sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Heippa, Lauran koti





Niin monet kirkkokaffet ja yhtä hartaat skumpat on nautittu tässä residenssissä. Kuunneltu jo iäisyys sitten vartin yli kymmeneen pysähtyneen seinäkellon raksuttamattomuutta ja taivasteltu maailman menoa. Vaikka tiedän, että Lauralle pääsee edelleenkin mummokerhoilemaan ja ihan muutenkin vain, ei se tule melkoisen suurella varmuudella tapahtumaan enää koskaan tässä asunnossa. Siitä snift. Laura ja Janne muuttavat tuota pikaa uuteen kotiinsa, upeasti remontoituun, kauniiseen asuntovanhukseen, jonka näkemistä odotan innolla. Tässä kuitenkin ennen sitä hyvästini vanhalle kodillenne, murut. Hyvä paikka.












































Tämän kodin viimeisessä mummokerhossa syötiin noin upeaa mustikkapiirakkaa. Sen loihti tietysti Mari, herkkusuiden äiti ja pelastus. Siellä myös valmistui näin hieno, valmiiksi makkaralla oleva sukka. Arvannette toki, ettei se(kään) syntynyt mun kätösissäni, vaan taitavan Päivin. Puran varmaan tuon ylempänä näkyneen, harmaan viltin alunkin kohta toistamiseen. Onneksi olen sentään kerran saanut yhden kerhotyön valmiiksi.

Onnea sinne uuteen, ihanaan kotiinne, sateenkaaret ja serpentiinit! Luvassa on huokaileva tupatarkastus mitä pikimmin. :)

P.S. Voisiko nuo hallista olohuoneeseen vievät, hurmaavat lasiovet jotenkin ottaa mukaan sinne uuteen? Kun ei niitä kukaan kuitenkaan tuolla koskaan sulje. Hyvä perustelu? :D


10 kommenttia:

  1. Onpa kodikas sisustus. Miten tuollaisesta raskii muuttaa pois? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän se minäkin mietin. Mutta hyvistä syistä tietysti tällaisia päätöksiä tehdään. :)

      Poista
  2. Lauran koti oli kyllä aivan ihana, paljon kaikkea mielenkiintoista mihin päätä pyöritellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin samaa mieltä. :) Ja uusi koti tulee olemaan yhtä täynnä katseenkiinnittäjiä, siitä oon varma.

      Poista
  3. Valloittava koti - tunnelma huokuu tänne asti! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, se on. Jotenkin uskon, että uusikin tulee olemaan. :)

      Poista
  4. Joo - ne lasiovet mukaan ♥ :D

    Jotenkin on kyllä haikeaa katsella vanhaa kotia näistä kuvista. Tai siis ei sinänsä vanhaa, kun siellä vielä asutaan, mutta vanhaa juu, kun siellä on jo niin tyhjää. Toivotaan uudesta yhtä ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti uusi on yhtä ihana. Erilainen, mutta ihan paras. :)

      Poista

Kiva saada postia. :)