torstai 17. syyskuuta 2015

Muuttaisitko pienempään?









Katsokaapa Lauran ja Jannen uutta kaupunkikotia. Rohkeaa porukkaa tämä pariskunta. Kahdeksankymmenen neliön asunto vaihtui tänä vuonna puolta pienempään ekologisuuden nimissä, ja uudet neliöt on sisustettu tilaa ovelasti huijaten. Suurempi kuin neliönsä, ehdottomasti. Remontissa tehtiin luovia ratkaisuja ja viilattiin paikkoja vimosen päälle en-osaa-edes-arvata-kuinka-monen työtunnin verran.

Sänky- ja säilytyskoroke olohuoneessa, mikrosementillä päällystetyt kylppärin kaakeliseinät sekä tasaisiksi levytettyjen väliovien sisältä esiin kaivetut vanhat peiliovet - siinäpä muutama huippujuttu tässä kodissa. Lisääkin voisi mainita, vaikkeivät tällä kertaa kuviin päässeetkään. Siis vaikkapa upean ja toimivan uuden keittiön sekä ulko-oven kauniin kuviolasin.  Otan niistä kuvia ensi viikon mummokerhossa. Se hauskuus kun on taas kesätauon jälkeen alkanut.










Moottoriajoneuvosukat tulossa! 
Ettei vain pyörisi mummonkehvelin mielessä mahdollinen kyyti sivuvaunussa. ;)


Kuinka monta mummoa tarvitaan kerimään vyyhti villalankaa?






Öö, niin monta kuin talossa on? :D 


Miltä teistä tuntuisi puolittaa kotinne neliömäärä? Multa ei taitaisi enää onnistua, vaikka vielä puoli vuotta sitten se oli todellisuutta. Onneksi Lauralla ja Jannella on yksiönsä lisäksi toinen koti maalla.


28 kommenttia:

  1. Ei todella onnistuisi neliöiden puolittaminen, vaikka toisinaan sitä kovin kaipaankin! Olis se vaan helpompi elellä jos tavaraakin osaisi rankalla kädellä karsia! Upea sänky/koroke ratkaisu! Ja voi, tuollainen mummoilu olisi niin tervetullutta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin pitäisi kyllä nikotella aika lailla, jos tästä lähdettäisiin pienempään. Varsinkin, kun vielä tällä hetkellä neliöt ovat yhtä tilaa, joten esim. säilytyskalusteita mahtuu seinien puuttuessa asuntoon vain rajallinen määrä.

      Oon aivan innoissani tuosta korokkeesta. Näin sen sisälle, ja säilytyslaatikot ja -luukut toimivat hienosti.

      Missäs päin asutkaan? Nämä pääkaupunkiseudun mummot eivät ole asettaneet kriteereiksi mukaan tulolle kuin sen, että tykkää herkuista ja kestää mummohuumoria. ;)

      Poista
  2. Tuo Lauran ja Jannen koti on jotain niin mieletöntä! En ole käynyt siellä paikanpäällä koskaan, mutta kuvien perusteella jo välittyy miten kaikki sujahtaa paikoilleen :-) Meillä ei neliöiden puolittaminen tulisi missään nimessä kyseeseen, me asutaan vieläkin aika "ahtaasti" jos laskee neliöt per henkilö ja jonkun huonelukumääritelmän mukaan oikeastikin tosi ahtaasti, vaikka juuri isompaan taloon muutettiinkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihailemasta ei kyllä lakkaa tuota kyllä me mahdutaan, kun kaikelle on paikkansa -mentaliteettia, joka näkyy kuvissakin. Teillä juu voisi olla vielä enemmänkin neliöitä, mutta varmaan oli järkevää tehdä juuri tuon kokoinen talo, kun miettii tulevien vuosien tuovan väistämättä muutosta väkimäärään. Paitsi jos pesästä lentävien tilalle tulee lisää pienokaisia. ;)

      Poista
  3. Lauran ja Jannen koti on viihtyisä, Tyynelästä puhumattakaan!
    Jaa-as, tämä 160 neliöö viidelle tuntuu ihan passelille. Meille. Joillekkin se on paljon, toisille taas vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-in, toisilla sitä on kaksin kappalein noita ihanuuksia! :)

      Oisko nuo teidän neliöt niitä keskiarvokokoja per hlö nykyään, vai meneekö hieman yli? Mahtavaahan se on, kun on tilaa. Ellei sitten hamsteroidu tavaran kans. Silloin on äkkiä pulassa. :D

      Poista
  4. Meillä nuo lapset tarvitsee tilaa. Nuorenaparina (vuonna nakki ja muusi) asuttiin 24:ssä neliössä oikein kivasti. Meitä on nyt neljä ja neliöitä 86.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, tehän asutte suhteessa yhtä pienessä kuin Laura ja Janne. :) Pisteet siitä!

      Poista
  5. Hyvältähän tämä tuntui...enemmän kyllä pieneni, kuin puolet, kun rusas puolivuotta sitten omakotitalosta tähän muutetiin..:)
    Olen ihanillut tuota Lauran kotia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuota voi olla ihailematta. :) Hienoa, että pienempään muuttaminen on onnistunut. Toivottavasti teillä voidaan nyt paremmin kuin keväällä. :)

      Poista
  6. Tykkään tuosta Lauran ja Jannen kodista kans tosi paljon. Ihanan rohkeita ja yksilöllisiä ratkaisuja!

    Mä kyllä olisin valmis tinkimään jokusen neliön nykyisestä pienemmäksi. Tällä hetkellä asustelen mieheni kanssa 58 neliön kaksiossa ja toiveissa olisi saunallinen asunto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisilla tuota rohkeutta riittää. Ja vankkaa näkemystä siitä, mitä lähteä toteuttamaan, vaikka tuntuisi suunnitteluvaiheessa kuinka kummalliselta tahansa. Ei haittaa, vaikkei kukaan muu ennen olisi moista tehnyt, nämä kaksi uskaltavat silti. :)

      Poista
  7. Toi kämppä pitää nähdä livenä! Kyllä meillä ois pokkaa lähteä pienempään, koska ollaan oltu sitä mieltä että talosta on tuli tehtyä liian iso, mutta kaavat on ne jotka sanelee. Yläkerta oltas jätetty kokonaan pois, jos se olisi ollut mahdollista. Eli täältä sitten pienempään, joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ehdottomasti suosittelen audienssin pyytämistä Lauralta. Ja kyllähän se suostuu. :)

      Tuo kaavajuttu on kyllä välillä niin hämärä, if you ask me. Mutta kai se sitten on niin, että talonne on tosi hyvä jollekin suuremmalle porukalle sitten, kun siitä itse ootte valmiit luopumaan. Joskus sitten. :)

      Poista
  8. <3 ihania kuvia otit. Laitoin mun blogiin vinkkiä, että kannattaa tulla tänne kurkkimaan.

    ps. mites päiväpeitto? Joko ois aika hankkia? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 teidän kodille! Ihana paikka. Päiväpeitoista viis. ;) Mun mielestä noin kauniita lakanoita voi huoletta esitellä.

      Kiva, kun laitoit vinkkiä blogiisi, mukavasti kävikin väkeä katsomassa. :)

      Poista
  9. Kaunista! Meitä äiti + 4 lasta ja neliöitä 89. Loistavasti mahdutaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, Jenni. :)
      Hyvä te! Oikeastaanhan se on asenteesta kiinni. Toinen ei mahdu yksin alle kuuteenkymmeneen neliöön, toisille riittävät nuo 40 ja risat kahdestaan. Onneksi näissä asioissa saa meidän maassamme useimmiten valita. Ainakin siirtymällä neliöiden lisääntyessä kauemmas taajama-alueelta.

      Poista
  10. Tää on aivan ihana koti! Ja tosi kiva nähdä se sun kameran läpi - kaikki kuitenkin ottaa niin erilaisia kuvia. Ja ei, en puolittaisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin joo, kyllähän se aina näyttää erilaiselta, kun on toinen kameran kanssa heilumassa. Jokainen katsoo juttuja omalla tavallaan. Mahtavaa. :)

      Poista
  11. Yhdyn muiden sanoihin, Lauran ja Jannen koti on ihana ja nerokas!

    VastaaPoista
  12. Pelkkää ajatusleikkiä, koska sukutilalta tuskin lähdetään. Mutta makuuhuoneet vois olla varmasti puolet pienempiä ja eteiseenkin meillä mahtuu sohva. Kunhan pirtin koosta ei tarvis paljon tinkiä niin helposti useampi kymmenen neliötä pienemmälläkin pärjättäis. Nyt jo oonkin sanonut että se meidän seuraava mökki on sitten pirtti, pesuhuone ja makkari. Niin pieni ettei yhtään ylimääräistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;) Hihi, onpa kyllä harmillisia rajoitteita nykyihmiselle nuo liian suuret huoneet. Vaikeahan niitä on rakkaassa sukutalossa muuttaa. Taitaa olla niin, että kunhan nyt ei joka nurkka ja komero ole täynnä kamaa, eivät ne neliöt itsessään ole niin suuri ongelma. Ihania nuo vanhat, suuret talot, pakko sanoa. Ja kunhan eivät syöppöile lämmityskuluissa, niissähän sitä vasta ekologisesti asuu. :)

      Poista
    2. On ihana kun on tilaa ympärillä <3 Ja kun on remontoinut talosta kaiken ylimääräisen komeron, kaapin ja hyllyn pois, ei millään pysty varastoimaan älytöntä määrää tavaraa. Tai voi ainakin kuvitella niin ;) Ekologista täytyy olla, kun ei osaa edes laskea monettako sukupolvea sama talo sisällään asuttaa! :)

      Poista
  13. Do you happen to know which colour of microcement it is used in the bathroom walls?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I think it was this one: http://www.sbl.fi/tuotteet/mikrosementti/

      Poista
    2. :) Do ask Laura for more information: http://www.sateenkaariajaserpentiinia.fi/2015/06/mikrosementti-kylpyhuoneessa.html

      Poista

Kiva saada postia. :)