maanantai 3. marraskuuta 2014

Tukholma 3: Fotografiska








Niiden fonttikin on niin hieno, että mikä tahansa teksti kelpaa kuvattavaksi. ;) Valokuvaustaiteen museo Fotografiska oli taannoisen Tukholman-reissumme elämyksellisin kohde. Suosittelen.






Anders Petersenin välillä superkauniit ja välillä häiritsevänkin inhorealistiset, dokumentaristiset mustavalkokuvat esittävät ihmisiä teemoinaan mm. rakkaus, yksinäisyys, vanhuus ja väkivalta. Tässä näyttelyssä pysähdyimme paikoillemme useaan kertaan. Varsinkin kuvat ilotytöistä työssään laittoivat miettimään.






Onneksi Josefin Hardinger (yllä) tarjosi jotain aivan muuta. Joyce Tennesonin Light Warriors -näyttely (alla) taas oli kiertosuunnassa viimeisenä varmaan tarkoituksella. Tuomassa sitä kaivattua toivoa ja lämpöä shokeeraavamman alkupuolen jälkeen. Tosin oli välissä ollut jo mm. vakavaa repeilyä aiheuttava selin oleva, kyyristynyt ihminen kuvattuna eri paikoissa neliön muotoisena laatikkona (taiteilija valitettavasti pudonnut mielestä) sekä Jens Lindströmin henkilöt, joilla on eläimen pää, joten enemmänkin tuossa loppuvaiheessa oli jo hilpeähkö olo. Ja olimmehan jo löytäneet valokuvausautomaatinkin... Voi ei. :D



 


Blogeistakin tuttuja menneiden näyttelyiden julisteita oli myynnissä museokaupassa, johon perinteisesti pääsee ostamatta lippua näyttelyihin. Mutta ihanaan kolmannen kerroksen ravintolaanpa ei pääse. Kävimme kierroksemme lopussa lasillisella ihailemassa vastarannalla iltavalaistuksessaan kimmeltävää kaupunkia. Ja tietysti niitä hellfieitä, joita tuli hiljaisina perjantai-illan museotunteina tulostettua enemmän kuin lupa oli. Automaattiparka ei ehtinyt hoksata, mikä siihen iski. Lapseksi jälleen vol. 1060. ;)
















*wirn* / #omg


Menkää. Näyttelyt vaihtuvat, mutta tuosta paikasta tuli kertaheitolla mulle must-juttu tuleville matkoille naapurimaahan. Ja muuten, tuo museot auki iltamyöhään -konsepti on huippu! Siellä oli ihmisiä treffeillä. Aww.


6 kommenttia:

Kiva saada postia. :)