torstai 20. elokuuta 2015

Lissabonin tyyliin





Auvoisuudestaan huolimatta arki tuo loman kohokohdat mieleen jotenkin hurjan hohdokkaina. Vaikka kuinka yritin rajoittaa, tänään näitä kuvia taas riittää. Kauniin rähjäisyyden ohella muhun iskivät taannoisella Lissabonin-reissullamme erityisesti tyylikkäät kauppa- ja ruokapaikat.

Keskustan ketjuliikkeet ja kauppakeskittymät eivät innostaneet. Niiden sijaan löysimme onneksemme Príncipe Realin alueelta kaksi lähinnä Helsingin Vanhaa Ylioppilastaloa muistuttavaa "ostoskeskusta". Kattojen koristeellisuus sai kulkemaan nenä kohti korkeuksia. Suurien, upeiden seinämaalausten ihailun lomassa saattoi harkita nykytaiteen ostamista. Liikkeet myivät rakennusten saleissa muun muassa vintagea, portugalilaista käsityötä ja supertyylikästä ekomuotia. Nälän tai janon yllättäessä saattoi istahtaa hetkeksi vaikkapa viherkasviviidakkoon.






































Palatsien ja kauniiden esineiden katseluksihan se lähinnä meni, vaikka toinen pari paitaa löysikin. Tällaiset paikat ovat käynnin arvoisia, vaikkei mitään olisi hankkimassakaan. Samoin muuten tuo alla näkyvä miestenvaatekauppa, josta sai edestä topattuja uimahousuja, ja jonka sovituskopeissa oli sitä jotain. ;)



No entäs se ruokapuoli? Kerran kiireessä pahimman turistialueen kehuja keräämättömään ruokaan haksahdettuamme etsimme jotain muuta. Kokeilimme toki kalaa, rannikolla kun olimme. Mutta. En ymmärrä, miksi kokemukseni kalaravintoloista ulkomailla on aina sama, olinpa missä tahansa. Kala on aina tuoretta, mutta mautonta. Se yritetään ilmeisesti pitää mahdollisimman autenttisen makuisena, mutta kun edes suolapurkkia ei ole pöydässä, ruotojen etsimisestä menee niin sanotusti maku. Lisäkkeisiinkään ei ole vastaan tulleissa kalaravintoloissa panostettu. Harmi. 

Onneksi Lissabon pelasti meidät ruuankin suhteen. Ja tyylillä. Jos vanhat palatsit on valjastettu concept storeiksi ja malleiksi, eivät vanhat kauppahallit todellakaan jää toiseksi. Kävimme kahdessa tällaisessa hallissa nauttimassa matkan siisteimmät ateriat. Molemmissa paikoissa harjoitetaan aamupäivisin myös ihan perinteistä torimyyntitoimintaa.

Mercado da Ribeiran uudistuksen tarjouskilpailun voitti matkaoppaistaan tuttu Time Out, ja rautatieaseman vieressä sijaitsevasta hallista on tehty pikkuisen hienompien herkkujen ja niiden hiukan tavallista tyylitietoisempien kaupunkilaisten paikka. Ruoka ja juoma haetaan itse ravintoloiden kojuista ja sen voi nauttia keskellä hallia olevissa puisissa baaripöydissä. Kaikki seurueen jäsenet voivat hakea ruokansa vaikka eri paikoista, joten ainoa ongelma taitaa olla päättää, mitä juuri nyt tekisi eniten mieli. Ruuan lisäksi samassa tilassa oli myynnissä ainakin yrttejä ja kalasäilykkeitä. Tyylikkäissä kojuissa tietenkin.












Mercado de Campo de Ourique on kooltaan toista hieman pienempi, mutta herkuiltaan ja tyyliltään samaa luokkaa. Taisinpa syödä täällä tähänastisen elämäni parhaat sushit. Kauniitakin vielä, voi että.







Niin, ja tulihan sitä muuten käytyä Time Outin suosituksesta kahdesti samassa intialaisessakin. Oli tosi hyvä, vaikkei ollut sitä kuuluisaa tyyliä nähnytkään. Vinkeänä esimerkkinä tästä oli kokonainen 0,375 litran viinipullo kaadettuna lasiin. Oluttuoppiin. ;) 

Pakettiautobaarit ja erilaiset liikuteltavat myyntikärryratkaisut näkyivät katukuvassa pirteinä läiskinä. Miltäs maistuisi esimerkiksi tämän auton myymä, englanniksi käännetty portugalilainen kirjallisuus?



Smoothie tästä pirteästä kahvilasta?




Tai tällainen rantadrinksu?




Tuliaisiksi kotiin toimme muutaman tarpeellisen vaatekappaleen ja kahden posliinikulhon lisäksi paljon kaunista nähneet ja vihdoinkin hieman kesän lämpöä maistaneet itsemme. Kuvia saatte nähdä ähkyyn asti, sillä muutama olisi vielä valmiina piristämään vaikkapa jotakin sadepäivää. Onneksi aiemmasta Lissabon-postauksesta on jo aikaa. ;)


4 kommenttia:

  1. Upeita kohteita. Nuo tokan kuvan taulut on ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otin noista valokuvatauluista vaikka kuinka kuvia, kun olivat niin utuisen kauniita.

      Poista
  2. Kiitos tästä lauantaiaamuisesta minilomasta. Kauniita paikkoja ja kuvia <3

    Me oltiin häämatkalla Portugalissa. Lissabonissa vaan pari päivää, joten ei yhtään näyttänyt tutulle. Sille kylläkin, että tekisi mieli mennä uudelleen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä. :) Jos hippareissuja harrastaisi, tuolla sellaisen voisi toteuttaa tyylillä. Niin oli chic baarit ja nämä ruokahallit.

      Poista

Kiva saada postia. :)