keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Haaste: Käytännön sisustamista


Haasteita satelee, mutta olen huippuvalmiudessa ja nappaan kopin kuin... öö... no kuin joku törkeän nopea ja ketterä olento. Gepardi, jolla on räpylä? ;D

Rakkaudella tehty -blogin Tiinan haaste käytännön sisustamisesta kotona tuli mulle Lauran (Sateenkaaria ja serpentiiniä) kautta. Tarkoituksena on esitellä kotoaan jotain esteettisesti kivaa, joka on samalla hyödyllistä. Tai oikeastaan toisin päin. Hyödyllistä, arkista ja tarpeellista, mutta samalla silmää ilahduttavaa.

Osuipas oikealle ihmiselle. Olen nimittäin todella huono pitämään esillä yhtään mitään tavaraa täysin ja ainoastaan sen ulkonäön vuoksi. Kaikella pitäisi mielestäni olla käyttötarkoitus. Toki olen tässä bloggaillessa ja muiden hienoja sisustuskuvia katsellessa alkanut nähdä uudenlaisessa valossa tavaroiden esillä pitämisen pelkästään niiden kauneuden vuoksi. Samalla esteettisyys on pikku hiljaa saanut omassakin kodissani toisenlaista arvoa kuin aiemmin. En kuitenkaan edelleenkään koe olevani mikään koristelijatyyppi. Saatan saada aikaiseksi jonkinlaisen asetelman esimerkiksi kynttilöistä tai purkeista, mutta onhan niillä samalla se alkuperäinenkin funktionsa. No, nuo taannoisen postauksen timantit nyt selvästi ovat koristeita, ja pelkästään niitä.

Mutta nyt siis niihin kauniisiin ja hyödyllisiin. Koska lähes kaikella tavaralla kotonani tuppaa olemaan se tärkeä, arkinen tehtävänsä, ratkaisuja saattaisi kuvata sieltä sun täältä. Esimerkiksi voisi mainita tuon alla olevan tornin, jota on kiva katsella silloinkin, kun ei ole teenkeittopuuhissa. Toisaalta vaikkapa jo pelkästään kylppärin laittautumisarmeija on kauniine purkkeineen ja siveltimineen aikamoista karkkia silmälle.





Päätin kuitenkin napata nämä varsinaiset kuvat haasteeseen hieman rosoisemmasta näkökulmasta. Nämä ratkaisut miellyttävät silmääni, vaikka ovat kotini pohjan vuoksi hyvinkin pakon sanelemia, ja vieläpä liittyvät konkreettisesti yök-puuhaani, puhtaanapitoon. Kas tässä:

Yksiön nurkat hyötykäyttöön




Pyykkinurkkaus vaatehuoneessa on kuvioitu maalaamalla sabluunan läpi. Teemana Peppi Pitkätossun heppa. Olen jo tämän kulman esitellytkin; sen verran ylpeä olin keksiessäni, etten tarvitse lainkaan pyykkikoria. Tilaa pyykeille on käytännössä vieressä olevan Billy-hyllyn korkeuden verran, mutta tähän mennessä olen tajunnut pitää pyykkipäivän viimeistään jossain reilun metrin hujakoilla. ;) Näin ollen ylempänä samassa nurkassa mahtuvat riippumaan ympäri vuoden reppu, luistimet ja pyöräilykypärä.




Toinen hyötykäytössä oleva "turha" nurkka tuli suunniteltua ihan ajatuksella keittiötä pähkäillessä pari vuotta sitten. Halusin rikkaimurille paikan seinälle, ja kun kuvassa oikealla oleva vanha keittiön oviaukko piti peittää jollakin, valitsin sen eteen työtason sijaan lisää säilytystilaa kaapin verran. Näin jäi sitten tuohon nurkkaan Ergorapidon mentävä aukko. Ajattelin oikeankin imurin, Dysonin pystymallin, mahtuvan samaan paikkaan, mutta lopulta en halunnutkaan katsella sitä oranssia hirviötä päivittäin. Pieni valkoinen sen sijaan sopii tuonne nurkkaansa oikein hyvin.




Tulipa tuosta kuvasta mieleen, että ylhäällä, jääkaapin ja pakastimen takana, on yli metrin syvyinen, käyttämätön yläkaappi. Tai on siellä säilössä kiilapuita tauluja varten, mutta järkevämpääkin käyttöä tilalle olisi. Muutenhan jääkaapin takana oleva kaappi toimii tehokkasti vaatehuoneen toisena puoliskona, mutta yläosaa ei ole puheista huolimatta puhkaistu käyttöön vaatekammarin puolelle. Sinne menisivät tosi kätevästi matkalaukut, mutta eipäs tullut tehtyä aukkoa ylös samalla, kun seinä kaadetiin aikanaan noiden kahden komeron välistä. Aina ei osaa ajatella kaikkea ykkösellä loppuun.


Haastan leikkiin blogit 


Toivottavasti innostutte mukaan. Kaikki ajatuksen läheisiksi tuntevat, tervetuloa myös näyttämään kotinne käytännöllisen kauniita kulmia. :)


Tässä vielä Tiinan ohjeet haasteeseen:  

"Mitkä ovat sinun arkesi apurit?
Toivoisin, että esittelet vaikkapa kolmesta viiteen asiaa tai tavaraa sinun käytännön sisustuksestasi. Nappaa kuva tai pari, kerro vähän tarinaakin jos haluat. Voit ehkä haastaa yhden, kolme tai vaikka viisikin muut kertomaan omista arjen apureistaan. Toivoisin myös, että mainitset haasteen alkuperän (ja kuka juuri sinut tähän haastoi), jotta haastetut voivat käydä halutessaan myös minulle linkittämässä omia tarinoitaan. Säännöt eivät toki ole tässä haastessa pääasia, vaan se käytännön sisustaminen!"


15 kommenttia:

  1. Jei! Hauskaa, että lähdit mukaan.

    Hitsi mitä ratkaisuja - käteviä todellakin!
    Nauratti tuo pyykkipäivä metri hujakoilla :) Kiva mittari.

    Meillä on samanlainen pitkulakomero. Kummipoika 6v kyseli käyttötarkoitusta. Sanoin, että se saa siellä nukkua, kun tässä kodissa ei ole enää vierashuonetta. Oli hieman huolissaan yöllisistä vessareissuista ennen, kuin ymmärsi mun huijanneen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, poikaparka. Tuollaisia ne kummitädit on, aina huijaamassa. :D

      Tämmöinen vanha asunto oikein huutaa etsimään uusia tapoja käyttää hyväkseen kulmiaan, huonekorkeuttaan ja vaikkapa ikkunalautojaan. Teki esim. hurjasti mieli tehdä vaatehuoneesta yhden naisen kirjasto löhötuoleineen (1 kpl siis ;), mutta damn, käytännöllisyys voitti. Mulla ei vain ole muuta paikkaa vaatesäilytykselle, eikä pientä pinta-alaa halunnut tuhlata komeroihin. Toisaalta vanhan komeron ilmastointikin (sen puutteellisuus siis) hieman rajoitti korkealentoisimpia haaveita.

      Poista
    2. Vitsi. Se ois kyllä ollut ihan huikeen hieno kirjasto.
      "Anteeksi, vetäydyn nyt rauhoittumaan tuonne torkkupeittoni kanssa" ;)

      Poista
    3. Exactly! My own personal library. Me, myself and I. And, say, Jane Austen. Mr Darcy... Colin Firth... mmm...
      Pitäisköhän mennä nukkumaan? :D

      Poista
  2. Kiitos Johanna! Käyn toimeen. :)

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoinen haaste, kiitos!! Heti piti tätä ryhtyä miettimään.. heti, kun ehdin, niin enköhän jotain käytännöllistäkin täältä keksi :)

    VastaaPoista
  4. Tää oli huippuhauska näkökulma asiaan! :) Mullakin on itse asiassa ihan samalla tavoin keittiöön tarkoituksella jätetty nurkkaus, johon rikkaimurin sai näpsäkästi seinälle. Ja kodinhoitohuoneessa on ainakin kolme nurkkaa jotka on hyödynnetty :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä, nurkkaukset kunniaan! :) Oikeastaan, kun alan miettiä, olen hyödyntänyt lähes kaikki kotini kulmat jotenkin. Jos nyt alkovin pieniä nurkkauksia ei lasketa, taidan olla täyttänyt jollain tarkoituksella jokaisen. Lähellä sydäntä nuo siis, kai. :)

      Poista

Kiva saada postia. :)