keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Ai mitkä tuliaiset?







Hihittelen täällä aamuni ratoksi noille alaspäin lentäville pääskysille. Kuvaaja välillä vähän vaihtoi tyynyn asentoa. ;) Miten päin nyt onkin, yhtä kauniilta Woolishin tyyny näyttää kotona tuolilla kuin Tallinnassa, Nu Nordikin ikkunassa kihlailtana. Piti käydä hakemassa se, kun kauppa taas oli auki. Muistutelkoon hyvästä päivästä, vähän niin kuin se kalkkimaalilla hennon roosaksi maalaamani pinnatuoli, jolla mies istui uusilla farkuilla ensimmäisillä kotitreffeillämme. ;)

Sisustustuliaisesta matkan muihin höyrähdyksiin. En tainnut oikeasti seota kuin kerran tällä reissulla, ja kuinka ollakaan, se tapahtui Telliskivi Loomelinnak -kierroksella suosikissani, Les Petites -liikeessä. Yritys myy Nu Nordikin ja Eesti Disaini Majan tapaan virolaista käsityötä. Kierrätys- ja jämämateriaalit ovat suuressa roolissa Les Petitesin tuotteissa. Esimerkiksi alla näkyvä Nulku-meikkipussini on upcycled. En voinut vastustaa kullanvärisiä yksityiskohtia, pilkkuja ja piparireunaa. Saa nähdä, tuleeko tätä meikkipussina käytettyä. Saattaa päästä käsipuolessa terassille.










Les Petitesistä ostin myös 30 sekunnin harkinnalla nämä kahdet korvakorut. Tekijää en linkkiä varten netistä löytänyt, mutta tuossa nimi ja logo. Miten joku onkin ollut kuuntelemassa, kun olen valitellut juuri tällaisten korvisten puutetta. Yläosasta kiinnitettävät, tarpeeksi alas yltävät, kullansävyiset pitkulanapit, ja samaa mallia olevat juhlavammat, riippuvat versiot. Kiitos!








Tuntuu, että teen aina Tallinnassa löytöjä. Johtuu varmaan siitä, että nykyään tiedän paremmin, minne mennä. Virolainen nykydesign käsitöissä miellyttää mua todella. Se on skandinaavisen selkeää, mutta mukana on aina se jokin. Sopiva ripaus positiivista, virkistävää ekstraa. Esimerkiksi tälle harakalle niin rakasta metallin kimallusta. Ei räikeästi, vaan supertyylikkäästi toteutettuna.

O-ou, tuli tehtyä vielä laivallakin yksi ostos. Jaskalasit kaipasivat hieman naisellisempaa paria. Molemmissa lienee sopivasti viime vuosisadan henkeä, joten passaavat toisilleen. ;) Kyllä nyt on nainen valmis lämmintä kesää varten. Vink.






Otin nämä kuvat ilta-auringossa. Oi, pöly näkyy kerrankin ihanan selkeästi. ;) Meille ei paista sisään kuin muutama säde illalla ja siinä se. Kesäpäivänäkin saa pitää valoja päällä, kun ikkunan takana olevat koivut varjostavat kodin hamäräksi. Ajatelkaa, näillä ikkunoilla. Mutta pysyypähän asunto ihanan viileänä.

14 kommenttia:

  1. En kyllä raaskisi meikkejä tuohon laukkuun laittaa, pitäisin sitä ihan normi laukkuna. Ihania ostoksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei varmaan tuu mullakaan käytettyä tuota alkuperäisen tarkoituksensa mukaisesti. Kiitos Outi! :)

      Poista
  2. Ihania ostoksia! Ja voiiih, onnea hurjasti kihlauksen johdosta! <3

    VastaaPoista
  3. Ihania ostoksia ja kyllä se shoppailu on vaan niin kivaa :)) Tallinnaan pitää ehdottomasti päästä tänä kesänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti S. On se juu välillä aika mukavaa. Kunhan muistaa pitää taukoja höpsähdystensä välissä, ettei vallan koko ajan ole ostoksilla. ;) Mene juu ihmeessä Tallinnan kesää katsomaan. Talvellakin se on kiva paikka (etenkin jouluna), mutta kesä, se kyllä tuo täällä pohjolassa joka paikasta esille sen parhaan puolen.

      Poista
  4. Ihan loistavia ostoksia! Vähänkös tuo tyyny on upea! Oi että!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi! :) Ihastuin tyynyyn salamana. Samaa sarjaa on vilttikin... O-ou! ;)

      Poista
  5. Tallinnasta todellakin löytää kivoja juttuja! Olen samaa mieltä designista. Yksinkertaista, mutta silti jotenkin kutkuttavan raikasta. Ja omintakeista, ei kopioitua.

    VastaaPoista
  6. Oi, oi, onpas herkullisia ostoksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö. Köh ja apua, kelpaa taas mennä kirpparille myymään.

      Poista
  7. Vitsi miten hyviä löytöjä. Noihin on helppo langeta :) Pitääkin ehdottomasti päästä rapakon taakse tän kesän aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Joanna. Just, vähän liian helppoa oli taas tuo lankeaminen. ;) Vaikka toki jokainen ostokseni tulee heti käyttöön ja on varmasti pitkäikäinen ilo. Tervemenoa Viroon höyrähtämään! :D

      Poista

Kiva saada postia. :)