perjantai 28. maaliskuuta 2014

Selfie hell - uusi peili ;)



















No, eihän noita nyt kehdannut enempää laittaa. Olipa lapsella jännää, kun sai räpsiä itsestään kuvia uuden valaisimen kyljen kautta. Myin olohuoneen katosta viime viikonloppuna kristallivalaisimen, joka näkyy esimerkiksi täällä. Harvoin on näkynyt, sillä ei ole ollut enää viime aikoina suuri suosikki. 30-vuotislahjan oli aika lähteä kiertoon, ovathan kolmevitoset jo ovella. Ajattelin muutoin pyöritellä huoneissa uuteen järjestykseen vanhoja valaisimiani, mutta jo ajat päivät harkitsemani Artekin A330S tuli nyt ruksittua ostoslistalta yli. Ja niin on hieno ja kaunis.

Kiitos taas Mummokerhon neulojille eilisistä nauruista. :) Viikonlopulle on suunnitelmissa huonekalumaalausta, aurinkoisessa säässä kirmaamista ja edelleen niitä pitkiä unia. Se yksi tuntihan tässä kyllä menetetään, mutta noin muuten. 

Ilmeisesti lukijaksi kirjautumisessa on nyt hankaluuksia, mutta onneksi aina voi tykkäillä Facebookissa päivitykset uutisvirtaansa ja sukeltaa Instagramin maailmaan. Riemua viikonloppuun! :) 


12 kommenttia:

  1. Voi, tuo on kyllä niin kaunis valaisin. Hauska nähdä se sitten sijoiteltuna sisustukseen. Hauskaa perjantaita sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin maltan lähteä aurinkolenkille, kun tekis mieli heti kiivetä katonrajaan. :) Laitan pikapuoliin kuvia tuloksesta. Kiitos, hyvää viikonvaihdetta sullekin!

      Poista
  2. Olen ihanillut tuota lamppua...teksi niin mieli..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin ihailin sitä kauan matkan päästä. Musta tuntuu, että tuo tulee olemaan mukana piiiiiitkään. :)

      Poista
  3. Iiikkkkk! Ihana, ihana! Mä luulen, että tuo tuo kivasti lämpöä värillään sun sisustukseen. Sopii. Ihan hirmu hyvin.
    Tuun sit joku kerta tarkastamaan lopputuloksen livenä ;)

    ps. hauska idea kuvissa. Hyvin keksitty ♥
    pps. toi laatikko ♥
    Mun Mehiläispesän laatikko on tallessa makuuhuoneen kaapissa. Teksti on ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eiks ookin nam! Ja se teidän ihana Mehiläispesä myös! Voi syrän! Uskon joo, että on just hyvä tasapainottaja keittiön mustavalkoisuuteen. Tervetuloa katsastamaan. :)

      Kiitti. Sellasta se on harakan elämä, että kiiltävien perässä juoksee ja itteään kaikista mahdollisista pinnoista peilaa. :D

      Pakko säästää juu tuo laatikko. Ainakin tehdä taulu pahvinpalasta, jos ei tarvitse koko boksia. Valaisin toivottavasti on ikuostos. Tästä lähtien toivottavasti enää sellaisia valaisinhankintoja.

      Poista
  4. Oi, oi, oi, miten ihana valaisin!! Sanat vaan ei riitä kertomaan… ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, meillä on täällä kultakellon kans honeymoon menossa. Katsellaan toisiamme silmiin ja hymyillään hölmöinä. ;)

      Poista
  5. Noi Artekin pakkauksetkin on ihan syötäviä jo ilman mitään sisältöäkään :)

    Ja ihan loistavat selfiet!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin ovat, ihan varmasti löytyy käyttötarkoitus kotoa pelkälle laatikollekin. :)

      Kiitti! :) Kivaa viikonloppua!

      Poista

Kiva saada postia. :)