lauantai 5. joulukuuta 2015

Uutta eteisessä ja ikkunassa








Hämärä päivä vaihtui pimeäksi illaksi. Ehtoon ratoksi kone tökkii. Ihmettelee varmaan, miten kiusaan sitä tänään näin paljon, kun sen ei ole viikkoon tarvinnut kestää hipelöintiäni. Tuli kuitenkin luvattua nämä iltakuvatkin, joten täältä pesee. 

Eteisessä on uusi hylly. Vihdoinkin on paikka sekä pipoille ja hanskoille että avaimille sun muille ovesta astuessa käsistä laskettaville jutuille. Keskihyllyillä on tilaa luvussa oleville lehdille ja kirjoille, ja näköjään esimerkiksi viikolla kaupasta kannetulle lahjapaperille. Ylhäällä taas on toivomani kauniiden esineiden vitriini. Koko komeuden alla on viinilaatikko keräyspaperille. Kyllä nyt kelpaa.
 
Alakuvissa keimailee yksi olohuoneen ikkunoista talvikoruissaan. Ostin Tokyon myyjäisistä siimaan solmittuja metallikolmioita, mutta vaihdoin kotona siiman kullanväriseen metallilankaan. Lisäksi ikkuna sai kuusen lailla oman pallonauhansa. Messingin kimallusta ei voi estää.









Koti on kaaoksessa, sillä tavarat ovat parin viikon ajan jääneet niille sijoilleen, joille ne on ohi mennessään heittänyt. Onneksi sentään pesukoneet pyörivät. Meillä on ehkä vielä toivoa. 

Just. Poltin kieleni riisipuuroa maistellessani. Mutta ai vitsi, oli se sen arvoista. Jatkamme herkuttelua ja yritämme parantua huomiseksi. Edessä on automatkaa kerrakseen sukusynttäreiden merkeissä. Tuttujen blogien lukeminen taitaa olla niitä lääkkeistä parhaita. Rauhallista iltaa!



16 kommenttia:

  1. No vaan näyttää hyvältä! Kiva tuo vitriini kaikelle ksuniille! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö, Heidi. :) Harmitti, kun edellisen kodin vitriinit eivät passanneet tänne lainkaan. Onneksi sain ovelasti tarpeellisen seassa hieman turhamaistakin.

      Poista
  2. Komea hylly ja voi lääh tuo lamppu...et viittis zoomailla hieman sivuun...kuume senkun kasvaa :)

    Meillä on riisipuuro tilattu huomiseksi kun tänään meni sivu suun ( 9 vee suuttui kun puurohetki siirtyi... ).
    Rauhallista iltaa sinnekin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän pitää lamppua vähän paremmin piilossa. ;) Itse kuolaan sitä edelleen. :D

      Ou nou, tänään sen puurojutun on sitten paree onnistua, ettei tule perheriita. Ihanaa päivää!

      Poista
  3. Ooooh, vau! Hylly sopii tuohon ihan täydellisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös vain. :) Aluksi mietin, että laitettiinko me hylly asennussyistä höpösti liikaa vasempaan reunaan, mutta nyt tämä pitkien ja kapeiden kalentereiden ystävä on jo tajunnut oikeaan reunaan jäävän tilan arvon. ;)

      Poista
  4. Voi että! Onhan tuo vaan hieno. Mun haavelista on aivan loputon... Sitten joskus kun on oma... ;) kuolaan siis täällä sun ihanalle hyllylle ja kodille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se. Yksi haave kerrallaan, näinhän se menee. :) Uskon, ettei sua pidättele mikään, kun seuraavan oman kodin saatte. Kun eihän sua nytkään meinaa mikään pidätellä. <3

      Poista
  5. Voi nyt se on siellä. Se on ihana. Ja niin kaunista ja jouluista. Sustahan on tullut jouluihminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää sitä vähemmän jouluisenkin hieman yrittää. ;) Ennen kuin lähtee taas pyhiksi ihailemaan ja arvostamaan muiden joulukoristuksia.

      Poista
  6. I H A N A! Siis tuo hylly ja koko koti muutenkin ♥

    VastaaPoista
  7. On toi String - järjestelmä vaan niin näppärä, kun se sopii kaikkiin tiloihin ja käyttötarkoituksiin. Tosi hyvältä näyttää :) Mä meinasin sortua samaan kolmionauhan ja kuolasin niitä ihania levyjä, joita voi käyttää kukkien maljakkoon asettamisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta. Oon miettinyt kirjahyllyiksikin näitä, sillä meidän kirjahyllyseinä alkuperäisessä ajatuksessaan on nyt haudattu.

      Vitsi, siellä myyjäisissä oli vaikka mitä! Tuskin maltan odottaa esim. ensi vuoden kalenterin pääsyä seinälle.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Joo Viivi, tuohon just sopiva. :) Kiitos, samoin sulle sinne!

      Poista

Kiva saada postia. :)