maanantai 27. huhtikuuta 2015

Tältä näyttää nyt














Täällä taas, hei. Tehot ovat palanneet eilisen, blogigaalan jälkeisen spagettiolon jälkeen. Sunnuntai todellakin meni lyhentämättömänä sohvaelämälle. Tosin sehän kertoo ainoastaan siitä, että oli onnistunut Indiedays-päivä. ;) Kirjoittelen Bloggers' Inspiration Day- ja Indiedays Blog Awards -hulinoista viikon edetessä. 

Tänään olen työpäivän lisäksi lenkkeillyt, siivoillut viikonlopun kiireen jälkiä kotoa ja surffaillut nettikaupoissa metsästämässä ostoslistalla olevia, akuutteja kotijuttuja. Tulipas tilattua pari toivevalaisintani, just hyvä kenkäteline ja upea seinäkello. Pääsevät esittelyyn, kunhan saapuvat. 

Pitkin hampain on myönnettävä, etteivät kaikki vanhat huonekalut ja esineet kerta kaikkiaan käy tähän uuteen asuntoon. Niin kuin nyt esimerkiksi kattolamput, täällä kun on ainoastaan nuo spottikiskot katossa. Koska emme aio muuttaa asunnon henkeen sopivia valaistusratkaisuja, ei auta kuin joko fiksailla vanhat valaisimet töpseliversioiksi tai laittaa ne kiertoon. Mietin asiaa valaisin kerrallaan. Onneksi vanhassa kodissani ei ollut kovin monta lamppua, eikä miehelläkään jäänyt edellisestä asunnostaan kuin yksi valaisin.

Voi että muuten tykkään meidän lattiasta! Olen tosi tyytyväinen, etten mennyt alkuperäisten ajatusteni mukaan ja maalauttanut sitä valkeaksi, harmaaksi enkä mustaksi. Alun perin olisin tahtonut meille kalanruotoparketin, mutta en hennonut lähteä uusimaan vasta kuuden vuoden ikäistä lattiaa. Niinpä hiotutimme parketin ja katselimme sitä sen jälkeen remonttimiehen kanssa sillä silmällä. Koska hiottu lattia oli kauniin vaalea, päädyimme sävyttömään mattalakkaukseen. Hyvä tuli, kauniin sävyinen ja kivan karhea jalan alla. Jotenkin osaan ounastella, että mustaa tulee näkymään kodin yksityiskohdissa enemmänkin, ja siksi valkeat seinät ja luonnollisen sävyinen lattia ovat varmasti hyvä valinta. Välillä päätöksiä täytyy haudutella ja ratkaisuja venyttää niin pitkälle, että ehtii näkemään välivaiheita. Minäkin hötkyilijä alan pikku hiljaa oppia. Ehkä.

Pikku kurkkaus keittiöönkin tuossa yhdessä kuvassa. Sen verran, että Lauran lauantaina tuoma samppanja näkyy. ;) Johanna toi magnum-pullon kuohuviiniä. Haha, taitavat naiset tuntea mut. Keittiön pään menoksi mulla on mustavalkoisia suunnitelmia, yllätys yllätys.


Virkeää vappuviikkoa!



26 kommenttia:

  1. Teidän lattia on tosi upea, erittäin hyvä valinta! Ja muutenkin, koko asunto on kyllä tosi kaunis. Olen tainut sen jo sanoakin, mutta sietää sanoa uudestaankin :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana Lyde. :) Onneksi maltan joskus hetken maistella noita sisustusajatuksiani. Jalostuvat paremmiksi.

      Poista
  2. Ihana ihana koti <3
    Tule vain poikkeamaan tai lähetä mulle musta-valkoiset keittiösuunnitelmasi, niin katotaan mitä kivaa saadaan aikaiseksi :)

    VastaaPoista
  3. Upean näköistä ja hienoja kuvia!

    VastaaPoista
  4. Valaisinkiskot ovat muuten upeat. Niin myös lattia. Ja noin päin muuten helpompi..jos joskus tahtoo muuttaa lattian väriä, niin nykyisen maalaaminen on huomattavasti helpompaa kuin mitä maalatun lattian takaisin puunväriseksi saaminen olisi ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä tykkään kans noista kiskoista. Täytynee talven tullen hankkia niihin jokaiseen vielä yksi spotti, mutta muuten ovat vallan hyvät. Hahaa joo, hyvä pointti! Jos siis joskus sudituttaa, se on vielä mahdollista. :)

      Poista
  5. Mulle iskee aina ihan hillitön asuntokuume näistä teidän kotikuvista! Aivan ihanalta näyttää <3 Mäkin haluun!! :)
    Ja siis mä oon kulkenut kyllä sumuiset migreenilasit päässä lauantaina kun en ollenkaan nähnyt teitä! Höh! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tajua, miksei nähty vilaustakaan susta kummassakaan lauantain tapahtumassa. Ihan outoa. ;)

      Myönnän, onhan tää asunto kaikissa mahdollisuuksissaan omiaan herättämään itsessänikin edelleen sen kärsimättömän pikkulapsen. Ei auta, vaikka jo asuu täällä. :D

      Poista
  6. Ihailinkin jo Lauran blogissa tuota teidän kaunista kotia..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit tännekin kurkkimaan, Irmastiina. <3

      Poista
  7. Todella kaunista :)). Olipas kiva nähdä lauantaina vaikkakin hälinässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S. <3
      Kuin myös, mukava oli törmätä. :)

      Poista
  8. Kaunis lattia ja ihana matto!!
    Hauskaa vappua ja ihanaa toukokuuta sinulle!
    Lähetän ripauksen mantelinkukkien tuoksua täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! <3 Upeaa loppukevättä sulle sinne kukkien tuoksuun!

      Poista
  9. Näyttää oikeasti tosi kivalta teillä! Ihana koti♡ Oli huippua nähdä jälleen:)!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi! <3 On se kyllä joo aika ihana, sanoo omistajakin. :)

      Oli juu hienoa tavata taas. Joskus pitäis ihan ajan kanssa, nuo kuin tuppaavat olemaan aika nopeita törmäyksiä. :)

      Poista
  10. Aika mahtava ympäristö päästä sisustamaan! Nuo ikkunat ja ikkunalaudat, rouhea paksu pilari :) Ja lattia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sormet syyhyävät laittamaan tätä, ja pää on täynnä ideoita. Kun vielä saisi ne kaikki toteutukseen. :)

      Poista
  11. Ooh, ihana loft! Onnea uuteen kotiin :) Uusi lukija tässä, päivää / Marika Kivi&Kakku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika, ja tervetuloa! :) Pitääpä käydä kurkkimassa siellä teilläkin päin. ;)

      Poista
  12. Voi vitsit kun on ihana asunto, niin kauniisti laitettu! Onnea uuteen kotiin <3

    VastaaPoista

Kiva saada postia. :)