torstai 13. maaliskuuta 2014

Top 5


Sain Lauralta Sateenkaarien ja serpentiinin keskeltä haasteen vastata hänen tekemiinsä Top 5 -kysymyksiin. Thank you darling! Itse pitäisi vissiin sitten keksiä viisi seuraavaa. Kuka ottaa kopin? :)




Maistuvimmat arkiruuat?

Mun arkilemppari on ollut jo vuosia laittaa uuniin lohkoina punajuurta, bataattia, perunaa ja porkkanaa. Mukaan öljyä, rosmariinia, valkosipulia, suolaa ja pippuria. Kypsennyksen loppupuolella päälle vuohenjuustoa. Siihen sitten kaveriksi broileria tai kalaa. Tällä hetkellä tosin haen harva se päivä Mustanpekan salaattibaarista omavalintaisia herkkuja. Vihreät pavut ja ruusukaali rock!

Ilahduttavimmat kirjat?

Haluaisin lukea enemmän, mutta viime vuosina nuoruusiän lempiharrastus on jäänyt vähän taka-alalle. Ei muka ole aikaa. Oon täälläkin pohtinut lukuillan raivaamista kalenteriin. Joka ei muuten edes ole mitenkään täynnä. Tietokone, tuo kaiken turhan höpsöttelyn alku, syö mun aikaa ihan liikaa. 

Luen viihteekseni, joten juuri mitään asiapitoista ei mun hyllyssä ole. Sisustuskirjoja ostelin jossain vaiheessa, mutta nykyään tuntuu, että saan tarvitsemani inspiraation ja tiedon mukavammassa muodossa blogeista. Sisustuslehtiäkään en tällä hetkellä osta. Oon kerännyt itselleni aikanaan Patricia Cornwellin Scarpettat. Ja tietysti vuosituhannen alussa piti saada kaikki Potterit. :) Ihan pakko on tässä kohtaa tuoda esille kolmas ja viimeinen (kohta kokonaan) keräämäni sarja, Diana Gabaldonin villit 1700-luvun aikamatkakertomukset Skotlannin ylämailta aina Yhdysvaltoihin saakka. Hukuttauduin tuohon karskin romantiikan suloiseen suohon ollessani yksinäinen ja sydänsuruinen ensimmäisen Helsingin-vuoteni aikana. Kauan sitten. Noita lukiessaan unohti oman elämänsä aina illan ajaksi. Pitäisköhän muuten viettää ilta Gabaldonin seurassa? Olisi nimittäin viimeisin kirja kesken, kun tässä on ollut kiirettä... ;) Oi, Jamie!


Parhaat kirppislöydöt?

Oon kuulkaas viime aikoina käynyt kirpputorilla jopa ilman, että mulla on siellä itsellä tavaraa myynnissä. Harvinaista, sillä yleensä en osta mitään. Mun kirppariostoksilla on näet taipumus osoittautua virhevalinnoiksi, jotka palautan seuraavalla myyntikerralla pöydälle. Viimeksi oon ostanut Karhu- ja Ilves-tölkkejä. Ja puuhelmet. Ja kaikki mulla on edelleen. Jei.


Nämä tein itse ja onnistuin:

En oo mikään huippuvärkkääjä enkä käsityöihme, mutta kyllä mä verhot ja tyynynpäälliset ompelen, vaatteeni korjaan ja sen semmoista pientä. Välillä näpertelen helmikoruja. Viime aikoina mun on nähty virkkaamisen lisäksi neulovankin!  Remppapuuhissa mulla on aika lailla peukalo keskellä kämmentä, mutta kyllä mä jotain pientä oon aikaiseksi saanut. Seinän saan maalattua, ja jotain muutakin, jos ei oo kauhean tarkkaa puuhaa.  Alla muutama linkki omien pikku kätösieni tekosiin.


Lisää räikeästä tyynystä täältä.
 
Lisää sängynpäädystä täältä.

Suuret silkkiset tyynynpäälliset tein itse.

Lisää tietokoneen villapaidasta täältä.
 
Lisää helmikoruista täältä ja täältä.


Minusta olisi voinut tulla isona:

Olisipa voinut tulla saksan ja englannin kääntäjä. Mutta tulikin opettaja. Hyvä niin. Minä ja tietokone koko päivän yhdessä ei olisi ollut paras match maailmassa. Onneksi huomasin tämän jo ikuisuus ennen näitä blogijuttuja. Enhän mä pääsisi ikinä irti koneesta, jos työpäivätkin sen ääressä viettäisin. Ihanaa, että nyt olen työelämässä se, mikä olen. Katunut en ole päivääkään.


Haastan mukaan kivat
ja


Olisi kiva lukea näistä aiheista:


Unelmapäiväsi?
Mitä haluaisit oppia tekemään?
Mitkä pikkublogit haluaisit esitellä? 
Sisustusostoslistasi top 3 tällä hetkellä?
Kehaisehan vähän. Missä olet tosi hyvä?


Ja jos sinä siellä et ole vielä tätä haastetta päin käynyt, olepas hyvä myös. Linkkaathan blogitekstisi kommenttiboksiin, niin me muut varmasti löydämme lukemaan sen. Kysymyksiin saa toki vastata myös kommenttiboksissa. Odotan innolla. :)
 

6 kommenttia:

  1. Voi kiitti ihanasta haasteesta ja oli kiva tutustua myös sinuun vähän paremmin. :)

    Niin ja et muka ole näppärä käsistäsi??! Pöh, sanon minä! Hienoja värkkäyksiä olet saanut aikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odottelen sun postausta. :)

      No voi kiitos, kyllä mä aina joskus yllätän ja ylitän itseni. ;) Kivaa viikonloppua!

      Poista
  2. Kiitos kivasta haasteesta, huippu kyssäreitä keksit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kiva, odottelen vastauksiasi. :) Nauti viikonlopusta!

      Poista
  3. Hei jes ihana nainen ♥
    Mahtista, että lähdit vastailemaan ja upeet kysymykset keksitkin!
    Toi sun sängynpääty edelleen - ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tiettyhän mä toimeen käyn, vähän vain tavoilleni uskollisena pienellä viiveellä. ;)

      Tervetuloa katsomaan sängynpäätyä livenä pianpian. :) Näkymisiin! ♥

      Poista

Kiva saada postia. :)