tiistai 3. maaliskuuta 2015

Kaunista tiskiä





Kukkuu. On tainnut nainen täysin höpsähtää, kun ihailee tiskien kauneutta. Puolustuksen puheenvuoro: Joskus valo vain osuu tosi hienosti koneeseen menoa odottaviin astioihin. Tekee mieli ottaa tällaisia utukuvia ja hyräillä kevätlauluja. Mistä tulikin mieleen, että tänään yhdellä kirpparilla soi joululaulu. Nauratti. 








Kuvailin päivänä muutamana noita kippoja, ja otin samalla innolla illemmalla kuvat kevään lempikorusta ja reippaasta keittiösankarista. Kuvaan ryykäsi myös netissä myyty, noutajaa odottava valaisin. Hienosti asettui siihen kaiken eteen. Tietenkin. Että olipa alusta loppuun stailattua taas. ;)






Täällä mietitään tulevan asunnon pintaremonttia samalla kun yritetään sopia kauppapäivää ja olla räjäyttämättä vanhaa kotia ihan kamalaan kuntoon asuntonäyttöjen välillä. Siinä sivussa kalenteri täyttyy lähiaikoina luvassa olevista, blogiin liittyvistä aktiviteeteista. Mukavaa, että on kaikkea kivaa tulossa. Toivottavasti pääsen myös mahdollisimman pian esittelemään teille uuden kodin kuvia. Tuskin maltan odottaa. Tästä tulee hieno kevät.


4 kommenttia:

  1. Jes, siellä on isäntäkin päässyt vihdoin kuvaan :) ja ihana koru :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oikein lähikuva. :D Kiitos. Tykkään korusta kovasti.

      Poista
  2. Oikeesti, harvoin näkee näin valokuvauksellisia tiskejä. Astiatkin on niin kauniita, että voiko niistä huonoa kuvaa edrs saada? Hauska kuva tämä viimeinen. Vois olla sellainen, etsi isäntä kuvasta arvoitus. Mä en olis koko miestä tajunnut, jos ei Johanna ois häntä maininnut ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö. ;) Mä oon heikkona yksinkertaisiin, kauniisiin astioihin. Kuppeihin ja kulhoihin varsinkin.

      Hihii, isäntä on hyvä maastoutumaan. :D

      Poista

Kiva saada postia. :)