Sitten kun olen äkkiä vähän huiskinut pölyjä maton alle. ;) Toivon sormet ristissä, että jollain teistä on mukanaan into kääräistä mun onnettoman tukka jonkinlaiselle rullalle, letille tai kiemuralle iltaa varten. Nähdään.



lauantai 29. elokuuta 2015

Heihei kauniille kodille











 













Flow-etkot ja vanhan kodin heippaheit samaan aikaan Kallion kulmilla. Mikä loistava brunssi-idea! Pari viikkoa sitten kokoonnuimme ihailemaan vielä kerran arkkitehtikaverin pistämättömällä maulla sisustettua yksiötä, joka on nyt käynyt pieneksi asukasmäärän tuplaannuttua. Elokuun valon tulviessa ikkunoista tuli mieleen kaikki ne juhlat, joissa olen tässä osoitteessa maljan (jos toisenkin) nostanut.

Suuri erkkeri-ikkuna talon kulmassa on tietenkin se tämän asunnon juttu, mutta vähintäänkin saman verran kodissa on saanut ihailla kunnon harppauksen sisustuslehtiä edellä menevää, kekseliästä näkemystä siitä, mikä on ajan henki tilankäytössä ja viihtyisyyden luomisessa. Oikeastaan kaveri on tainnut pyrkiä ajattomuuteen, mutta sattuipahan nyt myymään asuntonsa kesänä, jona esimerkiksi vaneri keittiönovissa on aikas kuuma juttu.

Oli ihanaa nähdä kummallisen hiljaisen kesän jälkeen niin monia tuttuja. Enää ei niin haitannut, vaikka Flow-lippujen osto jätettiin meillä liian myöhäiseksi. Tilalle tuli alkuilta Suomenlinnan auringossa. Illallisseuraksi Brondaan saimme ystävät Tampereen suunnalta, joten täydellinen päivähän siitä tuli.

Kiitos hauskoista päiväjuhlista, ja onnea yhteisen kodin etsintään. Tiedän jo nyt, miten viihtyisä siitä tulee.
 

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Uudet hoodit





Tiedän. Hieman on ollut Mintunmustaa viime aikoina hiljainen. 
Kootut selitykset näiden pikaräpsyjen välityksellä, olkaapa hyvät.












Pitkittynyt flunssa on saanut kunnon kyytiä, kun olemme pakanneet, siivonneet, muuttaneet, siivonneet ja purkaneet. Ja vähän siinä sivussa siivonneet. Käy se näköjään puolivaloillakin. Eilen avasimme puolet laatikoista, ennen kuin löysimme aamiaista varten tarvittavat astiat ja kodinkoneet. Ensi muutossa Siis missä?! otetaan kyllä ohjelmaan fiksu ekan aamun laatikon pakkaaminen.

Tänään lähdin ensimmäistä kertaa töihin uudesta osoitteesta. Työpäivän jälkeen luovutin vanhan kodin osakekirjat ja avaimet eteenpäin. Sen kunniaksi tein kesäkeittoa. Ensi yöksi veikkaan hyviä unia.

Voi että tuntuu oikealta. Kaikki on tosi, tosi hyvin. Jatkan tavaroiden purkamista, että mahdumme pian sekaan, ja tekin saatte nähdä muutakin kuin sotkua. Esimerkiksi paremmin tuon hurmaavan lattian, joka on jotain aivan muuta kuin suunnittelimme. Hyvää mieltä viikkoonne!


keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Lunta ja saippuaa





Eihän tästä päivästä ole kuin kaksi kuukautta. Hups. Paree laittaa nämä kuvat tänne vielä kun maassa on edes jossain päin Suomea lunta. Tai no, onhan sitä kai vielä. Meillä vain ei täällä uskoisi.

Keksin mielestäni huipun joululahjan veljen porukan nuorimmille. Kulutimme tapaninpäivän valoisat hetket saippuakuplahommissa. Pihalla tietty, ja valkeaa taustaa vasten. Helppo oli kuvata juu, eikä tullut yhtään kylmä, ei. Joku toinen olisi saattanut säästää nämä riemut kesään, mutta hönttihän se on, joka kesäleluja joululahjaksi antaa. ;)

Oli siinä ihmisen paras ystävä ihmeissään, kun ensin kuonon ulottuvilla oli jotain jännää, ja yhtäkkiä ei ollutkaan. Taisi sen turkissa, samoin kuin jokaisen pihalla olleen takissa, olla muutama saippualäiskä leikin loputtua.

Tapojeni mukaan en osaa rajoittaa, joten tässä ne about sataviiskytä kivointa kuvaa.




















Kuplat jäätyivät ja räjähtivät suht vauhdilla. No, olihan sitä pakkasta.














Aikamoinen battle siitä tuli, kun jokainen esitteli vuorollaan parhaat temppunsa. Tosin aika vähällä harjoittelulla, kerta kun oli kaikille ensimmäinen. Turha kai tässä heittäytyä vaatimattomaksi, oltiin ihan pro. ;)






Haa, minäkin.










Kun sankon pohjalla alkoi olla saippuaista jääsohjoa, luovutimme 
ja siirryimme pulkkamäkeen kastelemaan mun housut illan junamatkaa varten. :D





tiistai 17. helmikuuta 2015

Sisustajan lomamatka















Mitä tekee sisustusihminen lomallaan? Tämä visuaalisten elämyksien hakija pakkasi talviloman aluksi pariin Tampere-päiväänsä reilusti kaunista katseltavaa. Ensin ystävänpäivän hengessä kaveriporukalla teatteriin (parkumaan, koska Kaikki on kohta hyvin) ja syömään Hans Välimäen uuteen, tyylikkäästi sisustettuun August von Trappeen. Yöksi niin ikään vasta avattuun Torni-hotelliin, jonka yökerhosta oli huimat näkymät. Huoneetkaan eivät olleet lainkaan pöllömmät viimeistelemättömine betonikattoineen, mutta kuvia ei valitettavasti tullut otettua. Voi, iltavalaistuksessa Tampereen vanhat, kiviset tehdasrakennukset näyttivät erityisen kauniilta, vaikka ihailen niitä toki päivänvalollakin.

Lauantaina pääsin yöpymään kummityttöni uuteen kotiin, joka on kyllä jotain aivan muuta kuin tavallinen opiskelijakämppä. Päivällä kiertelimme ystävänpäiväteemalla sisustusliikkeitä. Sydänsuunnistus tuli hoidettua kunnialla, ja nyt vain odottelemme niitä kaikkia hienoja palkintoja, jotka luonnollisesti voitamme. Kävimme muun muassa kahdessa Tampereen suosikkisisustusliikkeessäni. Siis


Design Boulevardissa 
vai -lla?


















ja Domdomissa


Kummassakin liikkeessä juttelimme pitkät pätkät niitä näitä innostuneiden kauppiaiden kanssa. Mikäs siinä, kun on tämä yhteinen kiinnostuksen kohde. Taisivat myös saada kuulla ensimmäisten joukossa, millaiseen kotiin olemme muuttamassa. Kestäkää te vielä hetki. Yritän saada pidettyä suuni täällä kiinni siihen saakka, että kauppapäivä on sovittu. Mutta sen jo saanen kertoa, että hermoja raastava etsintä on nyt saanut onnellisen lopun. Älkää siis huoliko, kuulette taatusti uudesta kodista tulevaisuudessa kyllästymiseen asti.





Domdomin ihana Pirita maistatti meillä lakuja, ja pitihän niitä ostaa kotiinkin. 
Ihailin taas kerran silmät ymmyrkäisinä kaikkea ihanaa, mitä liikkeessä oli.










Vitsi, mitkä mustat portaat, ja niitä on liikkeessä kaksin kappalein.










Kummityttökin tietää, että runsas määrä ikkunoita on hyvä asia. Onnea uuteen, kauniiseen kotiin!






Sunnuntaina yritimme kovasti sulatella illan ja aamun herkkuja jäällä, 
mutta päädyimme sen jälkeen keskustaan brunssille. Kröhm, tasapainon vuoksi.
















Nämä sydänpullat olivat leipomon herkkuja, mutta minäpä sain itse tehtyjä. Vietin sunnuntai-iltapäivän vanhalla ystävällä. Niin no, jos nyt vielä pikkuisen laskiaispullia ja vuohenjuustolasagnea. Eihän sitä kotimatkaa muuten jaksa. ;)

Loma jatkuu jännien kotiaiheiden parissa. Onneksi tulossa on vielä pyrähdys Tukholmaan ennen kuin työt taas jatkuvat. Vanhaksikohan tässä on tulossa, kun tämäkin loma tuli taas niiiiin tarpeeseen? Iloista viikkoa!