tiistai 2. helmikuuta 2016

Kaksosten päivä









Heippa hei, terveisiä pimennosta! Täällä meinattiin jo vaipua synkkyyteen joulu- ja tammikuun aikana. Blogi huusi päivittämättömyyttään ja koti itki huoltajansa perään. Hääkukat kuolivat maljakoihinsa, ja huono omatunto hoitamattomista asioista sekä huushollin repsottavista kulmista meinasi ottaa ylivallan. Vieläkään olo ei ole ihan terävin, mutta alkaa pikku hiljaa jo vaikuttaa lupaavalta. Kaiken sen yökötyksen ja itkun tuhertamisen keskellä kannatti uskoa vakuuttavaa teeskentelevää, kärsivällisesti palvelevaa ja paijaavaa miestä, joka oli ihan varma siitä, että viikon päästä helpottaa, ja edessä on auvoisa ja tuskaton odotuksen aika. Parempi varmaan kuunnella optimistia ja jättää toistaiseksi lukematta niistä kaikista muista mahdollisista elämän hehkeimmän ajan vitsauksista. ;) 

Tähän asti varmasti jo arvasittekin, mikäli ihmettelitte hiljaisuutta. Niin että entäs ne oikeat uutiset? 

Kätilön lausuma täällä on kaksi vauvaa otti hetkessä tähtipaikan kauneimpien kuulemieni lauseiden joukossa. Mieliala kohosi silmänräpäyksessä ja alkoi saman tien vetää fyysistäkin oloa suuntaansa. Jo yksi vauva on suuri onni. Mikä ilo meitä odottaakaan, jos näiden pienten matka maailmaan onnistuu.

Siellä ne nyt oikovat onnellisina pieniä koipiaan, ja ovat pian niin isoja, etteivät enää mahdu ultrassa kaverikuvaan. Tänään saan toivottaa muruille ensimmäistä kertaa iloista kaksosten päivää. 

 



Ai niin, muistanpas edes kerran mainita äänestyksestä sen ollessa käynnissä. Tässä kilpailusivun sanoin:

Unelmatapetti-designkilpailussa Eco, K-rauta, Rautia ja Metsä Board tarjosivat sisustusbloggareille huikean mahdollisuuden suunnitella omat tapettikuosit Eco Black & White-mallistoon. Valmiit kuosiehdotukset painettiin tapeteiksi, joilla bloggarit tapetoivat kotonaan – lopputulos on nähtävissä tällä sivulla. Nyt on sinun vuorosi äänestää suosikkitapettiasi 14.2.2016 mennessä ja siivittää lempibloggarisi voittoon!

88 kommenttia:

  1. Voi miten ihania uutisia! Onnea tuhannesti ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jossu! Näistä uutisista kyllä otetaan ilo irti. ♡

      Poista
  2. Onnea muru❤ T. Kati/ Call it Home

    VastaaPoista
  3. Voi ihanaa, kaksi!! Tuplaonnittelut siis <3!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me perässä tulevat otetaan teitä muita kiinni. ;) Kiitos Hanna! ♥

      Poista
  4. Siis miten mahtavaa!! Aivan valtavasti onnea!

    VastaaPoista
  5. Voi miten mahtava juttu!! Tuplaonnittelut Silja :) Tekis mieli rynnätä halaamaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää sitten halata isosti, kun nähdään seuraavan kerran. Kiitos Karin! ♥

      Poista
  6. Onnea ja iloa! ♥ ♥ Olet ollut usein mielessäni!

    Siskoni + veljeni ovat kaksoset, joten meilläkin on jokaisessa neljässä raskaudessa jännitetty, tuleeko meillekin tuplaonni. Ensi vuonna kaksosten päivänä toivon mukaan luet tämän postauksesi täynnä iloa ja riemua siitä, kuinka teidän elämänne heitti tänä vuonna hienon kuperkeikan ja teistä tuli perhe. Onnea odotukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sally! ♥ Varmasti luen vuoden päästä tämän. Ihana kuperkeikka kyllä, jos tästä kaikesta tulee totta. :)

      Poista
  7. Aivan ihanaa, onnea valtavasti <3
    Tsemppiä pahoinvointiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Hanna. ♡ Onneksi enää ei ole huono olo kuin joka toinen päivä. ;)

      Poista
  8. Oiiih.
    Ihana ja ihan paras uutinen!
    Ja kuin ihanasti otitte sen, kiitollisuudella eikä kauhulla ja eimeselvitätästämeiningillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli pakko palata katsomaan, mitähän mä töksäytin julkaisten tänne, kun autossa illansuusaa etupenkillä naputtelin kommenttia ja takapenkiltä kuului pohan hoputus "äiti, äiti..anna nopee puhelin, jos et halua, että vauva nukahtaa nyt. Kun sit se ei nukahda hyvin yöunille. Mä näytän sille Antti Tuiskun Keinutaan-laulua ".

      Niin siis ei tottavie kiitollisuus ja kauhu ole toistensa vastakohtia eivätkä myös sulje toisiaan pois. Mä ite olisin ollut varmaan kauhusta sekaisin.

      Mutta pointti oli,että sun tekstistä paistaa niin ihanasti se, että olette heti asian kanssa sinuja ja he molemmat ovat tervetulleita ja niin rakastettuja jo nyt.
      Asenne ♡

      Poista
    2. ♡ Ihana Ilona! ♡ Just hyviä sanoja. Ei me oikeastaan olla edes osattu kauhistua. Vitsailtiin moneen otteeseen etukäteen, että varmasti tulee kaksoset, kun Tuomon suvussa niitä on. Ja oon aina yhtä lailla vitsillä sanonut, että aion synnyttää vain kerran, ja olis huippukiva, jos silloin tulis kaksi. Hih, kaikkea sitä suustaan päästääkin. Paljon on toki miettimistä, mutta ollaan varmoja, että selvitään. Mies on jo onnellisena miettimässä autokauppoja, ja vaikkei akuuttia olekaan, asuntojakin on jo toisella silmällä katseltu. Kaikkea jännää uutta. Mutta odotetaan nyt vielä ne hipsukat maailmaan. Ollaan hurjan onnellisia.

      Toivottavasti vauva nukahti illalla hyvin. :)

      Poista
    3. No mutta heidäthän on selvästi tilattu teille ♡

      On se kyllä kätevää saada kaks kerralla, jos enivei toivoo kahta lasta. Säästyy aikaa ja kaikkea, kun ei tarvi kahteen kertaan raskaana olla ja sillain :D

      Poista
  9. Hui miten hienoa! Nyt alkoi itkettää (syytän omia hormoneja). Onnea tuplasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♡ Voi Vilja, ihana sinä! Hormonit todellakin jylläävät, eihän me muuten... ;) Kiitos!

      Poista
  10. Iiiiiikkkk!! Kaksoset!! Mie en kestääääää :)). Ihana uutinen!! Onneaa <33

    VastaaPoista
  11. Voi ihanuus <3 Tuplaonnittelut! Aivan ihana uutinen <3 <3 <3 Onnellista odotusaikaa <3

    VastaaPoista
  12. Tuplaonnea, voi miten ihana uutinen <3 <3 Hyvää kaksostenpäivää masuasukeille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! ❤ Tuntuivat kyllä masussa ymmärtävän kaksosten päivän merkityksen. ;)

      Poista
  13. Ihanaa! Onnea kovasti teille molemmille ♡ Ihana uutinen!

    VastaaPoista
  14. Tämä on niin ihana uutinen!! Onnea ihan hurjan paljon <3

    VastaaPoista
  15. Tuplaonnea! Täytyypä linkata sun blogi ystävälleni (jos ei vielä tänne ole löytänyt), heillä loppusuora kaksoisraskaudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni, ja linkkaahan vain. Ihanaa loppuodotusta ystävällesi! ♥

      Poista
  16. Voi miten upea uutinen <3 tuhannesti onnea tai paremlin sanottuna tuplasti onnea! Aivan ihania uutisia, sai kyllä minun silmät kostumaan. Hehkeä olo tulee ehkä sitten joskus tai sitten ei, mutta kyllä noiden rakkauspakkauksien vuoksi kärsii mitä vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kai se on, että jokainen kärsimyksen hetki unohtuu, kun pienet pääsevät maailmaan. Snif, täälläkin taas vaihteeksi hieman polttelee silmiä. Kiitos Laura! ♥

      Poista
  17. Ihana uutinen. Double Trouble TuplaOnnittelut. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirella! :) Minkäköhänlainen tuplapainajainen se on, kun lähtevät yhtä aikaa kävelemään? ;)

      Poista
  18. Tuplaonnittelut vielä tätäkin kautta, niin ihana uutinen! <3 <3

    VastaaPoista
  19. VOiiii!! Ihanaa! Sylin täydeltä onnea ♥♥♥ Kaksi vauvaa ♥

    VastaaPoista
  20. Paljon onnea tuplauutisista :) Itselläni pian 1,5-vuotiaat tyttö&poika-kaksoset. Muistan elävästi edelleen, miten varhaisultran gyne ilmoitti kaksista sydämen sykkeistä ♥ ♥ ja kuinka mun jalat alkoi täristä ja sydän hakata :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja onnea itsellesikin pienistä! ♥ Oli se kyllä aikamoinen hetki, ja kesti aikaa tulla takaisin maan pinnalle. :)

      Poista
  21. Ihanaa ihanaa <3 Sanoinko jo ihanaa?! Nyt on siis tiedossa monta blogivauvaa tälle keväälle... (repeilee täällä Viljan kommentille) Kaikkea hyvää odotukseen <3

    P.S. Tullaanko etko-porukalla vaipparalliin ?! :D Sehän olis näppärää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että on ihanaa. ♥ Joo, nää ovat varmaan kesän satoa sitten. Hyvä, että on jokaiselle vuodenajalle blogibeibejä. ;) Kiitos kiitos, ja joo, tänne vain koko kööri. Tai voitte tulla jokainen vaikka koko kesälomaksenne, tai miten se nyt parhaiten menee. :D

      Poista
  22. Oi että, sylintäydeltä onnea ja tsemppiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, tsemppiä saatetaan todellakin kaivata vielä tulevissakin vaiheissa. ;)

      Poista
  23. Ooh, mitä ihanin uutinen!! 💕 Tuplaonnittelut teille molemmille! 💟💟

    VastaaPoista
  24. Mikä ihana syy blogihiljaisuudelle :) Hurjan paljon onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan pätevä syy. ;) Onneksi nyt sentään taas pystyy katsomaan koneen ruutua. Tosin taitaa tää bloggaustiheys silti jäädä hieman heikoksi tulevinakin aikoina, mut ainakin on perustelut. Kiitos Sini! ♥

      Poista
  25. Aivan ihana lukea tällaisia uutisia. Suurin onni ikinä <3 Terveisin pikkuisten kaksostyttöjen mama!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se on, uskon, kun sanot. ♥ Onnea itsellesikin!

      Poista
  26. Huippu-uutisia! Tuplasti onnea! ❤️

    VastaaPoista
  27. Onnea :) Ja kaunis eukalyptyksen oksa

    VastaaPoista
  28. Pieni aavistus tästä uutisesta ehti jo itää :) Ihan mahtavaa, tuplaonnea ja onnellista odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No arvasin, että täällä lasketaan yhteen yksi plus yksi. Mutta entäs yksi plus kaksi? ;) Kiitos Joanna! ♥

      Poista
  29. Ihanaa -onnittelut vielä tätäkin kautta <3
    Meilläkin on ollut "kaksos mahdollisuus" -mieheni on kaksonen ja isäni puolelta siskopuolet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos Sanna. <3 Joo, teillä jos kellä on sitten ollut mahdollisuuksia kaksosiin. Meillä on vain miehen tädit, jotka tiedetään.

      Poista
  30. Kävin kurkkiin! Toivottavasti kaikki on hyvin <3 Kivaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kävit. Hyvin voidaan, ja ehkä näin loman jälkeen taas jotain kuuluukin. Toivotaan. :)

      Poista
  31. Apua, mulla mennyt ihan ohi tämä! Tuplaonnea!!! <3 Oh my, upea uutinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Jännää tämä elämä tänä keväänä. :)

      Poista
  32. Onneax2 Olen vasta eka kertaa sun blogissa ja liityin heti lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Kiva kun tulit käymään ja jäit lukijaksi. :)

      Poista

Kiva saada postia. :)