keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Maistraattireissulla




Melkein kuulen hääkellojen soivan. Äh, my bad, sielunkellot ne taitavat edelleen olla. :/ Sitä haettiin maistraatista vain virkatodistusta perunkirjoitukseen ja vakuutusyhtiölle. Ja itkuhan siitä taas tuli, kun paperissa luki lähisukulaisen kohdalla sana kuollut. Tihrua silmästä pyyhkiessäni päätin ilostuttaa mieltä käväisemällä vastikään Fredalle avatussa Papershopissa. Saaliina paperipalloja, -timantteja ja kaunista lahjapaperia. Näytän myöhemmin. Jossain yhteydessä. Pitää yrittää keksiä noille jotain fiksua käyttöä. Ei ole lastenjuhlia just näillä hetkillä suunnitteilla, mutta niin sitä vain kunnon äitiä leikittiin, kun oli just niin sopivan kauniita juttuja, joita oli muualla käydessään kaivannut. Kauppa oli kuin karkki, suosittelen visiittiä Viiskulman lähistöllä liikkuessa. 

Siitä sitten ajattelin kurvata Iso-Robaa pitkin murhetta lieventävän karkkikaupan kautta kotia kohti, mutta matkalla mut pysäytti Smyygi. Urbaanin perinnerakentamisen ja sisustamisen erikoistarvikeliike, kuten he itseään kuvailevat. Karkkikauppa tämäkin. Tuomas Vimma, tai siis herra Miettinen, kertoi tiskin takaa, että olivat muuttaneet ennen joulua Roballe suurempiin liiketiloihin. Kiinnostavaa katseltavaa riitti tapeteista ja laatoista kauniisiin hakaneuloihin, ja mukaan oli pakko ottaa alla olevien kuvien lintusen lisäksi vaaleat, nahkaiset vetimet. Katsotaan ajan kanssa, mitä niillä kiskotaan. Eihän sitä heti voi tietää. ;)

Kotona odotti paketti. Ai, miten jännää, vaikka taisin itse olla tilauksen tehnyt. Ne mut kampanneet tyynyliinat Tanskasta. Tulevaisuuden kuvissa nuo verhonnevat kolmea vanhempaa tyynyä, sillä uusia ei nyt todellakaan kaivattaisi tähän residenssiin. Kröhm.










Sitten vielä tuo uusi kämppikseni. ♥ Ai että meille tulee kivaa yhdessä.









Sirkku


6 kommenttia:

  1. Ootpa sä tehnyt ihania ostoksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ajattelin vielä vähän tuunata noita tyynyjä, vaikka ovat kivat noinkin. Hieman piristystä ehkä kuitenkin...

      Poista
  2. Taas kaikkea kivaa ja piristävää olet löytänyt!
    Joko on alkanut oma olo helpottaa?

    Ekassa kuvassa näyttää olevan tuo hameenaluslämmitin/pläkkilyhty/kynttilälyhty. Meidän talosta kivenheiton päässä on kyseisen (ja monen muun vastaavan tuotteen) valmistaja ja hänen pajansa. Toki noita varmasti valmistaa moni muukin mutta sitä piti sanoa että onpa hieno! :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tykkään tosi paljon noista pläkkilyhdyistä! Pienemmän ostin käytettynä viime syksynä ison kaveriksi. Missäs se paja sijaitsee, jos saa udella? :)

      Kiitos kysymästä, kyllä jo on hieman helpompaa olla, vaikka tällä hetkellä tuleekin mieleen aivan erilaisia kysymyksiä kuin alkushokin aikaan. Eli homma selvästi kehittyy. Välillä tuntuu, ettei todellakaan mukavampaan suuntaan. Mutta aika näyttäköön. Menen tapahtumapaikalle lähipäivinä ekaa kertaa hautajaisten jälkeen. Miltähän sitten tuntuu... Mutta ainakin itku tulee nyt hieman harvemmin. Jos se nyt mitään merkkaa. Hmm. :)

      Poista
  3. Voi Sirkku söpöinen ♥

    Tuonne Smyygiin on mentävä. Mulle ihan uusi tuttavuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein oli kiva liike, suosittelen.

      Sirkulta terkkuja! :)

      Poista

Kiva saada postia. :)