maanantai 13. huhtikuuta 2015

Uudet hoodit





Tiedän. Hieman on ollut Mintunmustaa viime aikoina hiljainen. 
Kootut selitykset näiden pikaräpsyjen välityksellä, olkaapa hyvät.












Pitkittynyt flunssa on saanut kunnon kyytiä, kun olemme pakanneet, siivonneet, muuttaneet, siivonneet ja purkaneet. Ja vähän siinä sivussa siivonneet. Käy se näköjään puolivaloillakin. Eilen avasimme puolet laatikoista, ennen kuin löysimme aamiaista varten tarvittavat astiat ja kodinkoneet. Ensi muutossa Siis missä?! otetaan kyllä ohjelmaan fiksu ekan aamun laatikon pakkaaminen.

Tänään lähdin ensimmäistä kertaa töihin uudesta osoitteesta. Työpäivän jälkeen luovutin vanhan kodin osakekirjat ja avaimet eteenpäin. Sen kunniaksi tein kesäkeittoa. Ensi yöksi veikkaan hyviä unia.

Voi että tuntuu oikealta. Kaikki on tosi, tosi hyvin. Jatkan tavaroiden purkamista, että mahdumme pian sekaan, ja tekin saatte nähdä muutakin kuin sotkua. Esimerkiksi paremmin tuon hurmaavan lattian, joka on jotain aivan muuta kuin suunnittelimme. Hyvää mieltä viikkoonne!


38 kommenttia:

  1. Siis vau, en kestä miten upea! Tosi paljon onnea uuteen kotiin! <3

    VastaaPoista
  2. Jes jes jes !!!

    Lattia on ihana. Koti on valoisa ja kaunis.

    Mä tuun heti kylään ;)

    VastaaPoista
  3. Näyttää tosi hyvältä :)) Onnea uuteen kotiin.

    VastaaPoista
  4. Niin ihanaa ja että on ihanaa <3

    VastaaPoista
  5. Wau mitkä ikkunat. Onnea uuteen kotiin ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastelen noita ikkunoita varmaan vielä kauan ihan uunona joka kerta kotiin tullessani. ;) Kiitos! ♥

      Poista
  6. Mulle alkaa kehittyä sellainen blogihiljaisuustutka. Joku ei kirjoita hetkeen. Sitten mietin, mitähän sille jollekin kuuluu. Ja tadaa, siltä joltain ilmestyy uusi blogiteksti.

    P.S. näyttää hemmetin lupaavalta. Teidän kotona siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, voisko sua tilata miettimään mua aina heti kahden päivän hiljaisuuden jälkeen? Tuotteliaisuus kasvaisi huikeasti. ;D

      Thanks darling! ♥

      Poista
  7. Oi, onpa kaunista!! En malta odottaa, että näen livenä... ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! ♥ Ei kun mummista suunnittelemaan. Ootapa kun siivoan ensin... ;)

      Poista
  8. Innolla odotan kuvakierrosta teidän uudessa ja kauniissa kodissa ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Outi, mäkin odotan sitä! Ärsyttävää sairastaa, kun ei jaksa laittaa rikkaa ristiin tän kaaoksen selättämiseksi. Mutta tulossa on, lähitulevaisuudessa. :)

      Poista
  9. Voi onnea, onnea uuteen kotiin ja tsemppiä laatikonpurkuun! Nuo ikkunat on hei niiiiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirita! ♡ Ikkunat ilahduttavat joka päivä, varsinkin näin sohvalla sairastaessa.

      Poista
  10. Mahtavaa, näyttää hyvälle! Onnea ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiitos Johanna. Tuut sit ensi viikolla kattomaan. ♡

      Poista
  11. Ihan m i e l e t t ö m ä t ikkunat! Lisää kuvia odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jee, yritän tehdä parhaani ja saada jotain näytettävää aikaiseksi. :)

      Poista
  12. Tosi hyvälle näyttää ihan kaaottisenakin ;) Ihan huikeat noi ikkunat. Isosti onne uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Joanna. ♥ Puitteet ovat kyllä kunnossa, kunhan tämä omistaja vain saisi noustua sohvalta ja hoidettua purkuhommat. Mut kyl tää tästä. Kaoottisenakin hyvä - siinäpä mun koteilulle hyvä slogan! :D

      Poista
  13. On se kyllä NIIN upean näköinen tuo koti. Jo nyt! Onnea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Vilja! ♥ Tästähän melkein saa näiden ihanien sanojen siivittämänä noustua ja purettua taas yhden laatikon. Vaikka mies vannottikin aamulla pysymään kiltisti ja hiljaa sohvalla koko päivän parantumassa. ;)

      Poista
  14. Voi ihanuus:) Onnea uuteen kotiin♥♥♥ Näyttää aivan mahtavalta kodilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi! ♡♡♡ Kyllä tästä vielä hyvä tulee. :)

      Poista
  15. Onnea uuteen ihanaan kotiin <3
    IHANA!!!

    VastaaPoista
  16. Siis voi apua miten upea teidän uusi koti on!!! Onnea uuteen tupaan <3

    VastaaPoista
  17. Voi apua, miten ihana koti! Onnea uuteen kotiin. "Eksyin" tänne Johannan (Koti Aurorassa) blogin kautta, ja jään kyllä seuraamaan blogiasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Kirsimilja, ja kiva kun eksyit. Tervetuloa seuraamaan! :)

      Poista
  18. I feel you! Tuo laatikkohelvetti on siis meillä vasta edessä! Huikee idis tuo aamun eka laatikko. Meillä tosin varmaan käy niin, että ollaan jo ehditty tovi viettää perillä ennen kuin kuorma saapuu. Siis todellakin kaiken tarpeessa. Nyt viimein muistin tulla teidän uutta kotia ihailemaan ja klikkailin jo ainakin toisen kerran lukijaksi, jostain syystä eka kerta ei ole onnistunut, kun blogikuulumisesi ei omalle lukulistalle koskaan päivittynyt. Mutta nyt tosiaan asia korjattu ja pysyn ajan tasalla teidän kuvioista. Ihkua vappuviikonlopun jatkoa! TÄälläkin on tänä tullut vain vettä ja luntakin ovat povanneet. En ehkä kestä sitä enää, juuri kun on pihalta viimeisetkin kinokset sulaneet..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, teidän täytyy kyllä sit tosiaan miettiä, mitä mahdatte tarvita muuttokuormasta ennen kuin se joskus saapuu, ja pakata ne tärkeimmät kamat mukaan, kun lennätte itse. Tai lähettää etukäteen postipaketti tai pari täynnä akuuteimpia tavaroita.

      Kiva, että nyt pääset vaklaamaan tätä meidän yritystä saada koti asuttavaksi. Toivottavasti teille ei tullut eikä tule lunta. Ihanaa sunnuntain jatkoa Hanna! :)

      Poista

Kiva saada postia. :)