Keine Panik. Tasot ja saarekkeen seinät ovat paikoillaan, melkein kiinnitettyinäkin jo. Laatoittaja on hommissa. Hyvä tästä tulee. Kaikki on oikeastaan just nyt ok, mitä nyt sokkelit ovat Ruotsissa vielä hamaan tulevaisuuteen, vaikka niiden piti olla mulla kesäkuun puolivälissä. Tai siis onhan mulla toki yksi musta lauta, ja kuulemma pian 25 euron hyvityslahjakortti. Haha, kiitti vaan. Hengittelen ja syön myöhäiseksi aamupalaksi prinsessakakkua. Jos tuolla damagella selvitään, aika helpolla kai menee. Luojan kiitos tilasin Epoqilta ainoastaan ne sokkelit.
Lähdin illalla, hyvin vaiherikkaan ja tunteiden vuoristorataa sisältäneen asennuspäivän päätteeksi hakemaan lenkkireitin varrelta kukkia mieltä nostattamaan. Ilman kelloa ja puhelinta tietenkin. Lenkkiin menee alle tunti ja siinä se. Tapasin tietysti juuri tällä kertaa kesken kukkaketoiluni työkaverin, jonka kanssa jämähdin juttusille puistonpenkille. Tunnin reissu venyi lopulta kukkineen kaikkineen lähes kahdeksi tunniksi, ja kotona odotti jo ajat sitten omalta lenkiltään palannut ihmettelijä, joka oli jo meinannut lähteä etsimään. Mutta onpas mulla nyt komea viikonloppupuska. Harvoin on kaupan kimpussa kymmentä sorttia. En edes tiedä kaikkien nimiä. Jospa näiden avulla kestäisi viikonlopun yli tätä kärsimättömän pahinta vihollista, keskeneräisyyttä.
Ruokapöytä on juuri nyt hieman varattuna, mutta onneksi keskellä olohuonetta maata hojottaa pois myyty, noutoa odottava keittiökaappi. Toimii täydellisesti. Jatkan hommia käynnistämällä pian uuden jääkaapin ja sulattamalla vanhan illalla tulevaa ostajaa varten. Sitten voisikin siirtyä ulkoilmaan paistattelemaan. Siis suihkuttamaan maalilla pistorasioiden kansia. Turha odottaa, että mustia saisi kaupasta. Tai siis ovathan nuo toki mustat, heti siitä teräksen värisestä kannesta alaspäin. :D
Hyvää mieltä viikonloppuunne!
Upealta näyttää nyt jo! Ja hieno puskakin ♥
VastaaPoistaKiitos muru. ♥ Toivottavasti on tiistaina teidän tullessa kaikki paikallaan niiltä osin, kuin toistaiseksi voi olla. Asunto keittiön ympärillä saattaa kyllä olla yksi räjähdys, ja leipomukset kaupasta.
PoistaHieno puska :)
VastaaPoistaHyvä siitä tulee -tulen maanantaina kanssasi hääräileen. Voimahalauksia!
Dänks darling! Joo, tuu. ;) Kiitos. Ihanaa viikonloppua!
Poista