lauantai 26. lokakuuta 2013

Timanttia!


Toin Vaasasta timantteja. Niistähän mä tykkään. Pyysin veljen ihanaista vaimoa viemään mut johonkin mulle uuteen sisustuskauppaan, ja Sisustus In -liikkeessä tulivat vastaan nämä Umbran Prisma-kaunokaiset. Kevyet, eleettömät, mutta silti tiukasti katseen kiinnittävät. Ainakin mun silmä jää näihin koko ajan kiinni.






Sovitaanko, ettei kiinnitetä nyt huomiota sotkuiseen vitriiniin, johon oon tunkenut tavaraa Pohjanmaan-reissun jälkeen ihan vain odottamaan seuraavaa siivousta ja sijoituspaikkaa? Hyvä, kiitti. ;)






Umbran sivulla pääset kurkkaamaan timantit myös riippumassa katosta ja puolikkaina seinällä. Nämähän siis piti itse koota puolikkaista, ja kieltämättä jäi muutaman kerran kesken niinkin yksinkertaisten muovinipsujen kiinnittäminen. Mutta grr, lopulta voitin ne taistelussa. Ha!
 



Tulipahan taas mieleen tuota äskeistä kuvaa katsellessa: Tuskin maltan odottaa uutta kameraa ja treenien aloittamista sen kanssa. Automaatilla varmaan mennään näissä blogin kuvissa aika kauan, mutta suunta on ainakin oikea. Vielä pitäisi päättää, minkä laitteen lopulta hankin. Mutta viikonlopun pyhitän tänne junailevan ystävän seuralle. Tänään kilistelyä, huomenna brunssille, luulisin. ;)

P.S. Arvon Ylva Skarpit ja rannekorut maanantai-iltana. 
Osallistua voit täällä.


2 kommenttia:

  1. Ompa kauniita timantteja!

    Ja ihanaa viikonloppua! Suunnitelmat kuulostaa oikein maukkailta ;)

    VastaaPoista
  2. Eikös. :) Kiitos, kaunista viikonvaihdetta sullekin Hanna!

    VastaaPoista

Kiva saada postia. :)