sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

HAY Bits and Bobs


Törmäsin alekierroksellani Pinossa HAY:n uusiin Bits and Bobs -lasivitriinirasioihin. Ihastus oli välitön, ja meni kauan ennen kuin sain päätettyä, minkä mukaani otan. Kokoja on tästä 6,5 cm halkaisijaltaan olevasta pienimmästä aina varmaan reiluun viisitoistasenttiseen. Viisi tai kuusi kokoa. Kohta pitää varmaan hakea myös se suurin. Saa vaikka mitä kivaa hyllylle pölyltä pakoon, mutta silmälle iloksi.

Matalan rasian kansiosa on suurempi kuin alempi malja, ja kansi lasketaan maljan päälle niin, että sekin osuu alla olevaan tasoon, siis pöytään, lipastoon tms. Rasiaa ei näin ollen voi sulkea tiiviisti, eli se on tarkoitettu paikallaan pidettäväksi. Mutta oi, kylläpä Pernille Corydonin sormus tykkääkin olla tuossa esillä silloin kun ei ole sormessa. ;) Nougatissa on muuten Pernillen koruja nyt 40 % alessa, vink.














Joku jo kyseli aleostosteni kuvien perään, ja onhan se nyt vähän epäreilua kertoa, että on löytöjä tehnyt, ja jättää ne esittelemättä. Tuo Pernillen sormus on yksi, huomenna muista lisää. :) Kaunista sunnuntaita!


3 kommenttia:

  1. Onpa kiva rasia! Saat viedä mut viikonloppuna sitten kaikki parhaisiin paikkoihin, että alappa suunnitella kierrosta: Helsingin parhaat palat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hjäälp! Nyt alkoi pelottaa, mä kun en saa ostaa enää yhtään mitään! :D

      Poista

Kiva saada postia. :)