Haaste: Täällä bloggaan minä

Sunnuntai-illan ratoksi, ihanan Regatta-kävelyn ja Kaisan tarjoaman herkullisen pastapäivällisen jälkeen, käyn Lauran mulle heittämän haasteen kimppuun. Mut on haastettu esittelemään bloggauspaikkani. Tässä mun koodaushoodit. ;)

Tällä sohvalla mä loikoilen Airi sylissä. Välihuomautuksena sanottakoon, että kipakka konerouvani Airi on näyttänyt kiltimmän puolensa tällä viikolla. Ei suuria ongelmia torstain jälkeen hänen korkeutensa temperamentin kanssa. Huh. 

Näkymä nörttinurkasta vasemmalle katsottaessa on tällainen. Lyhdyt ovat keittiössä, suoraan eteenpäin näkyy eteinen, ja itsehän sijaitsen siis olohuoneen sohvalla. Keittiössä on samanmoinen divaani, kuin peilikuvana tälle.

Taaksepäin kurkottaessaan näkee keittiön. Nnoin. Vähän hämärää on, juu.

Koipien suuntaan katsoessa vastassa on olohuone.

Sohvan yllä hommia valaisee rakas Tolomeo, ja joululahja (taas itseltä, tietty), Pernille Corydonin hopeinen linturiipus, liitelee lampun matkassa silloin, kun ei ole kaulassa. Joulun jälkeen se on joutunut kilpailemaan kaulaanpääsykunniasta äidin korurasiasta löytämäni Aarikan niin ikään hopeisen lammasriipuksen kanssa.

Äidiltä on myös tämä Dymon sukulainen, jonka lainasin vajaa vuosi sitten, mutten ehtinyt palauttaa. Ei olisi kyllä varmaan tarvinnutkaan. Sen lammaskorun palautin aikanani lainattuani sitä luvalla vuoden-parin ajan. Nyt saan pitää kokonaan.

Tuli tuosta "Dymosta" yksi niistä eilen mainitsemistani itkuistakin, kun tajusin, että lupasin laitteen joku päivä tarvittaessa äidille palauttaa. Tätä tämä tällä hetkellä on, mutta varmasti aika tekee hyvää ja muuttaa tämänkin purskahtelun joksikin rauhallisemmaksi. Toivottavasti kestätte vielä hetken, että näitä pikkuisia muisteluitani tänne muun sekaan sisällytän. Jutut ovat hyvin pinnassa, arvatenkin.

Mutta hupsistaheijaa, mietiskelen kuulkaa taas vaihteeksi uuden ruokapöydän ostamista! Onneksi hankin nykyisen käytettynä ja se oli hyvin edullinen. On tullut semmoinen olo, että kun mun pöydän ääressä lopulta todella harvoin syödään, voisin näin inspiroivaa askartelupöytää himoitsevana hankkia ennemmin sellaisen. Miksei sen päällä näitäkin tekstejä voisi kirjoittaa. Ruokavieraiden tullessa voisi sitten tyhjentää pöydän tarkoitusta varten ja siirtää sen esimerkiksi ikkunan äärestä keskemmälle. Mulla siintelee mielessä Ikean helmikuussa myyntiin tulevan Bråkig-erikoismalliston pöytä. Siis tämä:

Kuva: IKEA

Tuo siis, tai jokin muu pukkijalkainen vaneriviritelmä. Helmikuun ensimmäistä odotellessa. :)  

Valitsin haastamani ihanat bloggaajat tällä kertaa heidän viimeaikaisten, empaattisten ja koskettavien kommenttiensa ja viestiensä perusteella. Muutaman muun yhtä ihanan huomasin tähän haasteeseen jo vastanneen. Kiitos teillekin kauniista lohdutuksen sanoista. 

Kertokaahan kivat siis kirjoitus- ja kuvanmuokkauspaikastanne:

Hanna / Pisaroita

Miia / Oma koti valkoinen

Irina / White and fresh

Sinisuu / Vaahteramäen elämää

Mari / Elämää pienessä perheessä

LittleB / Littlebigthings

Uutta viikkoa kohti - rauhallista ja hymyilevää iltaa. :)

Joululahja itseltä ♥ ja armas Karl

Onpas keltaisia kuvia, mutta antaa mennä, kun näin illalla otin. Hoksaatte varmaan, mitä tästä kuvasta pitää katsoa. Ei, ei noita uusia tyynyjä, joihin suru puserossa kaupungilla ja nettikaupoissa vaellellessani sorruin. Katsokaa musiikkisoitinta!

Tässä hän on: Bosen bluetooth-kaiutin, joka täyttää yksiön hienosti äänellä. Kylläpä lähti taas elämänlaatu nousuun, kun pitkästä aikaa voi kuunnella musiikkia muualtakin kuin tietokoneen kaiuttimista. Oli pakko saada tuo valkea versio, jossa on oranssi-valkoinen nahkakansi iPad-tyyliin. Onneksi lahjan antaja tiesi tasan, mitä halusin. ;D

Kaverina soittimella on ystävältä joululahjaksi saamani Karl Lagerfeld -puhelinkuori. Hih, tuo ponnaripää hymyilyttää joka päivä. Kiitos, Kaisa. Washi-teippailutyyliä, jee. 

Pian menen kyllä unille. Mun luona yötä olleen ystäväisen kanssa meni eilen myöhään, ja päivä on ollut aika unelias. Muutenkin on väsyttänyt, töihinpaluu ja sen semmoinen. Odotan innolla nukkumista. Ilman unia, kiitos. Sen verran kummallisia ovat olleet viime aikoina muistiin jääneet unikuvat, etten kaipaa yhtään lisää. Huomiselta toivon ulkoilua, aurinkoa ja vähemmän kyyneleitä kuin tänään. Pus. Kaunista loppuiltaa.

Töölönrantaan

Sunnuntaikävelyllä valo esitteli taitojaan. Ulkokuvat ennen kello kolmen brunssia on otettu puolen tunnin aikana Töölönlahden eri reunoilta. Ja keskeltä, jäältä. Valo tuntuu olevan ihan erilainen joka kuvassa. Kaunis kuitenkin.

Voi että tykkäänkin valosta. Ja ystävistä. 

Ja blineistä ja kaprismajoneesista ja ankankoivista. ;)

Harmi, että tietokoneen trackpad taitaa olla rikki. Voi, mitä taistelua tämänkin tekeminen. Ketterä älykköni haluaisi vain maalailla kaiken ja siirrellä tai poistella kuvia ja tekstiä oman mielensä mukaan. Jokaisen sivun jokainen linkki tulee taatusti klikattua, voi ei. Kuviakin kuningatar lataisi mielellään postaukseen koko kansiollisen tai vaihtoehtoisesti vain yhden. Hurmaavan oikukasta. Taitaa olla Airi-rouvalle luvassa tohtorireissu. No, jospa hänen villapaitansa olisi valmis kotiinpaluuseen mennessä, kun mulle tulee pakollinen koodaustauko. 

Korjaiskohan vihdoin joulun pois?

Mulla on jäänyt joulu päälle. Tarkemmin ottaen ne vähät koristeet, joita kotiin ripottelin, unohtuivat täysin tärkeämpien juttujen vuoksi, ja toisaalta en ole vielä juurikaan ollut kotosalla niitä riisumassa. Piti tulla kotiin 26.12., mutta tulinkin lopulta vasta 12.1.

Tallinnalaiselta torimyyjältä saamani sieni joutaa varastoon. Mutta mites on noiden aika neutraalien ympyrä- ja kolmiokoristeiden (yllä) laita? Aika kivoja kyllä kevättalvijutuiksikin mun mielestä.

Jotain saa jättääkin. Kai nyt muutama valkea tekoturkispallonen hyväksytään? ;) Ja tuoksukynttilät sopivat kotiin ympäri vuoden. Hmm. Ei kun uutta asetelmaa miettimään. Heippa, joulu. Ensi vuonna mukavammissa merkeissä. Vaikka voihan se olla, että joulut ovat tästä lähtien meidän perheessä viime vuoden surulla sävytettyjä.

Mummon perjantai-ilta

Rauhallinen ilta kutimen seurassa. Yritän väsätä läppärilleni, Airi-rouvalle, villapaitaa. Pikkuisen irtskoja kaveriksi. Ja lepoa. Lämpö vielä hieman polttelee silmien takana. Kone pyörittää edelleen kotikotoa tuomiani kankaita, joten pesulatunnelmaa on kuivuvan pyykin osalta luvassa ainakin vielä huomiseksi. 

En nyt esittele kuvissa, mutta edessäni lattialla komeilee Tuurin kyläkaupan Miljoonapilkki-muovikassi vuodelta 1999. Täynnä kankaita. Tullessani ennen hautajaisia käymään Helsingissä levahti pussillinen käsityövärkkejä rautatieasemalla maahan. Paperikassin sanka katkesi. En kerennyt kuin järkyttyä ja laskea tuhannet nyssäkkäni maahan, kun joku enkelinainen tuli ja ojensi mulle tuon muovipussin. Kiitin ihanaista ja itkin tietysti tuon kauniin teon herkistämänä koko kotimatkan.

Kultaiset ystävät ovat pitäneet musta hurjan hyvää huolta tälläkin viikolla. Koskettaa tosi paljon, että toiset näinä murheen hetkinä kutsuvat luokseen syömään, tulevat kauppakassin kanssa ovelle ja laittavat ruokaa tai hakevat mukaansa lounaalle. Mummokerhon kotoisasta kutimen kilinästä, herkuista ja vertaistuesta puhumattakaan. Eipähän ehdi ainakaan kuihtua. ;) Oon saanut jutella paljon, mikä on auttanut hirmuisesti. Muistelu ja viimeiaikaisten tapahtumien läpikäyminen ovat sitä parasta terapiaa. Kiitos teille kaikille apuanne tarjonneille. Sydämiä.

Apua, kadotin yhden jelly beanin! Yritin laittaa karkin suuhun, ja ehdin just koskettaa sitä kielellä. Iyy, jossain valkean sohvan uumenissa on tahmea, punainen papu! Yksihenkisen etsintäpartion ei auta kuin käydä reippaasti toimeen. :D Kivaa iltaa!

P.S. Kiitos Laura kaiken muun lisäksi noista sisustuslehdistä. Kyllä mummosen nyt kelpaa. :)