tiistai 24. marraskuuta 2015

Männäviikkojen grande finale





Poppitytöllä oli heinäkuussa hurjan jännittävä AC/DC-ilta Hämeenlinnassa.



Ai että on kiva olo. Enkä nyt puhu edelleen suht ärsyttävänä jylläävästä flunssasta, vaan siitä, että olen saanut kahden viikon aikana tyhjennettyä varsin kiitettävästi kuvakirjastoani viimeisen puolen vuoden ajalta. Suuri määrä turhaa on mennyt roskakoriin, ja vaikka mitä on ilmestynyt tänne todisteena siitä, että paljon sattuu, tapahtuu ja kansioihin unohtuu. 

Haastan kaikki tätä kevyttä oloa kaipaavat mukaan Männäviikoille. Julkaise mieltä vaivaavat postauksesi luonnoksista. Näytä kivat kesäkuvasi, jotka ovat kiireiden vuoksi jääneet lataamatta blogiin. Vielä on mahdollisuus, sillä tässä haasteessa saa mennä ajassa puoli vuotta taaksepäin ja laittaa tulemaan kaiken, minkä kahden viikon aikana ehtii. Eikä nyt ole niin tarkkaa sen ajan kanssa. En tule puraisemaan, vaikka postailet kerran viikossa kuukauden ajan tai valitset jonkin muun itsellesi sopivan aikavälin. Kunhan saat haluamasi jutut sen yhden tai ne seitsemäntoista blogiin ja olon kevyemmäksi. Ehkäpä pursuilevat kuvakansiotkin siinä sivussa hieman tyhjenevät. Riemastuin, kun kerrankin tuli raivoisalla innolla raakattua roskiin tuhatpäin bloggaajan helmasyntejä, siis niitä kymmeniä kuvia samasta kohteesta. Ota haaste vastaan, jos siltä tuntuu, ja ilmoittele ihmeessä kommenttilaatikossa, että olet postannut. Tulemme sankoin joukoin ja kehujen kanssa lukemaan juttusi. Tästä siivousurakasta ansaitsee kunnon annoksen glooriaa.

Viimeinen männäviikkoiluni on aikamoinen sillisalaatti, sillä oma aikarajani tuli vastaan. Taisipa itse asetettu deadline sairastamisen vuoksi venyäkin viikolla, mutta menköön. En osaa päättää, mistä vielä kertoisin ja mitä jättäisin pois. Koska kuitenkin julistan haasteen nyt osaltani hoidetuksi, tässäpä juhlallisesti pikkuisen sitä sun tätä.


Körttiläismuseon punaiset portaat Etelä-Pohjanmaalla aiheuttivat riemua. 
Niin tekivät myös museon alakerrassa elokuussa vietetyt, ei läheskään yhtä körttiläiset häät.







 Saimme suuren vuoren ihania kihlalahjoja, vaikkemme edes järjestäneet juhlia.




 Heinäkuinen, hulvaton viikonloppu Tyynelässä Lauran, Niinan, Suvin ja Jonnan 
sekä miestemme kanssa olisi todellakin ansainnut aikanaan oman postauksensa.










Mökkeily saaristossa täytti kameran muistikorttia kiitettävästi. 
Hyvä, että muutama kuva viimein päätyy tännekin.












Kallioon louhittu Hotelli Mesikämmen hurmasi tunnelmallaan ja historiallaan. Ja huoneen parvekkeella.






Kamerakin taisi hikoilla loppukesän helteillä, kun tein 
Coffee Table Diaryn innostamana ensimmäistä kertaa kesärullia






Kaupan päälle saatte nähdä vielä nämä Krista Luoman vajaa kuukausi sitten ottamat jengikuvat 
Bloggers' Inspiration Day:sta. Kiitos seurasta, te kaikki hurmaavat, hullunhauskat naiset! 






 Siinä mun menneet. Missäs sun? :)



4 kommenttia:

Kiva saada postia. :)