tiistai 6. toukokuuta 2014

Ketunpäivät sohvan takana










Suositussa sarjassamme Tikusta asiaa tänään: Tulin kurkanneeksi sohvan taakse, vaikkei se tällaisessa siivon tilassa suositeltavaa lienekään. Pölykoirien lisäksi mua oli vastassa sen verran huvittava näky, että piti lähteä muidenkin iltaa tällä piristämään. Hih, eivät muuten sitten ole mustavalkokuvia, vaan aivan väreissä nappasin ja vain hipsun verran feidasin. Ettei mulla vain olis hieman harmaat kuviot kotona. ;)

Kettunen maata retkottaa ketarat levällään häkissään (apua, siis ihan vapaasta tahdostaan se siellä oleskelee), Korbon korissa. Seuranaan sillä on muun muassa Pia Wallenin Cross-huopa sekä Peak Performancen nahkavyöt, jotka on pitänyt jo aikapäivää sitten kietaista kirja- ja paperipinojen ryhdistäjiksi. Jostain kumman syystä ;) tuo raitamattokin on etsiytynyt samaan porukkaan odottelemaan parempia päiviä.

Sielläpähän loikoa lötköttävät joutilaina, kun toiset yrittävät selvitä lukuvuoden viimeisistä koitoksista edes jonkin sortin kunnialla. No, ovatpahan ainakin poissa pahanteosta.

Onneksi lähellä on yksi väriläiskäkin. Kun vain muuttuisi langasta tuubihuiviksi hieman nopeammassa tahdissa. :) Onhan villahuivisäihin tosin vielä aikaa... Nyt teetä ja unta, että jaksaa taas huomenna tavoitella punakynämestaruutta. Pus.






2 kommenttia:

  1. Ihana printti! Ja tuo lanka on niin herkku :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä oon kyllä niiiiiin makee ilmestys, kun kuljen joskus tuossa huivissa. Joka kyllä vielä hieman odottelee tekijäänsä. ;)

      Poista

Kiva saada postia. :)