sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Rasti seinään, eiku...




Terveisiä hiljaisuudesta. I'm back. Edelleen se sama kattokruunu heijastelee prismojaan seinille, kun luonnonvalo on reissussa. Eiköhän täältä taas välillä jotain kuulukin, kun loma on onnellisesti takana. Työntäyteistä oli, voi elämä sentään, ja vastapainoksi tuli juhlittua hieman liikaa. 

Nyt on suunnitelmissa jotain ihan muuta. Polarin aktiivisuusmittari kertokoon mun suunnan tästä lähtien. Jos siis en ehdi liikunnalta tänne, en kirjoita. Pari kertaa viikossa nyt kuitenkin. Välillä on tuntunut, että tekee niin paljon mieli kirjoittaa ja lueskella muiden tekstejä, että jää tekemättä ne projektit, joita miettien tälle tielle lähti. Aika nurinkurista. Nyt keskityn tekemään, ja näytän sitten tuloksia. Silloin, kun niitä on. Kuulostaa huomattavasti paremmalta kuin valitella täällä sitä, ettei ikinä ehdi eikä saa mitään aikaiseksi. Eikös juu? ;D

Tätä kaikkea ajatellen teippasin rastin lattiaan. Seinällä ei ollut tilaa. Kuvausrekvisiittana äidin posliinipallo sekä Annon tyyny ja matto. Nyt puikot tanassa kohti mummokerhoa.






Hymyilevin halauksin, 
Silja


16 kommenttia:

  1. Voi kun saisi itsekin ryhtiliikkeen aikaiseksi, eikä vaan tosiaan aina valittaisi sitä ettei ehdi :/ No, ehkä sitten muutaman viikon päästä, kirjoitusten jälkeen... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähän oot niin aikaansaava! Onnenpotku kirjoituksiin! :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Thanks! Kyllä se näyttää aika vakuuttavalta tuossa sängyn päädyssä. Katotaan, milloin helikopteri laskeutuu siihen. ;)

      Poista
  3. Joo se on nurinkurista. Mä yritän aina neuloa samalla, kun luen blogeja. Jotenkin tehokasta ;)

    Hei kuule. Just tuli mieleen, kun näitä sun kotikuvia katselin, että mähän tuun iltateelle joku päivä. Mut sit keksin vielä paremman idean. Mehän siis pidetään Mummis ens kerralla sun luona. Ei jää nää kaikki ylijäämäherkkumässyt mulle syötäviksi. Vink vink ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot kyllä ovela mummo! Selvästi jäi harmittamaan ne kaikki juustot, jotka nyt joudut syömään. :D Huippuhyvä idea kumpainenkin, sekä iltatee että Mummis Käpylässä. Sovitaanpa aika, niin tulee imuroitua. ;)

      Poista
    2. Kyllä joo. Tai ei mua, mutta mun lanteita.
      Pistin muuten Päiville väkisin mukaan vähän herkkuja :)

      Oli hauskaa taas. Ollaan kuulolla <3

      Poista
    3. No hyvä, että sait osan menemään. Oltiin vähän tuhmiksia me muut, myönnän.

      Kuuloillaan. Kiitos tästä päivästä. <3

      Poista
  4. Blogissani on sinulle haaste:) http://omasohva.blogspot.fi/2014/02/top-5-haaste.html

    VastaaPoista
  5. Uusi lukijasi ilmoittautuu! Kivalta näyttää täällä sinun blogissasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeee, tervetuloa! :) Pitääpä tehdä vastavierailu.

      Poista
  6. Sut on taas haastettu!
    Muutama juttu minkä haluan susta tietää.
    T: terroristi ja häirikkö ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, häiriköi vaan rauhassa. ;) Yritän heräillä täällä vastaamaan.

      Poista

Kiva saada postia. :)