maanantai 26. toukokuuta 2014

Vierailulla lankataivaassa







Sateenkaarien ja serpentiinien Laurahan se meidät muut mukaan kutsui. Oulunkylän Lankamaailma oli mulle jo tuttu näpertäjän ihmemaa, mutta suurin osa viimeviikkoisessa blogitapaamisessa moikkaamistani naisista oli uusia kasvoja. Oli tosi kiva törmätä, terkut kaikille. Pidempäänkin olisi mielellään tuossa hauskassa seurassa viettänyt, kaksi tuntia kun hujahti ohi silmänräpäyksessä. Toivottavasti jatkoa seuraa. :)

Lankamaailman taitava henkilökunta esitteli yritystä, tuotteitaan ja neulontaohjeita, sekä opetti kädestä pitäen korin virkkausta. Itse jämähdin selvittelemään ja kerimään uusia hopeakuteitani, eikä mitään ole luonnollisesti edelleenkään viikon aikana niistä tai inspiroivan goodie bagin langoista syntynyt. Mutta tulossa on, varmasti. Alkaahan pian loma. Hurraa ja aamen.






Illan ihana puuhanainen ♥










Tätä tämmöistä kaikkea lisää, kiitos! On niin hurjan kivaa nähdä tyyppejä blogien takaa. Ja mikäs sen mukavampaa, kuin tavata herkkujen ja kaikkia kiinnostavan teeman puitteissa. Mummokerho taitaa saada uusia jäseniä. ;)

Kiitos Laura ja muut, sekä Lankamaailman iloinen väki!
Illan sponsorit ja mukana olleet bloggaajat voi kurkata Lauran blogista.


11 kommenttia:

  1. Voi mikä ihana mummokerho teillä ollut taas ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Laura on huippu, kun kokoaa ihmiset yhteen. :)

      Poista
  2. Ihania kuvia sä oot ottanut! :) Mä ihastelin noita ruusujakin siinä pöydällä, mutta enhän mä tajunnut niistä mitään kuvia napsia :D Kiva oli tavata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Heidi. Ihastelin jo sunkin lankakuvia. :) Itse en napsinut muualta kaupasta yhtään. En tiedä, mikä kämmi siinä kävi. Varmaan se järjestelyissä auttaminen vei mennessään, ja sitten unohdin.

      Toivottavasti nähdään toistekin. :)

      Poista
  3. Ihanat kuvat sä oot napannut, vaikka juoksitkin keittiön ja pöydän väliä tarjoilujen kanssa sinne tullessasi ♥ Hauska toi tokakin - kahvan välissä kurkkaus ja kolmas kaikista ihanista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja entäs se ihana, joka oli kutsunut kaikki koolle! ♥

      Poista
  4. Niiii…. ja terkkuja Tyynelästä. On kuule tapetoitu. Kelpais nyt neidin tulla kyläilemään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vitsi, pitää heti sopia semmoinen aika juhannuksen jälkeisiltä kahdelta viikolta, että ootte hoodeilla. Silloin mulla passaisi oikein mainiosti. Odotan innolla!

      Poista
    2. Jooo! Heti juhannuksen jälkeen saatetaan käydä ystävien luona saaressa, mutta muuten ollaan täällä.

      Poista
    3. Mahtavaa! Voisin ehdotella sitä kesäkuun viimeistä viikkoa, loppupäätä siitä? Viestimisiin!

      Poista
    4. Joo, kuulostaa hyvälle! Laitetaan siitä viestiä :)

      Poista

Kiva saada postia. :)