tiistai 10. joulukuuta 2013

Hyvä tavaton, isot miehet!





Tyylikäs lakulaatikko piti laittaa kuvaan mieltä piristämään. Toki paketeista paljastuneet joululahjatkin ilahduttavat, mutta vielä hetkisen puhisen ja irvistelen (virnistelen) äskeiselle reissulleni postiin. Asiamiespostiin siis, sillä eihän vanhassa kunnon postikonttorissa mitään rahapelikoneita ole.

Tunnen monta viisi-kuusikymppistä herrasmiestä. Sukulaisia ja tuttavia. Käytöstavat kohdallaan; kotona hyvin opetettu, ja koko elämä kohteliaisuutta ja huomaavaisuutta harjoitettu. Lähinnä Itä-Suomesta ovat, jostakin syystä. Terkkuja, pus! Mistähän tynnyristä ovat kotoisin tämäniltaiset sankarit Ärrän pelinkoneilta? 

Olin juuri saanut mahdutettua kolme tiskiltä saamaani pakettia suureen kauppakassiin, kun suurisuinen kassi otti ja rojautti koko komeuden kioskin loskaiselle lattialle, pelikoneilla seisovien setien jalkojen juureen. Samaan syssyyn putosivat joulupostimerkitkin kuraan. Mitä tekevät arvon herrat? No tuijottaa möllöttävät tietysti kaksi sekuntia suu auki, minkä jälkeen jatkavat koneidensa hakkaamista. Vaikka paketit ovat heidän jaloissaan, eivät nämä gentlemanit tee elettäkään auttaakseen neitoa hädässä.

Missään pulassa ei tämä tyttö tietenkään ollut, mutta nyt aukesi mulla vuorostani suu hämmästyksestä. Sanoin hupsista ja keräsin hyvin rauhallisesti paketit takaisin kassiin. Välillä toinen eino vilkaisi jaloissaan häärivää kummajaista. Kun olin saanut kaiken pelastettua, suoristin pipon, laitoin lapaset käteen, otin ryhdikkään asennon miesten vieressä ja tuijotin heitä kiinteästi, suu auki, kokonaiset seitsemän sekuntia. Seitsemän. Vaikka olisi selkeästi pitänyt olla joukon kypsä aikuinen, oli ihan pakko. ;D Eivätpä uskaltaneet jorma ja kalervo nostaa katsettaan. Häpeän käsite lienee sentään heillekin opetettu.




Yhdestä paketista paljastui pehmeä arpajaisvoitto All I ever wanted is here -blogista: Beach House Companyn valkeat puuvillatrikoolakanat! :) Kiitos! Lakanapussit muuten lepäilevät Tallinnan joulutorilta löytämäni taljan päällä. Lammas suden vaatteissa tämä lämmin, uusi kaunokaiseni. Oon aivan ihastunut. Taas. ;)

Eipä tässä sitten muuta kuin oppilaille käytösnumeroita miettimään. Kylläpä on taas jotenkin tosi kirkkaana mielessä, mistä pienet mallinsa saavat.


5 kommenttia:

  1. Hyvä sinä ♥
    Taisi tulla heille tuijotus tarpeeseen :D

    Masentaa tuo ihmisten välinpitämättömyys.
    Itse yritän toimia tilanteissa toisin, kun aika pienellä saa piristettyä toisen päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, you're back! :)

      Tänään unohtui tuo koko höpö juttu, mutta jostain syystä tuli oltua itse aikas positiivinen ja auttavainen "asiakaspalvelija" töissä. Tosin selän takana murahdin, kun yksi henkilö päätti taas olla epäreilu eräälle reilulle. Päivä huipentui Stockmannilla, jossa seurasin kaiken kaikkiaan kymmenen myyjän liikkeitä jonottaessani kassoille useammalla osastolla. Huikeaa - miten kiireetöntä, hymyilevää ja humoristista asiakaspalvelua! Mitähän taikalientä niille aamulla juotetaan? :) Tuntui oikeasti, että ne ihmiset ovat aina ja kaikille yhtä auttavaisia. ;)

      Poista
    2. Siis niin ku vapaa-ajallaankin varmaan. Uskon niin. :D

      Poista
    3. Joo :) Täällä ollaan taas.
      Tultiin yöllä neljän aikaan. Tää päivä on siksi mennyt ihan omituisissa tunnelmissa.

      Mäkin haluaisi sitä niiden taukojuomaa :D

      Poista
    4. Jos ne vaikka livauttaisivat sitä juomaa tiskin alta meillekin. Tai samaan tyyliin, kuin sain tänään maistaa katkarapu-verigreippisalaattia sen sijaan, että myyjä olisi kysyessäni kertonut, onko se väkevää. On se kyllä melkoinen hyvän palvelun talo. Mielellään välillä maksaa pikkuisen enemmänkin, kun saa tuollaista palvelua. Tosin tänään mm. ostin joululahjani sieltä 70 euroa edullisemmin, kuin se on myynnissä missään muualla Suomessa. Hmm! :)

      Ensi yön kun nukut, oot taas tikissä. Kiva kun tulitte takas. :)

      Poista

Kiva saada postia. :)