keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Lempivalaisimeni






Siellä se ojentelee jäseniään, meidän kotimme tärkein valaisin. Sain Call It Home -blogin Katilta kivan pyynnön osallistua Taloon.com -nettikaupan Sisustusniksit -valaisinhaasteeseen. Kauaa ei tarvinnut miettiä, mikä meidän huushollin tärkein tähti valaistushommissa on. Flos 265 muutti uuteen kotiimme toukokuussa, ja jo kesän valolla se lunasti paikkansa. Koska loftimme katossa on spottikiskot, joiden tuikut valaisevat oikeastaan vain nimeksi, kohdevalaisimia sai hankkia oikein luvalla tähän kotiin. Ehdokkaita suosikkivalaisimeksi siis olisi ollut useampiakin, sillä ostin tietysti muuttorytäkässä kaikki lempparini. Kun kerrankin sai. Flos pesee kuitenkin kilpakumppaninsa käytännöllisyydellään. Ja toki se kerää pisteet siroudellaan ja kauneudellaankin.









Flos on sijoitettu niin, että se yltää huiman säteensä ansiosta luku- ja työkaveriksi niin sohvalle kuin ruokapöydällekin. Täydellistä. Ilman sitä emme olisi tulleet toimeen edes kesällä, saati sitten syksyn pimeinä iltoina. 

Sitten on se tuijotusefekti. Tärkeä ominaisuus sekin. Välillä jään vain katselemaan ja ihailemaan pitkäsäären mustaa eleganssia. Se hallitsee suvereenisti olohuonetta omista korkeuksistaan. Turha on kenenkään alkaa sille. Kaunis ja käytännöllinen - mitä muuta sitä voi vaatia? Suhteemme ei ole vielä hurjan pitkä, mutta povaan meille suuren määrän yhteisiä, hyviä vuosia. Tämä on rakkautta. Jälkipolville voimme miehen kanssa kertoa, että Flos on ensimmäinen yhteiseen kotiimme hankittu valaisin.









Olen saanut ihastuneita kommentteja uudessa kodissamme eniten ikkunoista. Toista sijaa pitää valaisinkaunottaremme. Mikä on lempivalaisimesi ja miksi se on sinulle tärkeä? Kerrothan ainakin sinä ihan blogissa asti, Ilona?

Mitä meiltä vielä puuttuu, on tunnelmavalaistus tulevan makuuhuoneen seinän ylälasien reunatasanteelle. Olipa hienosti selitetty. No, näette sitten. Ajattelin sinne lämpimänsävyistä led-nauhaa. Vaikka tällaista kuin tämä Highline strip pro.



Kuva: Taloon.com



Tämä postaus osallistuu Sisustusniksit -valaisinhaasteeseen, ja sitä voi tuota pikaa äänestää täällä.

 

21 kommenttia:

  1. Nuo ikkunat ovat kyllä ihanat!...ja valaisin..:)

    VastaaPoista
  2. No onhan toi valaisin kuin tehty tuohon tilaan.

    Onko"jälkipolvista" jo viitteitä :D

    Ja kiitti haasteesta (pahoitteluni jo nyt, jos..).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihanhan se huusi itseään tuohon, joten sai tulla. ;)

      Hihi. ;D

      Hyvin sä sen vedät, uskon. Go go!

      Poista
  3. Onpa kaunis valaisin. Tosi hyvin antaa valoa vaikka ei olekaan iso kokoinen valaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä oikea valoihme. Kohdevalaistusta ei todellakaan kannata unohtaa.

      Poista
  4. Tuo valaisin on kyllä niin upea, omien lamppuhaaveideni kärkipäässä! Ja sopii teille todella hyvin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lyde. :) Onko teillä jo paikka mietittynä?

      Poista
  5. Tämä teidän kotiiiiiii <3 <3

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Hahaa, niinpä onkin! :) Kyllä sen silloin täytyy olla paras. ;)

      Poista
  7. Aivan upee valaisin! MEillä on makkarissa led-nauhaa, peitelistan haluan siihen vielä, joka on jäänyt hommaamatta. Tunnelmallista viikon jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö? Katsotaan, meillä saattaa jäädä tuo led-nauha hyvinkin katveeseen ja piilon, kun tulee niin ylös ja tasanteen päälle. Mutta todellakin peitelista on usein tarpeen näiden yhteydessä. Kivaa viikkoa!

      Poista
  8. Upeat kuvat! Flos on kyllä erittäin nami, tykkään! Tsemppiä lukuvuoden lopetteluihin ja jouluisaa viikkistä! :)

    VastaaPoista
  9. Niin kaunista! Ja mikä valaisinkaunotar! ♥

    Ihanaa joulun aikaa! Ja jännittävää loppuvuotta ♥

    VastaaPoista

Kiva saada postia. :)