IKEA lanseerasi uuden kuvastonsa hienolla tavalla viime torstaina, kun satakunta kutsuvierasta pääsi tutustumaan uutuuksiin illallisen merkeissä. Olipa onnekas olo, kun sai työpäivän päälle istahtaa Iina Vuorivirran kauniisti kattamaan pöytään syömään ja juttelemaan iloisen illallisseuran kanssa. Paikalla oli vaikka ketä - piti välillä oikein vilkuilla ympärilleen, kun oli nähnyt vilauksen jostain telkkarista tai lehdestä tutusta sisustusalan ammattilaisesta.
Menin paikalle Retromodernin Suvin kanssa, mutta plaseeraus heittikin meidät aivan vastakkaisille puolille salia istumaan. Onneksi lähelläkin istui tuttuja. Kiitos seurasta, naiset blogeista Cirkus, Piirto, Beauty of Life ja Ennin kengissä.
Syömisen lomassa kuulimme Ikean tämän vuoden teemoista. Kantavina juttuina tulevana kautena ovat keittiö kodin keskipisteenä sekä yhdessä syöminen. Kynnyksen kutsua esimerkiksi naapurit tai ystävät syömään toivotaan madaltuvan. Arkiruokaa voi tarjota siinä missä hienompaakin, pääosassa kun on yhdessäolo. Takavuosina tuli välillä syötyä lähes viikottain kavereiden kanssa jonkun kotona, ja se oli kyllä todellista hyvän mielen toimintaa. Sosiaalista ja iloista matalalla kynnyksellä.
Kaapelitehdas oli juuri oikea paikka tälle tilaisuudelle. Katsokaa nyt tuota huonekorkeutta ja ilmastointiputkia sun muita katossa. Mä niin nautin. Tyylikkääseen, tehdasmiljööseen sopivaan sisustukseen oli panostettu täysillä, ja paikalle kutsuttu joukko sisustustoimittajia ja bloggaajia taatusti osasi arvostaa visuaalisten elämysten eteen nähtyä vaivaa. Ihastuksen huokauksia kuului oikealta ja vasemmalta.
Tunnistatko näitä bongaa bloggari -osion sääriä? ;) Ok, yritin kyllä kuvata hienoja Sinnerlig-malliston korkkihuonekaluja. Piti oikein koeistua penkki ja tunnustella korkkia materiaalina. Toimii.
Illan päätteeksi istahdimme Suvin, Essin ja Anna-Reetan kanssa vielä hetkeksi terassille lämpimään kesäiltaan. Kaikilla oli mukanaan tilaisuudesta saatu, valtavan kokoinen rantakassi, jonka sisältä paljastui muun muassa tällä viikolla kaikkien saataville ilmestyvä paperiversio netissä jo luettavissa olevasta, uudesta Ikea-kuvastosta. Tänä iltana syvennyn siihen vihdoin kunnolla. Suurkiitos kutsusta tilaisuuteen, Ikea. Kiitokset myös illan nauruista repeileväiselle kassialma-tiimille. ;)
Tuo tila oli kyllä laitettu aivan mahtavan näköiseksi. Voi mitä herkkua olette saaneet jälkkäriksi.
VastaaPoistaJoo, tuon tilan näkee yleensä myyjäisten tai taidenäyttelyiden areenana, joten oli aika ihmeellistä astua sisään ihan toisenlaiseen maailmaan. Silmä todella lepäsi katsellessa tuota kaikkea.
VastaaPoistaKaunista jälkkäriäkin parempi oli pääruoka, mutta en onnistunut saamaan siitä kelvollista kuvaa. Lohta, kauden kasviksia ja yrtti-perunagratiinia vihanneksilla. Alkuruuissakaan ei ollut harmittelemista. ;)
Heii, kiitos itsellesi! Oli super mukavaa höpötellä :))
VastaaPoistaNo niin oli. Ja mini on huippu! <3 Unohdin kysyä sulta siitä kaakelisaumaväristä. Olisin tuonut näytillekin, jos olisin hoksannut.
PoistaOli kiva jälleen törmätä! :)
VastaaPoistaNiin oli. Tosin pitempäänkin olisi voinut olla aikaa jutella. ;)
PoistaKyllä joskus varmasti tulee sellainen kerta, että ehditään ihan tutustuakin!
PoistaEiköhän juu. ;)
PoistaMinä kuolasin instassa noita kakkukuvia sen illan, ja kyllä tuo vieläkin saa vedet herahtamaan kielelle :-D Nyt odottelen innolla löytääkö ikean postipoika meitä täältä metsästä :-D
VastaaPoistaKunhan ei oo ei mainoksia -kylttiä, luulisi postipojan sentään noin läheltä pääkaupunkia sut löytävän. :)
PoistaOlipa kiva nähdä taas... kyllä tällaiset tilaisuudet ovat sitten ihania!!!
VastaaPoistaNo niin oli, sinä pirteä. :) Joo, todella mielellään tämmöisiin juttuihin lähtee mukaan.
PoistaOli ihana ehtoo. KIITOS joutsen ;)
VastaaPoistaNo niin oli! <3 Kiitos itselles, ihana.
PoistaKiitos myös itselles! Ihana postaus. :) Sain vihdoin itsekin tehtyä ;D
VastaaPoistaKiitos Enni. :) Oli tosi kiva tavata. Pitääpä mennä lukemaan sun teksti. :)
Poista