lauantai 22. maaliskuuta 2014

Minälauantai








Ei mulla suinkaan uutta timanttia ole... :D Wallstuffin Flawless oli vihdoin pakko saada Anna de Codorníun kanssa poseeraamaan. Hyvin ovat tulleet juttuun jo useamman päivän.

Toivun sohvalla rankasta niistäjän arjesta. Kunto on ollut kutakuinkin yhtä ärsyttävä jo pari viikkoa. Flunssassa makaamiseen kyllästyneenä palasin yli viikko sitten töihin pahimman yskävaiheen häivyttyä. Nyt olen päättänyt olla huomioimatta tautia enää. Josko se sillä lähtisi lopullisesti. Tuntuu, että se voisi kohta luovuttaakin, vaikka päässä vielä tänään hakkaa.

Korjasin viikolla kokeita parina iltana aivan liian myöhään. Yhden illan siivosin, että hurmaava Mummokerhon väki pääsi seuraavana päivänä visiitille. Ihanan Lauran blogissa siitä lisää. Eilen teki mieli kaatua töiden jälkeen suoraan sänkyyn, mutta onneksi lähdin hyvässä seurassa rannoille haahuilemaan. Aktiivisuusranneke huusi goal ensimmäisen kerran kahteen viikkoon, ja Caruselin voisilmäpulla oli täydellinen, kuten aina. Kuvia retkestä ja kotoakin Instagramissa, jota olen vihdoin alkanut päivittää. Jee! Tervetuloa seuraamaan sitäkin kautta. Yritän löytää pientä kauneutta sinne joka päivä.

Kokeet ovat tältä erää ohi. Huh. Sanoin lauantain puuhakutsulle ei. Ihan pakko. Väsyttää. Viikonlopun tavoitteina ovat nukkuminen, aurinkolenkkeily ja huomisaamun terveellinen kotibrunssi työkaverikerhon kanssa. Ja pikkuisen herkkupastaa tänään, päänsärkyä lievittämään. Häikäilemätöntä hyvän olon tavoittelua, jee!


12 kommenttia:

  1. Aurinkoista ja rentoa viikonloppua! EN vieläkään päässyt kirjautumaan lukijaksi..:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh, mitä ihmettä systeemi sekoilee? Ootko päässyt kirjautumaan muihin blogeihin viime aikoina? Aurinkoista viikonloppua kaikesta huolimatta! :)

      Poista
  2. Minälauantai kuulostaa just täydelliseltä aurinkolenkkeilyineen kaikkineen. :) Toivottavasti auringonsäteet karkoittaa viimeisetkin flunssanrippeet!

    Hei, sattuisitko muistamaan tuon kauniin harmaan seinäsi sävyä? On etsinnässä "the harmaa" työhuoneeseen, ja tuo näyttäisi ainakin kuvien perusteella olevan aika herkku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivon hurjasti taudin pelästyvän aurinkoa. ;) Ja kiitos terkuista, jotka Mummokerhon Laura sulta toi. :)

      Musta tuntuu, että tuo maali on Tikkurilan K499 eli Graniitti. Tietysti kaikki dokumentit ovat kadonneet ja aikaakin jo kulunut. Onnea täydellisen sävyn metsästykseen! Kalkkimaaleistakin varmaan löytyisi joku tosi hieno sävy. Iloista viikonloppua sulle!

      Poista
    2. Voi kiva, juurikin mietin että muistiko ihana Laura. :)

      No hei Graniittiahan mä olen tässä koneelta käsin Tikkurilan sivuilta sillä silmällä tsekkaillutkin, joten tää on selkeästi tässä. Kalkkimaaliin en raaski nyt sijoittaa, kun tiedän että vuoden päästä voi olla taas eri maali seinässä. Ne on kyllä ihania, mutta vaihtelunhaluisen lompakolle hyvin vaarallisia. :D Kiitos paljon, tänään maaliostoksille! :)

      Poista
    3. Totta tuo kalkkimaalin vaarallinen hinta, varsinkin kun tietää sisustajan innon "pikku" muutoksiin. ;D Hienoa, sulle tulikin sit maalausviikonloppu. :)

      Poista
  3. Ihanan näköistä, toivottavasti paranet pian! Mullakin on muuten ollut kirjautumisongelmia, mutta kun klikkaa kohtaa lisää vaihtoehtoja (muistaakseni luki niin) ja sieltä lue, niin pitäisi onnistua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin päikkäreiden jälkeen kuuluu ololle jo paljon parempaa, kiitos. :)

      Ahaa, tää on siis joku Bloggerin kevätkänkkäränkkä tää kirjautumisongelma. Pitääpä jutella sille mukavia seuraavat päivät, jos päästäisiin sen kans yhteisymmärrykseen. ;) Kiitti vinkistä, pitääpä kokeilla noita lisävaihtoehtoja, jos mullekin iskee vaikeudet. Ja kiitos ihana Johanna, kun jaksat aina kehua. :) Hyvää viikonloppua!

      Poista
  4. Aurinkoista viikonloppua :) Toivottavasti tulet pian ihan kunnolla kuntoon! Aurinkolenkkeilystä D-vitamiinia auttamaan. Sitä mekin harrastettiin tänään pötkylän kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin, Heini! :) Tankkasin tänään aurinkoa kunnolla, ja uskon vakaasti sen parantavaan voimaan. Terkkuja pötkyläiselle! ;)

      Poista
  5. Oli kyllä niin mahtavaa päästä vierailulle sun kauniiseen kotiin ♥

    Ja se Insta. Kyllä tääkin mummo sen joku päivä opettelee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥ Mahtavaa, että kävitte. Kaiken hauskuuden päälle mulla oli perjantaina työviikon päätteeksi siisti koti! Rasti seinään viikolla siivoamisesta. ;) Otetaan ihmeessä uusiksi.

      Oon jopa vähän innostunut tuosta Instasta. Saa luvalla vetää kuvat överivaaleiksi, heittää sinne mitä sattuu kuvia sen kummemmin miettimättä, miten tää nyt sopii tekstiin ym. Me like.

      Poista

Kiva saada postia. :)