sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Karkinvärisiä puhelinräpsyjä










Jo yhden viikonlopun flunssalle luovuttaneena päätin mennä tämän viikonvaihteen kuin edelleen jatkuvaa, ärhäkkää räkätautia ei olisikaan. Nenäliinoja mukaan ja tapaamaan Tampereen ihanuutta kaupungille. Kunnon sisustuskauppakierros ja kuulumiset Kitchissä. Siitä sitten illalla tyttöjen kanssa syömään, katsomaan Scandinavian Music Groupia Tavastialle ja vielä ennen unta käväisemään Los Cojonesissa ja Coronassa. Tänä aamuna olo oli yllättäen parempi. Olisi varmaan kannattanut riekkua ulkona yötä myöten jo viime viikonloppuna. ;) 


Tänään siivoilin hieman lipaston laatikoita ja kävin Ikeassa hakemassa kehyksiä uusille julisteille. Jospa loppuilta vaikkapa tuon alimmaisen kuvan mukaisessa puuhassa. Paitsi, että ei kyllä onnistu, sillä nyt on suuri into tehdä jotain muuta. Aion ihanjustnytheti lainata omaan ikkunaani tuon Papershopin mitä hienoimman paperipalloidean. Nythän mä vasta tajusin, että tietysti juuri tämän vuoksi oon hamstrannut viime aikoina noita palleroita kuin hulluksi tullut orava muovikäpyjä. Eihän kukaan jörö vain sano, ettei aikuisen asunnossa voi olla iloisia palloja ikkunassa? :)


2 kommenttia:

  1. Kas. Se kuulostaa täydelliselle viikonlopulle ♥

    Ja koristeet myös. Parhaita tuollaiset mitä voi vaihdella fiiliksen mukaan.
    Siis go girl, go!

    ps. mee Ruohonjuureen ja osta Pukan spirulinaa. Mua huolestuttaa, kun oot koko ajan kipeenä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvä oli juu. :)

      Mä jo manasin kaikki -linat alimpaan kerrokseen tän flunssan kans. Ensi vuonna en kyllä tuhlaa mihinkään puskureihin, ni! ;D Voihan se olla, että tänä alkuvuonna on vastustuskyky hieman tavallista heikommalla. Jotenkin vain otan kaiken nyt vastaan aika lailla hyväksyen. Vaikka harmittaisikin. Tulkoot. Ensi vuonna sit paremmin.

      Poista

Kiva saada postia. :)