Matkaseuraa

Junateema tänään, koska tälläkin hetkellä istun vaunussa. Valtion rautateillä matkustaessani varaan nykyään yhä useammin paikkani kahden hengen työskentelyhytistä. Vanhan ajan paperitöihin nämä sopet eivät mielestäni sovellu, sillä pöydät ovat pienet ja sijaitsevat liian kaukana istuimista. Helpommin korjaan kokeita perusvaunun taittuvalla pöydällä. Ekoluokan kaksikerrosvaunujen välitasanteilla sijaitsevat loosit ovat kuitenkin osoittautuneet mitä mainioimmiksi paikoiksi tavata upeita, tuiki tuntemattomia ihmisiä. Päivä paranee silmissä, kun juttelee uuden tuttavuuden kanssa. Ihan mistä vain. Yhteisiä aiheita löytyy vaikkapa ammateista, harrastuksista, elämän käännekohdista, ihmiskohtaloista tai matkan tarkoituksesta. Joskus juttu alkaa heti ovesta sisään astuessa, toisinaan taas ollaan ensin omiin ajatuksiin vajonneina hetkinen tai pidempikin aika. Ja toki ollaan hiljaa, jos jompi kumpi niin tahtoo.

Viime viikonloppuna keskustelu alkoi tarjoiluvaunun tullessa paikalle kolmen vartin kuluttua matkaan lähdöstä. Kuin yhdestä suusta molemmat naiset tilasivat valkoviiniä. Näitä kuvassa olevia, silmääni viehättäviä, muovisia viinipulloja (ja siis ylipäätään valkoviiniä) oli kuitenkin vain yksi jäljellä, ja mitä mukavin vaunuseurani tarjoutui antamaan viimeisen minulle. Siitäpä juttu sitten polveili sympaattisessa hengessä ja hymyillen matkan loppuun saakka. Olo oli kevyt ja rauhallinen sen kaiken keskittyneen kuuntelemisen sekä ymmärryksen ja myötäelämisen tunteen edessä, jonka puolin ja toisin aistimme. Molemmille oli vapauttavaa saada puhua asiansa ihmiselle, jonka nimeä ei tiedä nyt eikä ehkä koskaan, ja joka ei tunne eikä tuomitse. Ihmiselle, joka katsoo suoraan kohti ilman sitä yhteisen kokemuksen suodatinta, joka tutulla tai ystävällä on. Siinä pystyy luonnollisesti näkemään toisen ja hänen asiansa huomattavasti objektiivisemmin kuin tuttujen kesken pohdiskellessa. Näin keskustelu antaa uusia suuntia mielessä pyörivien asioiden lähestymiseen. 

Kuin ajatukseni lukien hän sanoi lähtiessään: 

"Kiitos sulle, ja hei, törmätään taas! Oho, voikohan noin sanoa?" 

Minä hymyilin ja vastasin, että kyllä voi, ja olis hirmu mukavaa. :)

Onkohan tämä hauska pullo jokin uutuus junassa? Ehkä vain taidan ottaa liian harvoin junamatkoillani lasillisen. Pitää lisätä tähän, että edellisellä kerralla söimme juttuseurani kanssa karkkia. Kyllä se siis ilman juomiakin onnistuu, tuo kahden toisilleen oudon suomalaisen kanssakäyminen. ;) Tosin aloittihan juuri tuo pullo tämänkertaisen keskustelun. :D