sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Blogisynttäriarvonta - Finnish Design Shop -lahjakortti


Ne on kuulkaas Minttiksen synttärit tulossa.






Koska on synttärit, pitää tietysti hankkia lahja. :) 
Mintunmustan lahjan saa joku teistä lukijoista. 


Olen maailman huonoin lahjojen ostaja. Ei siitä vain tule mitään, ja jos erehdyn hankkimaan jotain, vien sen lopulta saajalleen vähintäänkin mielessäni anteeksipyydellen ja miettien, miten onnistunkin aina ostamaan jotain, mikä viime hetkellä tuntuu täysin idioottimaiselta.

Onneksi pelastukseni on löytynyt jo vuosia sitten: lahjakortit. Siinä nyt sentään päättää vain, mistä lahjan saaja pakettinsa hankkii. Vastuu ostoksen onnistumisesta siirtyy kätevästi eteenpäin. Kuinka nerokasta! Yllätyslahjojen ja tunteella valittujen esineiden ystävä ehkä näkee asian toisin, mutta minä tyttö se huokaisen joka kerta helpotuksesta, kun lahjakortti on kirjekuoressa. Kylmää tai ei, ei koskaan enää nolota. Mieluiten otan itsekin vastaan lahjakortteja, sillä tahdon valita kotini esineet ja muut käyttötavarani itse. Yli-innokkaille kosijoillekin sanon aina, että vain leikkokukkia ja viinipulloja saa tuoda kysymättä. ;D

Jos nyt ei enää tuon pidempiä saatesanoja tarvitsisi perusteluksi... ;) Näin starttaa tällai tooosi juhlallisesti Mintunmustan 1-vuotissynttäriarvonta. Poks ja tittididii! Päätän puolestanne kaupan, ja se on yksi sisustuslemppareistani, Finnish Design Shop. Loput saa onnekas lahjan saaja päättää itse. Arvonnan voittaja saa 50 euron lahjakortin nettikauppaan. Ja karkkipussin. ;)

Osallistua voit, jos olet blogin virallinen lukija tai liityt sellaiseksi tuosta oikeasta sivupalkista ("Liity tähän sivustoon"). Toisen arvan saat, jos jaat linkin tähän postaukseen blogissasi tai blogisi Facebook-sivulla. Jätäthän tiedon osallistumisestasi kommenttiboksiin tämän postauksen alle, ja kerrot myös, jos olet jakanut linkin eteenpäin.

Aikaa osallistua on kaksi viikkoa. Blogin virallinen perustamispäivä on 26.4., mutta arvon voittajan tasan kahden viikon kuluttua, eli sunnuntaina 27.4. klo 19.00. Siihen saakka voi klikkailla.

Onnea arvontaan! 
Olen superiloinen teistä lukijoista ja huipuista kommenteistanne!


EDIT klo 21.17: Toisen arvan saa myös jakamalla linkin omalla aikajanallaan Facebookissa. Eihän kaikilla ole blogia. Höpö minä.

P.S. Ilmoittelettehan, jos on vaikeuksia liittyä lukijaksi. Kokeillaan selvittää tilannetta. :)

Iso kiitos Lauralle kuvista.


78 kommenttia:

  1. Mukana arvonnassa yhdellä arvalla :)

    VastaaPoista
  2. Mukana kahdella, jaan facessa, onnittelut yksivuotiaalle!

    VastaaPoista
  3. Mukana mukana, niiin mukana! Yhdellä arvalla :)

    VastaaPoista
  4. Kahdella arvalla mukana, linkitän blogini Facebook-sivulle. :) Ja onnittelut jo etukäteen, 1-vuotis blogisynttäri on jännä juttu!

    VastaaPoista
  5. Whiii! Ihana arvonta. :) Yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  6. Iik, Finnish design shop on yksi munkin super-suosikeista! Kaksi arpaa kiitos ja sydämelliset synttärionnittelut ^_^ kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Kauniilla serkulla kaunis koti 😊 1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you darling. :) Tiedoksesi, että lisäsin kisaan mahdollisuuden saada toisen arvan jakamalla postaukseni henkilökohtaisella Facebook-sivulla. Ei siis tarvitse olla blogia. ;)

      Poista
  8. Aina on aihetta juhlaan, ja ihan erityisesti 1-vuotiaalla! Onnea siis! Yhdellä mukana.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Onnea blogillesi! :)

    Mukana kahdella ja jaettu fb:ssa.

    VastaaPoista
  10. mukana yhdellä arvalla. 1-vuotissynttäri onnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaija. :) Tiedoksesi, että lisäsin kisaan mahdollisuuden saada toisen arvan jakamalla postaukseni henkilökohtaisella Facebook-sivulla. Ei tarvitse olla blogia.

      Poista
  11. Onnea yksivuotiaalle ja paljon vuosia lisää. Kahdella arvalla mukana. Jaan omassa blogissani http://minakokeski-ikainen.blogspot.fi/

    tiia68@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Onnentoivotuksia 1-vuotiaalle!
    Ja kahdella arvalla mukana - jaettu blogini FB-sivulla:)

    VastaaPoista
  13. Mukana kahdella arvalla. Onnea!

    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Onnea! Osallistun kahdella arvalla!
    holopaisen_veera [at] luukku.com

    VastaaPoista
  15. Hurjasti onnea 1-vuotiaalle! <3
    Kahdella arvalla mukana ihanassa arvonnassa!

    VastaaPoista
  16. jaettu fbn kautta. Onnea hurjasti!!

    ja kaksi arpaa, kiitos! :)

    terveys1 (a) wippies.fi

    VastaaPoista
  17. Yhdellä mukana! Olenkin pidempään jo uutta blogia etiskellyt ja taidankin tämän syövereihin seuraavaksi sukeltaa! Onnea 1-vuotiaalle :)

    VastaaPoista
  18. Toivotan onnea ja ihanaa kevään aikaa :). 2 arvalla osallistun.
    mariestrange(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Onnea 1-vuotiaalle! Mukana yhdellä arvalla! :)

    VastaaPoista
  20. Yhdellä arvalla mukana ihanassa arvonnassa :)

    VastaaPoista
  21. Onnea ja hyvää pääsiäisen aikaa :)

    Kaksi arpaa mulle,kiitos!

    pia1972 at luukku.com

    VastaaPoista
  22. Paljon onnea sinulle!
    Kahdella arvalla mukana..:)

    VastaaPoista
  23. Lämpimät onnittelut! Sä oot aikamoinen ihanuus kyllä <3

    Yhdellä mukana! :)

    VastaaPoista
  24. Onnittelut! Yhdellä mukana leenvikki at gmail.com

    VastaaPoista
  25. Onnea! Kahdella arvalla mukana.
    teekoo81(at)gmail.com

    VastaaPoista
  26. Mukana myös!!
    Itse olen monta kertaa turvautunut superlahjakorttiin, siinä voi lahjan saaja vielä itse päättää mihin putiikkiin lahjakortin käyttää;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu tuo! Käykö se ihan mihin vain nettikauppaan?

      Poista
  27. Kivan blogin löysin. Yhdellä mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  28. No minäpä tulen osallistumaan, kun kerran näin söpön arvonnan laitoit. Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  29. Onnea :D Ja yhdellä mukaan

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  30. Onnittelut 1-vuotis synttäreistä!
    Mukana kahdella arvalla; jaettu Fb:ssa
    hautnina at gmail.com

    VastaaPoista
  31. Onnea yksivuotiaalle!
    Mukana yhdellä arvalla.

    johannahh@luukku.com

    VastaaPoista
  32. Huippu arvonta, yhdellä mukana! :) Onnittelut 1v:lle :)

    VastaaPoista
  33. Onnea♥♥♥ Ja miten upea arvonta, vautsi! Yhdellä mukaan aivan ehdottomasti!

    VastaaPoista
  34. Mukana yhdellä arvalla! -EM

    VastaaPoista
  35. Paljon onnea!
    Olen mukana yhdellä arvalla.
    johanna.putaansuu@nastanakin.com

    VastaaPoista
  36. ValioMummo on mukana, oikein kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  37. Onnea 1-vuotiaalle! Mukaan yhdellä arvalla =).
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  38. ONNEA! Osallistun kahdella arvalla :) linnuton.puu(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  39. Mukana yhdellä arpasella♥:-)
    jelena.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  40. Kääk! Melkein olen missannut tämän! Onneksi muistutit. :)

    Mukana kahdella arvalla. Jaoin FB:ssä nuapurin sivuilla. :)

    VastaaPoista
  41. Kiva uusi blogituttavuus bongattu! :) Onnea 1-vuotiaalle! Ehdottomasti mukana näin hienossa arvonnassa, yhdellä arvalla tällä kertaa.

    VastaaPoista
  42. Yhdellö mukaan! En osaa puhelimella liittyä lukijaksi mutta teen sen kun olen tietokoneella :)

    VastaaPoista
  43. mukana kahdella arvalla outituomivaara()yahoo.com

    VastaaPoista
  44. Mukana kahdella arvalla! vayrynenmaria@gmail.com

    http://ripaskaakohtuudella.blogspot.fi

    VastaaPoista
  45. Yhdellä arvalla kohti designia :) Iloista synttäriä!

    VastaaPoista
  46. Onnea ekasta vuodesta! Yhdellä arvalla messissä upeassa arvonnassa.

    VastaaPoista
  47. Onnea! Kivasti ajateltu tuo arvonnan palkinto; Finnish Design Shop on kyllä ihan varmasti laadukkaalla valikoimallaan ihan kenen tahansa mieleen.
    Olen siis arvonnassa mieluusti minäkin mukana, yksi arpa koppaan, kiitos.

    VastaaPoista
  48. Onnea tähänastisesta blogitaipaleesta! Osallistun kahdella arvalla (arvonta linkitetty fb:ssä).

    VastaaPoista
  49. Ihana arvonta ja kahdella arvalla mukana <3

    VastaaPoista
  50. Hep yhdellä arvalla mukana :) Ihanan suloinen ja selkeä blogi. ONNEA ONNEA VAAN! Hirviöpullat oli muuten huisin hienoja he heh!

    VastaaPoista
  51. Onnittelut, blogiasi on mukava lukea, pidän tyylistäsi :) Mukana kahdella arvalla (jako fb:ssä).
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  52. paljon onnea 1-vuotiaalle! kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  53. Myös minä haluaisin onnea toivottaa ja osallistua arvontaan, vaikkei tuuria ikänä olekaan ollu :) he.. mut ei taida onnistua kun en osaa näitä hienoja tilejä tms hepreaa tulkita, vasta opettelua tämä blogimaailma ja sen kaikki kummallisuuet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla näyttää Paula olevan google-profiili. Samoilla salasanoilla voit klikata itsesi lukijaksi "liity tähän sivustoon" -napista blogini oikeasta laidasta. Klikkaa sen jälkeen google-nappulaa, joka on sivulle aukeavassa ikkunassa. Kirjaudu, jos tarvitsee, ja valitse sitten "lue tätä blogia". Jos valitset "lue julkisesti", niin nimesi ilmestyy lukijalistaan. :) Onnistuiko?

      Poista
  54. Paljon onnea ihanalle blogille! Osallistus kahdella, jaan blogin facebook- sivuilla :)

    VastaaPoista
  55. Onnea 1 -vuotiaalle. Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  56. Onnea! Osallistun arvontaan kahdella arvalla.
    isontalonpoikii@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Paljon onnea! Yhdellä arvalla mukaan. sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  58. IIk, onneksi ehdin vielä! :) Yhdellä arvalla mukana onnea koettamassa! Niin, ja onnea yksivuotiaalle!!

    VastaaPoista
  59. Oi miten ihana arvonta! Kahdella arvalla osallistun :) Synttärionnittelut!
    johannamapy@gmail.com

    VastaaPoista
  60. No nyt onnistuu lukijaksi liittyminenkin jälleen! Osallistun mieluusti arvalla.
    teija(dot)lento(at)elisanet(dot)fi

    VastaaPoista
  61. Onnea yksivuotiaalle! ♥
    Kahdella arvalla mukana! :)

    VastaaPoista

Kiva saada postia. :)